Johan Grahn

Oppimisvaikeuksista kärsivä Johan Grahn ei luovuttanut: ”Jos päätän jotakin, teen sen, hyvässä ja pahassa”

Oppimisvaikeuksista kärsivä Johan Grahn ajattelee hitaasti eikä muista monia asioita. Omat vahvuudet olivat pitkään arvoitus, mutta Johan ei luovuttanut.

Lapset nauravat kippurassa. Johan Grahn yrittää hörähdellä kavereiden mukana, vaikka ei tiedä, mille pitäisi nauraa. Joku tuuppaa Johania. ”Pitääkö sulle taas selittää kaikki sata kertaa?”

Johan, 23, huomasi jo ala-asteella, että ei pysynyt mukana muiden keskusteluissa.

”En osaa aina erottaa ja ymmärtää keskustelun avainsanoja.”

Jos kaverit puhuivat esimerkiksi siitä, kuinka uusi oppilas oli tullut luokkaan ruskeassa nahkatakissa, Johan ei ymmärtänyt, että oleellinen oli sana takki. Takki päällä ei saanut tulla luokkaan.

Johania haukuttiin tyhmäksi. Vei monta vuotta ennen kuin hän sai tietää, miksi toisten ymmärtäminen ja uusien asioiden oppiminen oli hänelle niin vaikeaa. Vielä kauemmin kesti hyväksyä itsensä ja uskaltaa elää omanlaistaan elämää.

Pänttäämällä viitosia

Lukulamppu valaisee keittiön pöytää, kun ala-astetta käyvä Johan istuu ratkomassa matematiikan tehtäviä. Hän on hyvä luvuissa ja nopea laskemaan, ja läksyt on tehty nopeasti.

Pöydän päädyssä mummo selaa historiankirjasta oikeaa kohtaa. Johan käy sohvalle pitkälleen kuuntelemaan, kun mummo lukee ääneen läksyksi tullutta kappaletta.

Vaikka Johan kuinka keskittyy, sanat vilisevät ilmaan. Vain osa löytää tiensä Johanin mieleen.

”Mummo yritti auttaa. Hän luki ja ihmetteli, miksi asiat eivät jääneet päähäni.”

Kun opettaja ilmoitti kokeesta, Johan alkoi päntätä. Tunnollinen ja sisukas poika luki kokeisiin yleensä kaksi viikkoa, joka päivä.

Opettajat eivät sitä uskoneet. Johan sai lukuaineiden kokeista usein viitosen tai jopa hylätyn. Kerran opettaja ehdotti, että Johan jäisi luokalle. Johanin äidille asia ei sopinut.

”Se oli hyvä, sillä luokallani tutustuin sentään yhteen ihmiseen, joka on nykyisin ystäväni.”

Ystävien saaminen ei ole ollut helppoa. Moni on hermostunut Johanin kysymyksiin, tiuskaissut ”ihan sama” ja lähtenyt pois.

Johan Grahn

Johan oli nuorena hyvin itsekriittinen ja arka ulkonäöstään. Hän ei kulkenut mielellään julkisilla paikoilla. ”En halunnut ihmisten katsovan minua.”

Ajatukset askeliin

Askeleet lipuvat pitkin parkettia: hidas, hidas, sivulle. Johan unohtaa ongelmansa. Hän nauttii musiikista ja siitä, että kerrankin osaa. Mistä se johtuu, sitä hän ei vielä teini-ikäisenä ymmärrä.

Johan harrasti paritanssia 11 vuotta, harjoituksia oli parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa. Lempitansseja olivat foxtrot ja jive.

Tanssitunneilla Johan sai ajatukset mukaviin asioihin. Se oli tärkeää, sillä häntä kiusattiin läpi peruskoulun. Tönittiin, lyötiin, levitettiin huhuja. Joskus osa oppilaista saattoi esittää, että he olivat Johanin kavereita, ja pyytää tätä mukaansa, mutta seurauksena oli vain lisää kiusaamista ja pilailua.

Kun Johan oli viidennellä luokalla, aikuiset yrittivät puuttua tilanteeseen, mutta pahimman kiusaajan vanhemmat eivät saapuneet kokoukseen.

Johania pelotti mennä kouluun, mutta hän ei lintsannut. Hän halusi olla kiltti ja kunnollinen. Äiti piti koulua hyvin tärkeänä, ja Johan halusi, että äiti, hänen ainoa vanhempansa, voisi olla hänestä ylpeä.

Johan Grahn

Johan on löytänyt oman tyylinsä ja tapansa elää. Käsivarsia komistavat kuvat Touko Laaksosesta, merimiehestä ja nauravasta emojista. ”Olen mitä olen. En ole täällä miellyttääkseni muita, vaan elän itseäni varten.”

Normaaliahan tuo

Johan kirjoittaa viimeisen rivin sähköpostiin, yö on jo pimeä. Hän liittää viestiin vielä liitetiedoston ja painaa ”lähetä”.

Seuraavana päivänä ammattikoulun lähihoitajalinjan opettaja ihmettelee, miksi Johan on taas raportoinut työharjoittelustaan aamuyöllä. Opettaja kehottaa Johania tarkastuttamaan terveyskeskuksessa, onko hänellä oppimiseen liittyviä haasteita.

Tutkimuksissa Johanilla ei todettu mitään erityistä. Toisten nyt vain täytyy käyttää opiskeluun enemmän aikaa, lääkäri ehkä arveli.

Koulussa opettajat ihmettelivät pojan motivaation puutetta. Kun tunnilla pyydettiin toistamaan, mitä opettaja on sanonut, Johan ei pystynyt tekemään sitä, vaikka oli kuinka koettanut keskittyä. Lukemisestakaan ei tullut juuri mitään.

”Silmäni saattavat hyppiä riviltä riville. En myöskään osaa yhdistää, mitkä asiat liittyvät toisiinsa.”

Vihdoin diagnoosi

Neuropsykologi kuuntelee tarkasti. Johanilla on diagnosoitu epilepsia, joten hän on saanut ajan lisätutkimuksiin. Siellä hän kertoo vaikeuksistaan. Neuropsykologi ottaa hankaluudet tosissaan.

Tutkimuksissa selviää, että oppiakseen Johan tarvitsee kaksi tai kolme erilaista ärsykettä. Esimerkiksi niin, että Johan kuulee ja näkee kuvia samaan aikaan. Tai kuten tanssitunnilla: opettaja puhui ja näytti, ja lisäksi Johan kuuli myös musiikin rytmin.

Johanille pitää puhua selkeästi ja hitaasti. Kun tavallinen ihminen pystyy keskustellessaan ymmärtämään kerralla 5–7 sanaa, Johanin aivot käsittelevät korkeintaan 3–4 sanaa.

Neuropsykologin luona Johan oppi erilaisia oppimismenetelmiä. Hän sai myös paperin, jossa lukee, että hänelle pitää antaa kokeen tekoon niin paljon aikaa kuin hän tarvitsee. Lisäksi hänellä on kokeen jälkeen oikeus suulliseen kuulemiseen.

Reaktio koulussa hämmästytti Johania.

”He sanoivat vain, että en minä sitä paperia tarvitse. Kaikki jatkui kuten ennenkin.”

Silti Johan ei halunnut luovuttaa. Hän oli sitkeä ja suoritti lähihoitajan tutkinnon. Muilta se vei kolme vuotta, Johanilla kului viisi.

”Jos päätän jotakin, teen sen, hyvässä ja pahassa.”

Valmistujaispäivänä Johan oli huojentunut, mutta myös peloissaan. Hän oli epävarma kyvyistään, ja ajatus työllistymisestä ahdisti. Sitten tapahtui jotakin ratkaisevaa.

Helposti eksyksissä

Aurinko paistaa Helsingin Kaivopuistossa. Nuoret aikuiset ovat viettämässä iltaa. Parikymppinen Johan keskittyy johonkin eikä huomaa, kun ystävät lähtevät jonnekin. Hän yrittää soittaa, mutta ystävä ei vastaa. Mielen valtaa paniikki, keho jähmettyy.

”Järkytyin, koska tiesin, että en osaa paikasta yksin pois. Lukittauduin pääni sisään.”

Pian ystävät tulevat hakemaan Johania, ja paniikkikohtaus helpottaa.

Johan pelkäsi kauan eksyvänsä. Vaikka apuna olisi puhelimen navigaattori, hänen on vaikea hahmottaa, mihin suuntaan pitäisi kävellä.

Keskittynyt kävely kaupungilla oli ensimmäisiä harjoituksia, joihin Helsingin Diakonissalaitoksen Amigo-mentori kannusti Johanin. Mentoriin tutustuminen oli ratkaiseva käänne.

”Mentorini on energinen ja positiivinen ihminen. Hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut.”

Mentori kuunteli ja kannusti. Hän patisti Johania liikkumaan. Nuorukainen oli hyvin itsekriittinen, sillä oma keho ja persoona nolottivat.

”Istuin bussissa aina lähellä ovea, jotta en joudu kulkemaan ihmisten ohi.”

Johan GrahnMentori antoi Johanille haasteita, joita piti harjoitella ennen seuraavaa tapaamista. Johan ei esimerkiksi ollut lukenut kirjoja. Ajatuskin oli kauhea. ”Mentorini sanoi, että seuraavan kuukauden kuluessa luet kirjan.”

Aikaa meni yli kuukausi, mutta Johan luki kuin lukikin kirjan, koskettavan K-Paxin, joka kertoo avaruuden asukkaana itseään pitävästä mielenterveyspotilaasta. Johan piti kirjasta niin paljon, että hän luki sen uudelleen. Ja uudelleen. Yhteensä 12 kertaa.

Vaikeimmalta tehtävältä tuntui työelämän aloittaminen. Lastenhoitajan ammatti kiinnosti Johania. Hän hoiti mielellään siskonsa lasta, ja koulun TET-harjoittelu päiväkodissa oli aikanaan mennyt hyvin.

Mentorin sanat kannustivat: et voi tietää, pärjäätkö, jos et kokeile.

Lasten kanssa sujuu

Bä bä vita lamm, kuuluu ruotsinkielinen lastenlaulu. Lastentarhanopettaja ja lastenhoitajat viittovat merkkejä käsillään. Ne auttavat lapsia oppimaan laulujen sanat.

Johania hermostuttaa. Käynnissä on ensimmäinen lauluhetki uudella työpaikalla. Entä jos hän ei osaa laulaa tai viittoa tarpeeksi hyvin?

Päivä sujuu kuitenkin hyvin. Lapset eivät hauku Johania tyhmäksi.

”Lapset antavat anteeksi, vaikka jokin asia menisi vähän väärin.”

Johanin on helppo ymmärtää lasten kieltä. He kun käyttävät paljon avainsanoja eivätkä kuorruta kieltä kuvailulla. Anna maitoa. En pue. Eero otti lelun. Tällaiset lauseet ovat Johanille selkeitä.

Lasten rutiinit helpottavat myös Johanin toimimista, ja hänelle on luontevaa olla lasten kanssa. Se näkyy. Johan on saanut kehuja esimieheltään ja työkavereiltaan.

”Minulle on suuri saavutus, kun pystyn olemaan itsekin sitä mieltä, että olen hyvä työntekijä.”

Jos lapset kinastelevat, Johan puuttuu tilanteeseen herkästi. Ketään ei saa kiusata eikä ulkonäköä tai vaatteita ole lupa mollata. Johan muistaa, miltä se tuntuu. Hän on saanut rohkeutta eikä halua enää elää miellyttääkseen vain muita. Viime vuosien aikana Johan on alkanut löytää itseään.

Omaan tyyliin kuuluvat tatuoinnit. Hiljattain Johan sopi ystävänsä kanssa, että kumpikin päättää toiselle uuden tatuoinnin aiheen. Ystävä valitsi Johanille emojin eli kuvamerkin, joka nauraa vedet silmissä. Se kuvaa sinua parhaiten, ystävä sanoi.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 13/2017 -lehdessä.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Oppimisvaikeuksista kärsivä Johan Grahn ei luovuttanut: ”Jos päätän jotakin, teen sen, hyvässä ja pahassa”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X