”Pyyhkimään!” huusi Jutta Urpilaisen lapsi kesken etätapaamisen – Anna-lehti paljastaa, miten lapsiperhearki sujuu Urpilaisen kotona 

Jutta Urpilainen on keitetty uransa aikana monessa liemessä. Välillä lasten kommellukset pääsevät kuitenkin yllättämään jopa kokeneen komissaarin, kirjoittaa Anna-lehti. 

Jutta Urpilainen, 46, on yksi Suomen menestyneimmistä naispoliitikoista. Loppuvuodesta 2019 hänet nimitettiin EU:n kumppanuuksista vastaavan komissaarin virkaan ensimmäisenä suomalaisena naisena. Työnteon rinnalla on kuitenkin jo pitkään ollut perhe-elämä – eikä sen yhdistäminen työarkeen ole aina ollut aivan mutkatonta, kirjoittaa Anna-lehti.

Lue myös: Anne adoptoi siskonsa lapsen: ”Hän on minunkin tyttäreni lopun elämäänsä”

Jutalla on kaksi lasta Juha-puolisonsa kanssa. Kun Urpilaisen perhe muutti Brysseliin, Jutta oli vielä vanhempainvapaalla. Komissaarin työt alkoivat joulukuussa, ja ulkoministeriössä työskentelevä Juha-puoliso jäi vuorostaan lasten kanssa kotiin.

Yhtäkkiä alkoi koronapandemia, ja Jutan arjesta tuli samanlaista kuin kenen tahansa etätöitä tekevän vanhemman.

”Lasten päiväkoti oli kiinni ja olin heidän kanssaan yksin kotona, kun virittelin virtuaalivierailua erääseen suomalaiseen maakuntaan. Lapset leikkivät viereisessä huoneessa ja aloitin kyselytunnin maakunnan päättäjien kanssa. Melkein saman tien taustaltani kuului huuto ’pyyhkimäääään’”, Jutta muistelee Annassa.

Aluksi Jutta pyyteli anteeksi kuulijoiltaan. Kun hän lopulta pääsi vessaan, sieltä oli jo selviydytty omin avuin. Vessapaperia oli kulunut kuitenkin varsin runsaasti. Nyt muisto naurattaa.

Adoptioprosessi kesti pitkään

Urpilaisen perheen molemmat lapset on adoptoitu ulkomailta. Keväällä 2016 Jutta ja Juha adoptoivat 1-vuotiaan pojan Kolumbiasta. Yli nelikymppinen pariskunta toivoi saavansa vielä toisen lapsen, joten he käynnistivät uuden adoption heti, kun se oli mahdollista.

Prosessi oli kuitenkin pitkä ja hidas. Jutta ja Juha kertovat Annalle ehtineensä jo huolestua, että pian heidän ikänsä voisi muodostua lapsen saamisen esteeksi.

Kesäkuussa 2019, vain kaksi päivää sen jälkeen, kun silloinen pääministeri Antti Rinne oli ilmoittanut esittävänsä Juttaa Suomen komissaariksi, Jutta sai puhelun. Heitä odottaisi kolmevuotias tyttö Bogotássa Kolumbiassa.

”On kohtalonomaista, että yhden viikon aikana voi tapahtua niin suuria asioita”, Jutta muistelee nyt Annassa.

Jutta Urpilainen: ”Koin suurta vastuuta työstäni”

Jutta kertoo Annalle kokevansa suurta iloa siitä, että hän saattoi vielä 40-vuotiaana tulla äidiksi. Vaikka työn ja perheen välillä ei ollutkaan pakko valita, Jutan elämä oli pitkään työntäyteistä.

”Unelma perheen perustamisesta eli, mutta sen toteuttaminen oli vaikeaa, sillä koin suurta vastuuta työstäni. Velvollisuudentunne hallitsi elämääni pitkään”, Jutta Urpilainen sanoo Annassa.

Ensimmäisen lapsen saaminen oli suuri muutos, mutta toisen lapsen saapuminen tuntui helpommalta.

”Tietysti se oli jännittävä hyppy uuteen todellisuuteen, jossa perhe muotoutui uudelleen ja lasten sisaruussuhde lähti rakentumaan.”

Lasten myötä Jutta kertoo oppineensa nöyryyttä.

”Elämä lasten kanssa on täynnä yllätyksiä. Olen aina ollut hyvä organisoimaan asioita ja tehokas, mutta lasten kanssa olen oppinut luovimaan. He ovat omia persooniaan ja heillä on myös oma tahto”, hän sanoo Annassa.

”Välillä yllätys on vain se, että juuri kun talvihaalari on puettu päälle, tuleekin vessahätä, tai maito kaatuu aamiaispöydässä sillä viimeisellä hetkellä, kun pitäisi jo lähteä.”

Lue myös Annan juttu: Jutta Urpilainen ja EU-huippunainen Ursula von der Leyen lähentyivät jakamalla äitiyden ja työn kokemuksia: ”Ursula vahvisti luottamustani siihen, että selviän”

Keskustelu

Kommentoi juttua: ”Pyyhkimään!” huusi Jutta Urpilaisen lapsi kesken etätapaamisen – Anna-lehti paljastaa, miten lapsiperhearki sujuu Urpilaisen kotona 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X