Riitta Uosukaisessa riittää virtaa

Riitta Uosukainen: ”Olemme Topin kanssa villejä isovanhempia”

Kun Riitta Uosukainen katsoo peiliin, hän yllättyy: ei tässä kovin hullusti ole käynyt. 74-vuotias valtioneuvos muistaa vuosien vierimisen lähinnä silloin, kun ikätovereita menehtyy. Kovin paikka oli isosiskon poismeno.

Oma ikä ei ole 74-vuotiaana päällimmäisenä mielessäni. Pari vuotta sitten komea, ei enää itsekään ihan nuori naislääkäri katsoi syntymävuottani ja sanoi: Voi, miltä tuntuu olla noin vanha?

Harvoin olen nauranut niin makeasti. Lääkäri itse ei huomannut kysymyksessään mitään erikoista.

Ikäihmisille ei saa puhua kuin lapsille

Minua on kohdeltu vuoden 1991 ministeriajoista lähtien kunnioittavasti, samaan tapaan kuin olisin vanha, koska olen ollut sellaisissa asemissa. On oltu keskimääräistä kohteliaampia.

Koskaan ei ole onneksi puhuttu ylhäältä alaspäin, kuin vanhukselle. Vastustan sitä, että ikäihmisille lässytetään kuin lapsille. Herra paratkoon, kun näen jossain hoitokuvioissa sellaista, menen melkein väliin! Ei lapsillekaan saa puhua sillä tavalla.

Nyt valtioneuvoksena sama kun nioittaminen jatkuu. Tosin Karjalassa kun elellään, niin kaikkia sinutellaan. Paitsi kissaa teititellään, sanoi appeni aikoinaan.

Sukupolvien ero näkyy

Lapsenlapseni, 11-vuotiaan Sofian mielestä 74-vuotias mummi ja kohta 76-vuotias vaari ovat vielä ihan laatuunkäypiä otuksia.

Puhumme Sofian kanssa kaiken maailman asioista. Sivukorvalla kuunnellessaan Topi usein sanoo, että on teillä kyllä verrattomia nuo jutut.

Auktoriteettiasema on silti ihan selvä. Sukupolvien eron näkee, mutta kyllä me Topin kanssa yhä heittäydymme hassuttelemaan. Olemme vähän villejä isovanhempia. Sofia asuu kaupungissa, joten viemme häntä paikkoihin, joissa voi olla vapaasti tarvitsematta pelätä, että jää auton alle. Maalla hän voi ajaa polkupyörällä tukka hulmuten.

Riitta Uosukaisessa riittää virtaa

Sofia ei tosiaan ole vielä nostanut meitä vanhushyllylle.

Haluamme, että hän saa myös eteläkarjalaisen identiteetin. Tervehdimme aina Vuoksen mennen tullen, ja Saimaa on hänelle erityisen rakas.

Niittokone niittää

Muistan ikäni parhaiten siitä, kun muut samanikäiset vanhenevat, sairastuvat tai kuolevat. Minulla on tapana bongata muita vuonna 1942 syntyneitä, ja viime aikoina meitä on mennyt paljon, vastikään Jouko Turkka.

Pirkko Saision sanoin enää ei voi todeta, että viikate niittää. Niittokone se ennemminkin on.

En ole ulkonäön vaalija

Kun katson peiliin, yllätyn. Ei tässä hirveän hullusti ole käynyt. Rehellisesti sanottuna näytän huomattavasti vähemmän pahalta kuin olin edeltä käsin arvellut. Totta kai näkee, että ikää on – mutta haitanneeko tuo?

En ole mikään ulkonäön vaalija. Minulla ei ole kotona kosmetiikkapurkkirivistöä enkä osaa shoppailla. Ystäväni tietävät, miten omituinen olen tässä suhteessa. Mutta olen minä joka ovesta mennyt siinä missä muutkin.

Peiliin kannattaa ajoittain katsoa ihan vertauskuvallisesti, jotta tiedostaa, missä mennään. Ulkonäön vahtiminen on turhaa.

Oikeus, totuus, hyvyys ja kauneus

Tässä iässä arvostan elämässä erityisesti – Mika Waltarin sanoin – inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta ja kaunista turhuutta. Tämän ikäisenä näkee myös, kuinka harvinaisiksi ne ovat maailmassa käyneet. Turhuuksia toki riittää.

Toinen itselleni tärkeä mantra on oikeus, totuus, hyvyys ja kauneus. Niistä minun ei ole tarvinnut ikinä tinkiä.

Politiikassa ei tarvitse menettää sieluaan. Voi toimia totuudellisesti, avoimesti ja niin kuin asiat itse näkee. Mutta politiikka on luonteeltaan kompromissien taidetta. Omaa tahtoaan saa harvoin läpi sellaisenaan. Neuvottelutaitoa tarvitaan.

Ennen kaikkea ja edelleen arvostan työtä. Ja sitä, että osataan heittäytyä myös hulluttelemaan kun sen aika on. Huumori on auttanut elämässä paljon.

Arvokas ja irvokas sekaantuvat

Harmittaa, että vielä tässä iässä joutuu miettimään niin paljon arvojen murrosta. Meillä sekaantuu arvokas ja irvokas. Vielä joudun näkemään, miten Suomen sivistyskuvio murtuu koko ajan lisää.

Virtuaalimaailma on monilla korvannut todellisen elämän, elävän vuorovaikutuksen muiden kanssa. Missään nimessä en vastusta digimaailmaa, mutta ne välineet on tarkoitettu tekemiseen, ei elämisen pääasiaksi.

Nyt voi mennä pitkiä aikoja ennen kuin edes pääsee kunnolla puheisiin jonkun kanssa. Eräs tuttuni oli pannut merkille, kuinka ihmiset eivät enää esimerkiksi kaupoissa asioidessaan osaa muodostaa kokonaisia virkkeitä.

Ymmärrän, miksi remonteista valitetaan

Riitta Uosukaisessa riittää virtaa

En olisi ikinä uskonut, että vielä tässä iässä joudun keskelle putkiremonttia. Se on todella iso juttu. Ihmettelin aina, miksi ihmiset valittavat remonteistaan, mutta nyt ymmärrän.

Kesällä muovitimme huonekalut Topin kanssa Helsingin-asunnossamme Munkkiniemessä. Tyhjensimme muista huoneista kaikki tavarat makuuhuoneeseen ja lasitetulle parvekkeelle. Siinä oli hommaa, kirjojakin on satamäärin. Olen tottunut siihen, että teemme paljon ja nopeasti. Siksi rehkimme niin kovasti, että alitimme aikataulun päivällä.

Väistötilana toimii Imatran-kotimme. Toin tänne Helsingistä pronssisia pöytämitaleita 13,2 kiloa. Kolmetoista kiloa, hyvä kun jaksoi kantaa! Ja 150 viiriä.

Se oli rankkaa. Pitää ottaa huomioon, että olen korkeassa iässä oleva rouvashenkilö.

Lepolomailuun riittää päivä

Helsingin-tukikohdan puuttuminen tekee elämästä oudon hankalaa. Olen joutunut peruuttamaan osan tapaamisista, jos olen voinut tehdä sen sivistyneesti ajoissa. En pääse edes omalle kampaajalleni, joka on laittanut tukkani 25 vuoden ajan.

Tällaisia riesoja remontti aiheuttaa, pieniä mutta epämukavia.

Onneksi olemme Topin kanssa molemmat sellaisia, että saamme levättyä nopeasti. Jos joku muu tarvitsee lepolomailuun viikon, meille riittää päivä. Työstä toiseen siirtyessä lepää. Sen opimme jo opiskeluaikoina.

Topi on kuin ammattikuski, hän ajaa vuodessa kymmeniätuhansia kilometrejä. Hän on ajanut minua Imatralta puhujakeikoille ympäri maata. Topi ajaa myös Espooseen, kun käymme hoitamassa Sofiaa. Nyt Topia on vaivannut jäätynyt olkapää.

Pitää ottaa huomioon, että kaikki ei ole enää mahdollista tässä iässä. Täytyy varoa, että ei ajaudu loppuun.

Olin lapsena isän tyttö

Kun äitini oli 74-vuotias, hän osallistui poikani Antin hoitoon. Hän oli niin hyvä lapsen kanssa kuin olla voi. Itse olin ollut silloin eduskunnassa kolme vuotta.

Lapsena olin enemmänkin isän tyttö, mutta energisyys on varmasti äidin peruja. Hän heittäytyi tekemään ja oppi mitä vain. Äiti korosti opiskelun merkitystä.

Opin äidiltä myös työn tekemisen. Hänellä oli pohjalaiset geenit, mutta hänet oli tuotu vauvana Kannakselle. Pohjalaisten kauhuksi sanon aina, että saipahan iloisemman elämän. Pohjanmaalla pitää olla hirveän rikas ennen kuin on hauskaa, Karjalassa pärjää vähemmällä.

Innostuvainen äiti vaikutti

Äidillä ei ollut helppo elämä. Hänen oma äitinsä kuoli, kun hän oli vasta kaksivuotias. Hän oli myös kaksinkertainen evakko.

Perheessämme äiti oli vahva teltan keskisalko. Isä oli seuramies, soittaja ja laulaja ja tarinoiden kertoja. He täydensivät toisiaan. Isä käveli äidin perässä, joka teki koko ajan jotakin, ja luki hänelle lehdestä ääneen: kuules nyt tätäkin…

Kerran äiti soitti minulle: Riitta, olen ruvennut soittamaan kitaraa. Olen nyt Fazerin musiikkikerhossa. Siellä on niitä jeejee-poikia. Ne tulivat tänne kotiin opettamaan, kun jäin jälkeen.

Tällainen meidän äiti oli, vielä ikäihmisenäkin. Hän oli innostuvainen, sai päähänpistoja. Häneltä minä perin mummi-arvonimen.

”Ei” ikäkriiseille

Ikäkriisiä minulla ei ole ollut ikinä. Ehkä sellainen on edessäpäin.

Muita kriisejä en tiedosta enkä tunnista kuin sairaudet, joita on tullut itselle, puolisolle tai läheisille. Siltä kannalta vanhuus ei ole mikään ilo.

Isosiskoni kuolema muutamia vuosia sitten oli kova paikka. Hän oli suurenmoinen ihminen ja meni pois inhimillisesti katsoen liian varhain.

Syön sesongin mukaan

Riitta Uosukaisessa riittää virtaa

Ruokailua ja kuntoilua joutuu tässä iässä miettimään aiempaa enemmän. Meillä on Topin kanssa ollut Rosvo-Roopen dieetti: ”He söivät mitä saivat ja joivat tuutingin.”

Ehkä se ei kuulosta kaikkein terveellisimmältä, mutta ruoka on puhdasta kunnon ruokaa. Olemme aina syöneet sesongin mukaan: sieniä, marjoja, kalaa. Lähiruokaa tekemättä asiasta suurempaa numeroa.

Viime aikoina kuntoilupuoli on ollut vaikeampi järjestää kenkuista aikataulusyistä. Avantouinnin jatkamista suunnittelemme pikkusiskon kanssa. Minulle on myös laadittu erinomainen oma kuntoiluohjelma.

Toissavuotisen polvileikkauksen jälkeen sain hyvät kuntoutusohjeet. Pidin itselleni kuntoutuskvartaalin ja hoidin polven kuntoon.

Tietäisinpä, miten kauan elän

Kymmenen vuoden kuluttua – hah! Silloin saatan olla jo kuollut.

Kunpa tietäisin, mihin asti elän. Se helpottaisi suunnittelua. Mitä teen, missä asun, mitä omistan.

Jos elän, elän niin kuin nyt. En minä enää tästä miksikään osaa muuttua. Nyt on alkanut luopumisen aika.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/16.

Lue myös:

Tellervo Koivisto: ”Pitkässä liitossa muistikin on yhteinen”
Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi: ”On ollut väitteitä, että yhteiselomme ei olisi aitoa”
Presidentti Kekkonen kirjoitti Maarit Tyrkölle: ”Olen hullumaisesti rakastunut ystävyyteemme”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Riitta Uosukainen: ”Olemme Topin kanssa villejä isovanhempia”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X