Raija Oranen uskoo tuntevansa historian mahtimiehet kuin hyvät ystävät – ”Mannerheim alkoi yhtäkkiä puhua korvaani”

Raija Oranen kirjoittaa maanisesti kaikki päivät, koska ei tiedä, mitä muutakaan tekisi. Raija kirjoitti Kotiliedelle historiallisen jatkokertomuksen.

Kartanonherra Hjalmar Linder, nuori Mannerheim, Aurora Karamzin… Muun muassa nämä todelliset historian henkilöt seikkailevat jatkokertomuksessa, jonka Raija Oranen kirjoitti Kotiliedelle.

Kysyimme kahdeksan kysymystä tuotteliaalta kirjailijalta.

Hei Raija Oranen! Jatkokertomuksesi sijoittuu historiaan, samoin monet romaanisi. Viihdytkö paremmin menneessä ajassa?

74 vuotta täyttävällä ei ole juuri muuta kuin mennyttä aikaa. Historia on sellainen kita, että sinne uppoaa, jos omassa elämässä ei tapahdu asioita, joista voisi kirjoittaa.

Romaaneissasi historialliset tapahtumat ovat faktaa, mutta osa henkilöiden sitaateista on fiktiota. Miltä tuntuu laittaa lauseita edesmenneen suuhun?

Kun tutkii tarpeeksi kauan taustamate­riaaleja, maailmasta tulee niin todellinen, ettei tarinaa tarvitse keksiä. Hahmot kertovat sen itse. Kerron esimerkin: Kun työstin kirjaa Marsalkan ruusu, Mannerheim alkoi yhtäkkiä puhua minulle. En pystynyt edes katsomaan televisiota, kun hän pölisi korvaani koko ajan. Mieheni pelkäsi, että minulla on päässä vikaa. Tätä kesti kolme tai neljä kuukautta, niin kauan, ­että sain naputettua kirjan koneelle.

Lue myös: Raija Oranen kosi kahden viikon jälkeen: rakkaus kestää edelleen

Raija Oranen uskoo tuntevansa historian mahtimiehet kuin hyvät ystävät – ”Mannerheim alkoi yhtäkkiä puhua minulle”

Raija Oranen on ­kirjoittanut kurinalaisesti kaikki päivät siitä lähtien, kun hän sai 36-vuotiaa­na ensimmäisen apurahansa. Hän ei anna itselleen lupaa edes lukea kaunokirjallista teosta päiväsaikaan, ellei se liity ­meneillään olevaan kirjaprojektiin. Kuva: Pekka Holmström / OM-arkisto

Kenet historiallisen henkilön haluaisit tavata ja mitä sanoisit hänelle?

Mannerheim on ykkönen, koska hän on myyttinen hahmo. Sanoisin: God dag, enchanté, miellyttävää tavata näin pitkän tuttavuuden jälkeen. Puhuisimme varmaan ruoasta, ehkä kaviaarista tai uuniperunoista. Hän oli sitä mieltä, että uuniperunat pitää paistaa kuorineen niin, että kuori ruskistuu. Hän oli aivan oikeassa.

Olet kirjoittanut lähes sata teosta noin 50 vuodessa. Tavoitteletko sataa teosta?

En tavoittele mitään. Mitä tekisin sitten, kun tavoite on saavutettu? Nuorena harrastin tanssia ja ruoanlaittoa. Nykyisin minua ei enää huvita muu kuin kirjoittaminen. En viitsisi lähteä kotoa mihinkään, käyn yhä enemmän erakoksi.

Miten kirjoitustahtisi on mahdollinen?

Minussa elää ankara kansakoulun opettaja, joka pitää ­yllä kuria. Kirjoittaminen on maaninen elämänmuoto, jossa aivot tekevät koko ajan töitä. Tavallaan tein tätä hommaa jo lapsena. Kun luin hyvän sadun, se piti esittää näyttämöllä koulussa. Elin mielikuvitusmaailmassa. Muu perhe nauroi, että taas se Raija puhuu itsekseen.

Lue myös Seura.fi:n juttu: Kirjailija Raija Oranen oli lapsena hukkua likakaivoon: ”Seisoin reunalla ja päätin hypätä, se tuntui seikkailulta”

Mistä teoksestasi olet ylpein?

Minun on äärimmäisen vaikeaa olla ylpeä mistään, koska minulla on heikko itsetunto. Mutta hirveän iloinen olen kahdesta isosta tv-sarjasta, Ruusun ajasta ja Puhtaista valkeista lakanoista. Ne ovat saavuttaneet valtavan yleisön ja resonoineet voimakkaasti. Ne menevät myös täysillä läpi lapsenlapsilleni. He pyytävät että mamma, katsotaan vielä seuraava ja seuraava.

Mikä kirjoittamisessa on ärsyttävintä?

Joskus luulen kirjoittaneeni hyvän tekstin, mutta saan kritiikkiä kustannustoimittajalta, että kuulehan nyt, ensimmäiset 50 sivua ovat hyviä, mutta mitä sitten tapahtuu? Ärsyttävintä on, jos en heti näe ratkaisua ongelmaan. Sitten yhtäkkiä saan uudet silmät ja huomaan, että aaaah, kustannustoimittaja oli oikeassa.

Entä ihaninta?

Saan suurta mielihyvää siitä vaiheesta, kun tiedän, mitä olen tekemässä, mutta en ihan tiedä, mitä siitä tulee. Saan istua kaikessa rauhassa kirjoitustuolissa ja katsoa ikkunasta ulos ja odottaa, että tarina lähtee kulkemaan.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/22.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Raija Oranen uskoo tuntevansa historian mahtimiehet kuin hyvät ystävät – ”Mannerheim alkoi yhtäkkiä puhua korvaani”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X