Ihmiset Tilaajille

Päivi Storgård kirjoittaa kokemuksistaan: ”Suljettu osasto ei ole vankila, vaan turvallinen paikka”

Viime talvena kirjailija Päivi Storgård joutui kolmeksi kuukaudeksi psykiatriseen sairaalaan. Tässä jutussa Päivi kirjoittaa, millaista on olla mielenterveyspotilas.

Viime talvena minulle sanottiin kaksi lausetta, kaksi lyhyttä ja yksinkertaista lausetta, jotka olivat käänteentekeviä: ”Näytät kovin surulliselta. Mikä on hätänä?”

Olin mielialahäiriöiden poliklinikalla, jossa oli hiljaista. Olin itsekin hiljaa, en tahtonut saada ääntäni kuuluville. Häpeä oli liian suuri. Vaikka sosiaalityötekijä on tottunut kaikenlaisiin tilanteisiin, minulle tilanne oli liikaa.

Tililläni oli tuolloin kolme euroa. Rahaa ei ollut, koska puolitoista vuotta aiemmin iskenyt aivoinfarkti oli vienyt sekä työt että työkyvyn. Olin keittänyt ruoaksi linssisoppaa, koska se on halpaa ja siitä riittää moneksi päiväksi. Oleskelin vuokraamassani pienessä soluhuoneessa Helsingissä, jotta pääsisin kätevämmin erilaisiin tera­pioihin. Kotoa maalta on liian pitkä matka kulkea edestakaisin monena päivänä viikossa.

Ja nyt minua vastapäätä istuvan sosiaalityötekijän suusta tuli sanoja, jotka vavahduttivat. Kovin surulliselta. Mikä hätänä.

Mania kierrätti ympäri maailmaa, masennus jumitti toimintakyvyn

Aivoinfarkti vaikutti elämääni paljon, mutta suuri, elinikäinen mörköni on kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö, vanhalta nimeltään maanis-depressiivisyys.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.