Ihmiset

”Haluaisin olla vielä jollekin erityinen”, sanoo puolisonsa kolme vuotta sitten menettänyt Pirkko Hämäläinen Anna-lehdessä

Näyttelijä Pirkko Hämäläinen kertoo Annan jutussa pärjäävänsä hyvin itsekseenkin, mutta etenkin sunnuntaisin iskee yksinäisyys ja halu jakaa ajatukset ja kokemukset toisen ihmisen kanssa.

Näyttelijä Pirkko Hämäläinen, 62, haluaisi vielä löytää kumppanin, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

”En ehkä haluaisi enää asua kenenkään kanssa, mutta haluaisin olla jollekin erityinen”, hän sanoo Annan haastattelussa.

Tunnettu näyttelijä ajattelee, että iän myötä todennäköisyys uuteen parisuhteeseen heikkenee.

”Toivoa ei kuitenkaan pidä koskaan menettää”, Pirkko sanoo jutussa.

Lue myös: Leskeksi kaksi vuotta sitten jäänyt Kaari Utrio: ”Tarvitsin Kain kuoleman jälkeen mielialalääkitystä”

Puolison kuolema opetti, ettei parempia aikoja kannata jäädä odottamaan

Pirkko Hämäläinen menetti pitkäaikaisen puolisonsa, kirjailija Kirsti Simonsuuren lähes kolme vuotta sitten.

Simonsuuri kuoli syöpään ja sairasti pitkään myös Parkinsonin tautia.

Annan haastattelussa Pirkko Hämäläinen toteaa, että elämä on jatkunut leskeksi jäämisen jälkeenkin.

Puolisonsa kuoleman myötä hän sanoo oppineensa, että aika on ainoa asia, mitä me ihmiset omistamme, ja jokainen voi itse vaikuttaa siihen, miten aikansa käyttää.

Jälkeenpäin hän on iloinnut siitä, että puolison eläessä osattiin elää hetkessä ja lähteä reissulle aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Parempia aikoja ei jääty odottelemaan.

”Kiti kulkee aina mukanani, mutta hänen menetyksensä ei määritä minua ja tekemisiäni. Saimme elää yhdessä kymmenen vuoden ajan. Olen jatkanut elämääni ja yrittänyt tehdä siitä mahdollisimman hyvää”, Hämäläinen sanoo Annassa.

Hän myöntää, että toisinaan yksinäisyys iskee. Näin tapahtuu usein sunnuntaisin, koska se mielletään päiväksi, jota vietetään yhdessä perheen kanssa.

”Joskus kun tulen matkalta tai töistä kotiin, mieleen juolahtaa ajatus, etten voi jakaa kokemuksiani toisen kanssa”, hän sanoo.

Pirkko Hämäläinen ei halua viettää aikaansa sosiaalisessa mediassa

Parhaillaan uudessa kotimaisessa Transport-rikossarjassa pääosaa esittävä Pirkko Hämäläinen sanoo olevansa sosiaalinen ihminen, mutta ei viihdy suurissa ihmisjoukoissa.

Hän ei vietä aikaansa myöskään sosiaalisessa mediassa, koska ei halua olla nenä kiinni vempaimissa. Hän kertoo, ettei ole kovin kiinnostunut muiden ihmisten asioista tai mielipiteistä.

Rakkaat ihmiset ovat hänelle elämässä selviämisen ehto, ja sellaiseksi hän nimeää Annan haastattelussa pikkusiskonsa, kaksi aikuista poikaansa, ystävänsä ja ex-miehensä Puntti Valtosen.

”Esikoisemme Ville on kolmekymppinen ja kuopuksemme Aku on 28-vuotias. Hän on autisti ja asuu kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Olin Akun omaishoitaja yli 20 vuoden ajan, sen jälkeen myös puolisoni Kitin. Toisen ihmisen hoitaminen ei ole kenellekään pahaksi. On tärkeää joskus osata asettaa toisen tarpeet omiensa edelle”, Pirkko Hämäläinen sanoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Pirkko Hämäläinen ei ole menettänyt toivoaan uuden kumppanin löytymisestä: ”Haluaisin vielä olla jollekin erityinen”

Kommentoi

Kommentoi juttua: ”Haluaisin olla vielä jollekin erityinen”, sanoo puolisonsa kolme vuotta sitten menettänyt Pirkko Hämäläinen Anna-lehdessä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.