Menchelin perhe

Rakkaus toi filippiiniläisen Menchelin Suomeen: ”Suku hyväksyi miehen Armi Kuuselan maasta”

Kun filippiiniläinen Menchel Alico Pullinen, 28, rakastui huomattavasti vanhempaan suomalaiseen mieheen, suhde epäilytti sekä hänen vanhempiaan että miehen äitiä. Menchel piti kuitenkin päänsä ja muutti Kari Pullisen luo Helsinkiin.

Kymmenen vuotta sitten valokuvaaja Kari Pullinen silmäili työmatkalla Filippiineillä paikallista deittisivustoa. Eräs nuori nainen oli jättänyt ilmoituksen ja liittänyt siihen piirroksiaan. Kari kiinnostui.

Cebun kaupunkiin juuri saapunut Kari lähetti naiselle viestin: tule syömään kanssani.

Sinä iltana Menchel Alicolla ei ollut mitään erityistä tekemistä, mutta nälkä hänellä oli. Jos mies oli valmis tarjoamaan illallisen, niin miksipä ei.

Menchel moikkasi ystäviään, joiden kanssa hän jakoi asunnon, ja lähti. Takaisin hän tuli kolmen päivän kuluttua, kihlautuneena itseään 29 vuotta vanhemman Karin kanssa.

”En vieläkään osaa oikein kertoa, mitä tapahtui. Yhtäkkiä kaikki oli kuin elokuvassa. Tarina vain pyöri eteenpäin, ja minä seurasin sitä.”

Taifuunia pakoon

Menchel syntyi Leyten saarella keskellä Filippiinien saarivaltiota. Parhaat lapsuusmuistot ovat rannalla sijainneesta kotikylästä. Ne ovat tällaisia:

Pieni Menchel kirmailee kylän lasten kanssa samettisella hiekkarannalla. Lämmin ilma hyväilee, vaikka aurinko laskee jo mereen. Maihin palaavilla kalastajilla on ollut hyvä päivä, ja pian Menchel juoksee vastapyydetty tonnikala kummassakin kädessään. Kohta rannalla tuoksuu savu, kun kalastajat grillaavat lapsille tuoretta kalaa. Se maistuu ihanalta.

Sitten iski taifuuni. Menchel muistaa hädän. Isän ja ja äidin, jotka kantoivat sisaruksia sylissään. Veden, joka nousi yhä korkeammalle.

Taifuunin jälkeen merenrantakylä ei tuntunut enää turvalliselta. Isä halusi muuttaa isoäidin kookospähkinäfarmille vuorenrinteelle, jonne vesi ei koskaan nousisi.

Menchel oli haikea. Hän menetti rannan rauhoittavan äärettömyyden. Kookospähkinäfarmilla asui lähes koko isän suku. Se oli mukavaa, mutta tarkoitti myös jatkuvaa sähellystä ja kinastelua ja pieniä perheriitoja.

Parasta oli viidakon vehreys. Banaaneja kypsyi koko ajan, kookospähkinät antoivat uuden sadon joka kolmas kuukausi. Avokadot olivat parhaimmillaan aina elokuussa.

”Saatoin poimia ruokani, ja leikkini liittyivät aina ruokaan. Kun nyt muistelen lapsuuttani, kaikissa muistoissa on aina mukana ruoka ja sen valmistaminen.”

Menchelin tekemää ruokaa

Herkkuja Menchelin keittiöstä. Bibimbap on korealainen ruoka, jonka voi koota eri aineksista. Tässä on tofua, sieniä, merilevää ja kananmuna. Kirpeys tulee chilikastikkeesta.

Poikatytön yllätys

Suomalaisen valokuvaajan Menchel vei syömään Filippiinien kansallisruokaa adoboa, pitkään soijakastikkeessa kokoon keitettyä, kookosmaidolla maustettua lihamuhennosta. Seuraavana päivänä he söivät yhdessä aamiaista, päivällistä ja illallista, samoin sitä seuraavana päivänä. Sitten Kari palasi Suomeen.

Hän lupasi tulla takaisin puolentoista kuukauden kuluttua. Menchel soitti kotiin ja kertoi menneensä kihloihin itseään huomattavasti iäkkäämmän ulkomaalaisen miehen kanssa.

Perheessä oli kuusi tyttöä. Menchel oli poikatyttö, joka ei ollut tuottanut vanhemmilleen koskaan huolta.

”Totta kai he olivat nyt ihmeissään. He pyysivät minut kotiin miettimään, mitä olin tekemässä.”

Menchel totteli ja lähti Cebusta monen tunnin matkan päässä olevaan kotikylään.

”Mietin, palaako Kari takaisin. Toivoin hänen tulevan, sillä olin utelias näkemään, mitä kaikesta tulisi. Halusin pois pienistä ympyröistäni, joissa tulevaisuus ei luvannut yllätyksiä.”

Menchel opiskeli Cebussa hotellin ja ravintolan johtamista. Oman alan löytäminen oli ollut vaikeaa, sillä toisin kuin kotikylän tytöt yleensä, hän ei halunnut sairaanhoitajaksi. Valinta oli kompromissi.

”Haaveilin jostakin luovemmasta. Rakastin muun muassa piirtämistä.”

Menchel isoäitinsä maatilan riisipellolla

Menchel osti pari vuotta sitten isoäitinsä maatilan, jota nyt hoitavat vuokraviljelijät. Tila tuottaa muun muassa kookospähkinöitä ja banaaneja. Kuvassa Menchel riisipellolla.

Pullisen perhe

Menchel on asunut Suomessa kohta kymmenen vuotta. Sinä aikana hän on oppinut kielen, perustanut siivousfirman ja nyt myös ravintolan. Isän ja äidin silmäterä, tytär Amanda menee syksyllä toiselle luokalle.

Avioliitto miehen kanssa, joka oli Armi Kuuselan maasta

Kari piti lupauksensa, vaikka sai äitinsä Suomessa järkyttymään. Äidin mielestä ajatus nuoresta filippiiniläisestä vaimosta oli järjetön.

”Mikä elämässä nyt milloinkin on järkevää”, Kari tuumasi ja matkusti Menchelin kotikylään Leytelle.

Kahden viikon kuluttua pari meni naimisiin. Menchelin isoäiti hyväksyi avioliiton, kun kuuli, että Kari on Suomesta.

”Isoäiti sanoi, että sehän on maa, josta on myös Armi Kuusela. Hän oli heti varma, että Kari on kunnon mies”, Menchel nauraa ja todistaa oikeaksi legendan vuoden 1952 Miss Universumin suosiosta uudessa kotimaassaan.

Sen sijaan television taivaskanavalla pyörinyt matkailuohjelma Suomesta sai perheen ymmälleen. Lähteekö Menchel maahan, jossa alastomat ihmiset kieriskelevät lumessa, uivat jäiden seassa ja syövät Petteri Punakuonoa?

”Opin vanhuksilta suomalaisista tavoista ja kulttuurista”

Menchel tuli Suomeen syyskuun lopussa 2008. Sää oli harmaa, mutta matka Kaivopuiston rannan kautta kotiin Munkkisaareen sai hänet ajattelemaan, että täällä hän voi asua. Meri oli ihana. Hän oli taas rannalla.

Ensimmäinen vuosi oli silti raskas. Helmikuussa Menchel huomasi olevansa raskaana. Häntä pelotti. Ystäviä ei juuri ollut, eikä hän osannut kieltä eikä tuntenut kulttuuria.

Kesä oli onneksi lämmin ja kaunis, mutta syksyllä Amandan synnyttyä luonto oli taas kylmä ja harmaa.

”Ehkä kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.”

Kari keksi ehdottaa, että Menchel menisi mukaan naapuruston äiti-lapsi-ryhmiin. Idea osoittautui hyväksi. Myös äitiyspäiväraha kohensi mielialaa, sillä nyt Menchelillä oli omaa rahaa.

Menchel tajusi, että päästäkseen kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan hänen on mentävä töihin. Vanhempainvapaan päätyttyä hän pestautui siivousfirmaan. Pian työnantaja lähetti hänet auttamaan vanhuksia arkiaskareissa.

”Vanhoilla ihmisillä oli aikaa jutella kanssani. Opin valtavasti suomalaisista tavoista ja kulttuurista, kun vanhukset kertoivat minulle elämästään.”

Menchelillä ei ollut valittamista, mutta kun hän huomasi työnantajan kohtelevan muita maahanmuuttajia huonosti, hän ei halunnut jatkaa yrityksessä. Oli aika mennä eteenpäin. Menchel perusti oman kotisiivousfirman.

Sitten kynittiin kana

Ensimmäisenä kesänään Suomessa Menchel tutustui Karin vanhaan ystävään, toimittaja Bitte Westerlundiin. Tämä kysyi heti, paljonko Karilla ja Menchelillä on ikäeroa. Kun Menchel vastasi, Bitte nauroi, että voitit. Bitten ja hänen miehensä Jörn Donnerin ikäero on 28 vuotta. Naiset ystävystyivät saman tien.

Bitte oli kiinnostunut slow foodista ja tartutti innostuksen myös Mencheliin, joka lääkitsi hedelmällisen viidakon kaipuutaan tutustumalla suomalaisen metsän antimiin. Hän keräsi ketunleipää ja villiyrttejä, maisteli marjoja ja innostui suomalaisista sienistä, jotka sopivat hyvin filippiiniläisen keittiön raaka-aineiksi.

Tuttuja makuja löytyi myös suomalaisista kaloista.

Menchel kokkina

Menchelin ravintola on Helsingissä entisessä konehallissa. Kari rakensi keittiönisoon konttiin.

”Muikku on kuin flying fish ja kuha kuin parrot fish.”

Bitte ja Menchel osallistuivat yhdessä lähiruokatapahtumiin. Kun Bitten naapurin kasvattamat luomukukonpojat oli aika panna pataan, Menchel näytti Bittelle, miten kana kynitään.

”Noihin aikoihin tein paljon ruokaa ystäville. Kutsuimme heitä viikonloppuisin syömään ja kokeilin ruokia lapsuudestani”, Menchel kertoo.

Siivousyrityksen kautta löytyi asiakkaita, jotka tarvitsivat apua juhlien järjestämisessä ja kokkaamisessa. Menchelin maine kokkina alkoi kiiriä.

Ensimmäisen ravintolansa hän avasi viime kesänä Helsingissä Hietalahden hallissa, mutta konsepti ei vielä toiminut. Syksyllä Menchel luopui paikasta ja jäi kypsyttelemään ideaansa toisesta ravintolasta. Nyt hän yrittää uudelleen Helsingin Telakkarannan vanhassa Konepajahallissa, jonne on lyhyessä ajassa syntynyt pieni yrityskeskittymä.

Menchel on kunnianhimoinen kokki. Hän valmistaa perinteisiä filippiiniläisiä ruokia, mutta soveltaa niihin uutta. Varsinkin hänen makeat jälkiruokansa yllättävät. Listalla on muun muassa kookosvodkajäätelöä ja mustikkapiirakkaa, jonka pohja on suklaamoussea.

”Ruoka-guruni on brittiläinen kokki Heston Blumenthal, joka yhdistää ennakkoluulottomasti erilaisia makuja ja raaka-aineita.”

Entä anoppi?

Menchel istuu paperilyhdyn alla ravintolansa muovituolilla. Hän on kertonut pitkään elämästään, ja nyt hänen silmänsä kostuvat.

”En osaa toivoa enää mitään. Olen saanut jo niin paljon.”

Kari ja kohta kahdeksan vuotta täyttävä Amanda istuvat viereisessä pöydässä. Amanda syö.

”Olen kotiutunut, puhun suomea, minulla on hyvä mies ja ihana pikkutyttö, joka korjaa suomen kieltäni.”

Myös anopin kanssa menee hyvin. Hän tajusi nopeasti, ettei Menchel ollut huiputtamassa hänen poikaansa. Amandan syntymä lähensi heitä entisestään.

Hieman surullinen Menchel on siitä, ettei hänen Manilassa yliopistossa opiskeleva pikkusiskonsa saa viisumia Suomeen. Menchel toivoi siskoa kesäksi avukseen, mutta viranomaiset ovat tiukentaneet maahantulosäädöksiä.

Ehkä Menchel, Amanda ja Kari lähtevät jouluksi Filippiineille, kuten useana aiempana vuonna. Koska matka on pitkä ja kallis, he viipyvät perillä useita viikkoja.

Aina, kun he matkustavat jouluksi pois, Menchel haluaa ennen lähtöä syödä kinkkua ja maksalaatikkoa puolukkahillolla. Vasta sitten voi tulla joulu.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 15/2017 -lehdessä.

Avainsanat

Keskustelu

Todella hyvä juttu!
Tästä tuli mieleen: Menchel Pullinen ja Alexandra Escat (Jasper Pääkkösen naisystävä) ovat hyviä esimerkkejä filippiiniläisistä. Positiivisella asenteella eteenpäin (esim. ”jokainen päivä on paras”- asenne).

Kommentoi juttua: Rakkaus toi filippiiniläisen Menchelin Suomeen: ”Suku hyväksyi miehen Armi Kuuselan maasta”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X