Ihmiset

Rintansa poistattanut Janina Fry Annassa: "Tein kaiken lasteni tähden, jotta pysyn täällä heitä varten vielä pitkään"

Janina Fry kertoo uudessa Annassa viettäneensä yli 14 tuntia leikkauspöydällä viimeisen vuoden aikana.

Janina Fry, 45, avautuu uudessa Annassa pitkästä leikkauskierteestään. Noin vuoden aikana Janina on joutunut käymään läpi useita isoja henkisesti ja fyysisesti kuormittaneita leikkauksia.

”Olen ollut 14 tuntia leikkauspöydällä. Voin olla onnellinen jopa siitä, että olen selvinnyt joka kerran nukutuksesta ilman ongelmia. Onhan narkoosi aina riski”, Janina Fry sanoo Annan jutussa.

Lue myös: Kuka sairastuu rintasyöpään? Sairaus on yleinen tietyissä ammattiryhmissä

Alkusysäyksen leikkauksille antoi Janinan äidin kuolema kaksi vuotta sitten. Äiti menehtyi rintasyöpään.

”Äiti oli vasta 64-vuotias. Olin hänen rinnallaan koko hänen sairautensa ajan. Matka ensimmäisen diagnoosin kuulemisesta siihen, kun syöpähoitoja ei enää kannattanut jatkaa, oli raskas. Viimeiset hetket äidin kanssa olivat surullisia, sillä syöpä eteni aivoihin ja äidin käytös muuttui. Hän ei ollut menää oma, tuttu itsensä”, Janina kertoo Annassa.

Geenitesti paljasti alttiuden rinta- ja munasarjasyövälle

Koska Janinan äidin suvussa useilla naisilla on ollut rintasyöpää, Janina päätti tutkituttaa rintansa. Rinnasta löydettiin kalkkikertymä, joka päätetiin leikata. Myöhemmin rinnasta löytyi myös syövän esiaste. Geenitestit paljastivat, että Janinalla on rinta- ja munasarjasyövälle altistava BRCA2-geenivirhe.

Lue myös: Janina Fry saattohoiti vahempansa ja joutui poistattamaan rintansa: ”Raskas elämäntilanne vei traumaterapiaan”

Janina Fry poistatti molemmat rintansa

Janina Fry päätti poistattaa rintansa

Mallina vuosia töitä tehnyt Janina on esiintynyt usein alusvaate- ja uimapukukuvissa. Hän on ollut uhkea ja isorintainen ja saanut kuulla miehiltä toinen toistaan tympäännyttäviä vitsejä rinnoistaan. Tökeröt miehet eivät kuitenkaan olleet syy siihen, miksi Janina päätti pienennyttää rintansa mennessään poistamaan rinnasta löytynyttä kalkkikertymää.

”Rinnat painoivat paljon. Ne aiheuttivat verenkierto-ongelmia. Niskani oli usein kipeä ja minua huimasi. Urheileminen oli vaikeaa. Jopa juokseminen sattui”, Janina toteaa Annassa.

Pian lääkäri suositteli Janinalle rintojen poistoa kokonaan. Janina ei epäröinyt hetkeäkään.

”Muistin äitini vaikean loppuajan. En miettinyt enää rintojeni kokoa, vaan tein kaiken lasteni tähden, jotta pysyn täällä heitä varten vielä mahdollisimman pitkään”, Janina kertoo Annan jutussa.

Edessä oli kaksi isoa ja vaikeaa leikkausta, joista toipumiseen Janinalta meni koko viime vuosi. Ensimmäinen rinta poistettiin tammikuussa, toinen syyskuussa.

Uudet rinnat rakennettiin selästä otetusta lihaskudoksesta. Annan jutussa kerrotaan, että Janinalla on edessä vielä ainakin yksi rintoja korjaava leikkaus.

Lue myös Annan juttu: Janina Fry löysi menetysten ja surujen jälkeen voimansa: ”En halua enää vähätellä itseäni”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rintansa poistattanut Janina Fry Annassa: "Tein kaiken lasteni tähden, jotta pysyn täällä heitä varten vielä pitkään"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.