Ihmiset

Niina Backman Annassa suhteesta työkaveriinsa Anssi Honkaseen: "Suhteemme on kuin parisuhde ilman seksiä"

Uudessa Annassa radiojuontaja Niina Backman paljastaa, että suhde juontajapari Anssi Honkaseen takkuili pahasti ensimmäisinä vuosina.

Radiojuontaja Niina Backman, 35, kertoo uudessa Annassa, ettei suhde työkaveri Anssi Honkaseen ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Parivaljakko juontaa Novan iltapäivälähetystä.

Lue myös: Anna Puu Annassa: ”Pitkään ajattelin, että otan nelikymppisenä silarit”

Henkilökemiat eivät kohdanneet

Niina Backman aloitti työuransa mallina 15-vuotiaana. Mallintöiden jälkeen hän työskenteli lähes kymmenen vuotta televisio-ohjelmissa juontajana, ja vuonna 2012 hän aloitti radio Novan aamulähetyksen juontajana. Annassa hän kertoo aloittaneensa radiouransa henkselit paukkuen. Hän sanoo uskoneensa, että tehtyään monta vuotta suoria tv-lähetyksiä, radiotyö sujuisi leikiten.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Niinan työpari aamulähetyksessä oli NRJ:n aamupojista tuttu Anssi Honkanen. Annassa Niina kertoo, että henkilökemiat eivät kohdanneet Anssin kanssa lainkaan.

Niina kertoo jutussa, että työkaveruuden takkuillessa oli pakko nöyrtyä ja myöntää, että suhde ei toimi. Anssi ja Niina nostivat kissan pöydälle ja selvittivät keskinäiset välinsä perin pohjin. Heidän juontamansa lähetys siirrettiin iltapäivään ja pikkuhiljaa myös yhteistyö alkoi sujua.

”Nyt suhteemme on kuin parisuhde ilman seksiä. Anssi tietää minusta kaiken ja minä Anssista. Siksi voimme olla täysin rentoina ja luottavaisina, kun napsautamme mikrofonit auki”, Niina kertoo Annan jutussa.

Parivaljakon juontamaa ohjelmaa onkin kiitelty heittäytymisestä ja siitä, miten juontajat ovat mukana koko persoonallaan.

Lue myös: Heli löysi nuoren miehen Afrikasta: ”Moni ajatteli, että nyt naista huijataan”

Radiojuontaja Niina Backman

Niina Backman etsii vielä unelmiensa työtä

Uudessa Annassa Niina paljastaa, että vaikka on päässyt kokeilemaan uransa aikana jo monenlaista, hän ei ole vielä unelma-ammatissaan.

”Uskon, että olen koko ajan ollut matkalla kohti unelmieni työtä. Mikä se on, sitä en halua vielä paljastaa”, Niina sanoo Annassa.

Yhden alan Niina kuitenkin rajaa pois jo heti kättelyssä:

”Sen voin sanoa, että näyttelijäksi en tähtää.”

Lue myös Annan juttu: Tasapainon elämäänsä löytänyt Niina Backman: ”Nuorena olin hätääntynyt tyttö, joka ajelehti virran mukana”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Niina Backman Annassa suhteesta työkaveriinsa Anssi Honkaseen: "Suhteemme on kuin parisuhde ilman seksiä"

Synttärisankari

5 x Anssi
3 x Antti
Pienellä hiomisella tästä voidaan saada sellainen juttu, johon toimittaja kehtaa laittaa oman nimensä alle..

Katinka

Olipa juttu.Ei Nina ole juontanut Novan aamuja:/.AnttiHonkanen:/…Tarkkuutta please!

Kotilieden toimitus

Kiitos tarkkanäköisyydestä! Virheet korjattu, yst. Kotilieden toimitus

Vastaa käyttäjälle KatinkaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.