Myllynsä palosta selvinnyt pariskunta: ”Avioliittoleiri pelasti parisuhteen”

Kun Terhi Ruokonen-Jalon ja Erkki Jalon mylly paloi, myös parisuhde joutui poltteeseen. Sen pelasti avioliittoleiri. Vertaistukijoina toimiva pari tietää, millaisia pulmia maaseudun avioliitoissa on.

Nuori perheenisä Erkki Jalo ajaa aamuyöllä tulipalopakkasessa kohti Sippolan Enäjärven kylää. Taivaanrannassa loimottaa. Siellä palaa mylly. Hänen myllynsä, perheen elanto.

On helmikuu vuonna 2001. Myllyn naapuri oli hälyttänyt palokunnan ja soittanut Erkille.

”Hoin koko matkan itselleni, että ei kannata ajaa ojaan, se ei helpota yhtään”, Erkki Jalo kertoo nyt, 17 vuotta myöhemmin, kotinsa keinutuolissa.

Enäjärven mylly paloi maan tasalle. Oli niin kylmä, että viiden paloauton vesi jäätyi letkuihin. Vain yhdestä pihisi sen verran, että osin katoksen alle jäänyt kuorma-auto saatiin kuorrutettua jäällä. Palava romu kimposi jäästä eikä tuhonnut autoa. Kaikki muu meni.

Katastrofille voi jo hymähdellä, sillä tulipalo taisi koitua perheen onneksi.

”Oli se sellaista tragikomiikkaa. Kaikki palomiehet pelastamassa kuormuria ja valtava roihu vieressä. Erkki harmitteli, että kunpa olisi huomattu jäädyttää vieressä ollut täysinäinen viljasiilo.”, Terhi Ruokonen-Jalo sanoo.

Terhi, 43, ja Erkki, 48, ovat olleet naimisissa 21 vuotta. Palon aikaan heillä oli kaksi tytärtä, Emma ja Saara. Myöhemmin syntyivät Mikko, Helmi ja Iiris. Kaksi vanhinta asuu jo omillaan.

Toimeentulo tuhkana

Jalon mylläriperheessä oli palon sattuessa vastikään tapahtunut sukupolvenvaihdos. Pertti Jalo oli luovuttanut myllyn pojalleen Erkille, josta oli tullut kuudennen sukupolven mylläri. Nyt mylly oli savuavana rauniokasana ja perheen toimeentulo murskana.

”Se oli iso järkytys kaikille. Kun on nuori ihminen ja täynnä elämänuskoa, sitten koko tulevaisuus romahtaa.”

Lamaannusta kesti päivän, pari.

”Kun on nuoruuden tarmo, niin sitten me pellepelottomat aloitettiin alusta”, Terhi kertoo.

Erkki meni heti palon jälkeen rautakauppaan hankkimaan työkaluja.

”Näin lapiot, rautakanget, vasarat… sitten valkeni vasta. Meillä ei ollut niitäkään enää, ei mitään.”

Koti kuitenkin oli. Se oli Sippolassa, kymmenisen kilometriä palopaikalta. Uuden talon paikka oli katsottu myllyn vierestä.

Syttymissyy ei tutkimuksissa selvinnyt – ehkä palon aiheutti oikosulku, ehkä puhaltimen laakeri.

”Isä oli tarkastanut vakuutukset heti. Ne olivat kunnossa. Hän sanoi, että rakennapa, poika, oma mylly.”

Se ei ollutkaan ihan yksinkertaista.

Tuska tulevasta

Lähikylissä oli valmiita myllyjä. Jalot kävivät niitä katsomassa, miettivät ja pähkäilivät. Erkin isän Pertin mielestä Vehkalahden kunnanmylly olisi ollut paras kuudennen polven myllärin jatkaa. Pertti oli ollut siinä aikoinaan myllärinä isänsä apuna ja asunut siellä lapsuutensa.

Terhiä paikka ahdisti.

”Talo oli kauhea, vanha rämälä, mäki vietti joen notkoon. Että sinne monttuun, putikkoon,hyttysten syötäväksi olisi pitänyt mennä. Minulle tuli sellainen olo, etten voi hengittää”, Terhi kertoo.

Tuska tuntui puristuksena rinnassa. Terhi pelkäsi, ettei hän tule ollenkaan kuulluksi. Mutta ei hänellä sanojakaan tunteelleen ollut.

Kunnes tapahtui ratkaisu.

Avioliittoleiri antoi avaimet

Terhi oli ollut lapsena vanhempiensa mukana parisuhdeleireillä. Vanhemmilla meni hyvin. Tuntui turvalliselta, kun äiti ja isä kulkivat käsi kädessä.

”Pussailivatkin. Olin ajatellut jo pienenä, että kun menen naimisiin, menen itsekin avioliittoleirille. Erkin tultua kuvioihin oli itsestään selvää, että lähdemme mukaan.”

Ensimmäisellä avioliittoleirillään he kävivät 20 vuotta sitten. Aihettakin oli: kaksi pientä lasta, Erkki vuorotyössä sahalla, myllyhommat päälle. Oli painetta, tuli sanomista. Kurssi auttoi avaamaan solmuja ja opasti pitkälle matkalle kohti syvää yhteisymmärrystä.

Avioliittoleiri sattui olemaan ohjelmassa myös kriisivuonna 2001, kun mylly paloi.

”Kysymys oli puhumisesta ja kuuntelemisesta. Minusta appiukolla oli aika voimakas vaikutus Erkkiin. Mietin, tekeekö Erkki itsenäisesti ratkaisuja, vai kuinka paljon isä vaikuttaa taustalla. No, leiriviikonloppuna tilanne aukesi, päästiin puhumaan ja minä sain kerrottua, etten halua Vehkalahdelle, minua pelottaa ja ahdistaa”, Terhi sanoo.

Erkki ymmärsi.

”Kun tulimme takaisin, asia oli selvä. Eikä olla kaduttu”, aviomies vahvistaa.

Sukupolvien suhteet

Kyläläiset olivat perustaneet Liikkalan myllyn vuonna 1938. Ihmiset tulivat sinne viljasäkkiensä kanssa ja hakivat sen illalla omina jauhoina takaisin.

Kun Terhi ja Erkki tarjoutuivat ostamaan myllyn osakeyhtiöltä, kyläläiset eivät panneet hanttiin. Se oli tärkeää naapurikylästä tulevalle perheelle.

Viljan jauhamisen perusidea ei ole 80 vuodessa muuttunut, mutta tavat ja määrät ovat. Jalon Myllyn läpi kulkee 1 200 viljakiloa tunnissa. Yrittäjinä Jalot ovat naimisissa myös myllynsä kanssa. He tietävät maaseudun arjen.

Terhi on päätoimisesti Kansan Raamattuseuran avioparityössä ja yhdessä he vetävät vertaiskursseja. Erkin mielestä se on hyvä katko ympärivuorokautiseen yrittämiseen.

”Jos emme olisi leireillä käyneet ja oppineet puhumaan, oppineet olemaan eri mieltä, pitämään huolta omista tarpeista ja rajoista, niin en tiedä, olisimmeko yhdessä”, Terhi miettii.

Erkille leirille lähtö oli ei ollut ongelma, mutta maaseudun miehen ei ollut helppo mennä tutisevin jaloin ihmisten eteen puhumaan tunteistaan ja suhteestaan.

Viljelijät ja karjatilalliset ympäri Suomen ovat kerta kaikkiaan yllättäneet Jalot. Terhille ensimmäinen tilanne vertaisryhmän vetäjänä on yhä ihokarvat nostattava kokemus:

”Katsoimme suu auki, kun ihmiset tulivat paikalle, istuivat toisten kanssa samaan pöytään ja alkoivat kysellä, että mistäs te olette ja minkälainen maatila teillä on. Suomalaiset! Maalaiset! Se oli huikeaa.”

Ihmisillä on tarve tulla yhteen. Heillä on sama todellisuus, samat ongelmat, joista suurimpia ovat sukupolvien välit.

”Vaikka vanhemmat tai appivanhemmat eivät tontilla asuisi, he kuitenkin kulkevat perheiden tarinassa. Maatiloille synnytään, ei niitä ulkopuolelta osteta. Se on rankka kuvio ja herättää paljon syyllisyyttä.”

Puoliso vai työkaveri?

Maaseutuyrityksessä parisuhde on pahassa paineessa: päivän mittaan joutuu olemaan esimiehen, puolison, vanhemman ja ystävän roolissa.

”Monesti olisi helpompaa olla esimies ja päättää, että nyt tehdään näin. Mutta kun vastassa on puoliso, jolla onkin paha päivä, pitää sanoa, että ehtisitkö sinä mihin aikaan tulla pellolle”, Erkki kertoo esimerkkinä.

”Eikä ole rakentavaa kysyä juuri ennen nukahtamista, että teitkö sen laskun. Itselläni on se paha tapa.”

Terhi korostaa, että koko paketti on parisuhteen varassa. Tiukassa paikassa helpoin ratkaisu olisi häipyä, mutta monesti on vielä paljon tehtävissä.

Omakin liitto joutui puntariin yhdeksän vuotta sitten, kun Terhi lähti opiskelemaan teologiaa.

”Toisen irrottautuminen arjesta on iso kuvio. Vuosia sitä mietittiin. Minulle tuli vahva sisäinen kutsumus. Aika epätoivoiselta tilanne näytti, mutta aina asiat järjestyvät”, Terhi kertoo.

Terhi vihittiin papiksi vuonna 2015 ja hän toimi pari vuotta virassa. Nyt hän on päätoiminen Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -avioparityön pappi – ja maaseutuyrittäjän puoliso.

”Terhi tekee myllyllä pari päivää kuussa, siis yhteensä”, Erkki laskee.

”Alkuun näin suuri muutos tuntui vaikealta. Jouduin itsekin miettimään, että miten tämä jatkuu ja mitä oikein tapahtuu.”, Erkki sanoo.

Sivulauseesta toimeksi

Myllyssä on valtava pauhu. Jyvät kiertävät satoja metrejä ja tulevat alas jauhoina, ryyneinä, rouheina ja leseinä. Jalot ovat modernisoineet toiminnan ja perustaneet kylkeen puodin omille tuotteille, joita on nelisenkymmentä.

Myllärin työ vaatii tietoa, taitoa ja kokemusta. Terhi hoiti ennen pappisopintojaan lisäksi firman kirjanpidon.

”Lähtökohta oli, että tässä on Erkille ja minulle työpaikka. Numeronpyörittäminen vain ei ollut pätkän vertaa minun juttuni. Haluan tehdä työtä ihmisten parissa”, Terhi tunnustaa.

Erkki on Terhin kutsumusta kunnioittanut.

”Hän on vahva ihminen ja tekee kaiken tosissaan. Kun hän sivulauseessa sanoo jonkin asian, tietää, että se vielä tapahtuu. Kuten tämä opiskelukin.”

Pappi, mylläri, parisuhdeohjaaja, vertaiskurssin vetäjä… Mitä vielä tapahtuukaan, rohkeutta parilta ei puutu.

”Mitähän se on ollut? Rohkeutta, tyhmyyttä, hulluutta vai sukurasite”, Terhi kysyy ja rutistaa hymyillen Erkkiä.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Myllynsä palosta selvinnyt pariskunta: ”Avioliittoleiri pelasti parisuhteen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X