Suhteet

Risto tuli kaapista nelikymppisenä, sai rakkaaltaan hivin ja koki väkivaltaa: "Opettelen yhä olemaan vahva"

Risto rakastui 45-vuotiaana niin palavasti, että oli valmis vaikka kuolemaan rakkaansa kanssa. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka Risto saikin mieheltään hiv-tartunnan – ja nyrkistä.

Risto havahtui jo lapsena siihen, että ei ollut kuin muut. Kun muiden poikien tulevaisuuteen kuuluivat häät ja lapsia, Risto mietti, että haluaa jäädä asumaan äidin kanssa. Äidin lähellä hän tunsi olonsa turvalliseksi.

Pieni poika rakasti piirtämistä, mutta teki sitä salaa. Paperille syntyi olkapään kaari, hauis ja käsivarsien päähän rotevat sormet.

Kukaan ei saanut nähdä, että hän piirsi kuvia miehistä.

Voit myös kuunnella jutun:

Maalaiskylässä elettiin perinteisesti. Poikien piti olla kiinnostuneita poikien leikeistä. Risto halusi leikkiä kaverinsa kanssa mielikuvitusleikkejä. Vanhalla kivilouhoksella he kuvittelivat, kuinka kiviä oli viety Pietariin Katariinan palatsiin ja etsivät sammalen alta sinne mahdollisesti unohtuneita työkaluja.

Usein kaveruksia kiusattiin koulussa. Kerran ikätoverit ripustivat pojat heinänseipäisiin.

”Mietin, että jotain minussa on väärin.”

Lue myös: Viimeisen tsaariparin rakkaustarina: Olivatko he kaikkien aikojen onnellisin kuninkaallinen pari?

Salainen minuus

Teini-ikäisenä Risto muistaa nähneensä lehtilööpin, jossa luki: Helsingistä löydetty homopesä.

”Ihmettelin, mikä se sellainen homopesä on, siellä oli ollut koirakin lemmikkinä.­ Olisiko minullekin siellä sitten isona koti?”

Perheen kuusi sisarusta saivat lempeän kasvatuksen. Koti oli rakastava mutta vaikeneva.

”Vaikeista asioista ei silloin puhuttu, mikä tarkoitti, ettei niitä ollut. Niille ei tarvinnut tehdä mitään.”

Risto muistaa käyneensä Helsingissä etsimässä ”homopesää”. Tuloksetta.

Hänelle muotoutui ajatus, että on olemassa ulospäin näkyvä Risto ja lisäksi oma sisäinen ja salainen minuus.

Ratsastus vahvisti

Kun armeija 1960-luvun lopulla luopui hevosistaan ja siirsi ne Hyrylään, Risto lähti kaverinsa kanssa kokeilemaan ratsastusta. Hevoset olivat vauhkoja ja ratsastuksenopettaja juopunut.

”Hän piti meille ensimmäisen tunnin ja viittilöi, että jos joku pysyy hevosen selässä viereisen mäen laelle saakka, hän saa luvan mennä yksin maastoon.”

Risto takertui tiukasti hermostuneen hevosensa ohjaksiin ja pysyi selässä. Tippuakaan kun ei uskaltanut. Ratsastustaidot kehittyivät, ja myöhemmin hän pääsi Ypäjälle ratsastuksenopettajakoulutukseen. Taso oli kova.

Ristoa ei jännittänyt opettaa, vaikka maneesin katsomot olivat välillä täynnä ihmisiä.

”Tiesin, mitä teen, ja luotin itseeni.”

Myöhemmin Risto perusti ratsastuskoulun. Hän oli kunnioitettu opettaja, mutta samaan aikaan hän ei uskaltanut olla oma itsensä, saati rakastua.

Lue myös: Ritvan rakkaustarina: ”Tragedia lähensi meitä entisestään”

Tuo pitäisi tappaa

Tappakaa ne! Ei niillä ole mitään arvoa, hyi olkoon! Tällaisia lauseita saattoi kuulla kaduilla 1950-60-luvuilla. Ilmapiiri oli homoseksuaaleille karu.

”Homoja jahdattiin, ja heitä laitettiin vankilaan.”

Homoseksuaaliset teot olivat Suomessa rikos vuoteen 1971 asti.

”Yli tuhat miestä joutui 1950-luvulla vankilaan siveettömyyden perusteella. Naispareja ei jahdattu. Naisten välinen rakkaus ja seksuaalisuus sopi heteromiesten fantasioihin.”

Sairauslistalta homous poistettiin vasta vuonna 1981, joten siihen liittyvä häpeä säilyi vahvana.

”Pelkäsin, että jos olisin tuonut asian­ esiin, olisin saattanut joutua hullujenhuoneelle.”

Risto jatkoi miehisen miehen roolin esittämistä.

”Madalsin ääntäni, jotta kuulostaisin miehekkäältä. Vältin myös tietoisesti käsien heiluttelua, jotta en näyttäisi monsieur Mosselta.”

Kirkkohäissä

Kirkon kellot soivat kesällä 1980, ja juhlakansa asteli kirkkosaliin. Käytävää pitkin saapui myös morsian, pienestä maalaiskylästä pois tahtonut tyttö. Riston valittu.

Risto oli päättänyt yrittää elää kuten muutkin miehet. Avioliitto oli pikemminkin sopimus kuin rakkaussuhde.

”Sain kuitenkin kirkkohäät.”

Risto ei kertonut puolisolleen, että on kiinnostunut miehistä. Se kuitenkin tuli ilmi ensimmäisen vuoden aikana. Nuorikko otti asian fiksusti, ja yhdessä he pohtivat, mikä voisi olla virallinen syy avioeroon. Tuolloin kun ei erottu tuosta vain, vaan edessä oli oikeusprosessi.

”Vaimoni hommasi koulukaverinsa todistamaan oikeuteen, että hän on ollut minulle uskoton.”

Riston sädekehä kirkastui, olihan hän petetty mies.

Lue myös: Puolisosta tuli henkilökohtainen avustaja: ”Sanoin, ettei sinun tarvitse jäädä”

Metsässä Risto rauhoittuu, valokuvaa tai ajattelee keskittymistä vaativat asiat läpi. ”Istun kiven päällä ja kuuntelen luonnon ääniä.”

Kerran elämässä

Risto eli pitkään yksin. Välillä hän kävi Helsinkiin avatun homoravintolan edustalla, mutta kääntyi aina pois. Mitä siitä seuraisi, jos joku näkisi hänet astelemassa sisään sellaiseen paikkaan?

Vuonna 1995 tapahtui kuitenkin jotakin odottamatonta.

”Tapasin ihanan miehen.”

Risto oli uskaltautunut ravintolaan, jossa nauliintui kuuntelemaan erään miehen elävästi kertomia juttuja. Risto rohkeni esittäytyä ja ilahtui, kun mies pyysi häntä istumaan pöytäänsä. Siitä alkoi Riston vuosisadan rakkaustarina.

Rakkauden tunne oli jotakin niin kaunista, että Risto oli pakahtua.

”Jokaisen pitäisi saada kokea rakkaus­ edes kerran elämässään.”

Risto ja rakastettu halusivat perustaa yhteisen kodin. Silloin Risto päätti kertoa avopuolisostaan äidilleen ja siskolleen. Hän pyysi heidät kylään.

”En ole koskaan pelännyt niin paljon kuin silloin.”

Äiti otti tiedon vastaan kuitenkin hymyillen. Hän sanoi aina tienneensä Riston suuntautumisesta. Myös sisko totesi, että näin asioiden kuului olla.

”Jos olisin tiennyt jo aiemmin, että perheeni hyväksyy minut omana itsenäni, elämäni olisi ollut helpompaa.”

Lue myös: Onko häpeä tuttu tunne? Älä anna sen kontrolloida elämääsi

Valmistaudu kuolemaan

Riston rakastettu kertoi avoimesti, että hänellä oli hiv-tartunta. Vielä tuolloin puhuttiin homorutosta. Se oli leima, joka kaksinkertaisti häpeän.

Risto otti asian kuitenkin tyynesti. Hän ei halunnut erota rakkaastaan, vaikka joutuisi itse kuolemaan.

Vuoden ajan hän kävi hiv-testeissä, ja tulos oli aina negatiivinen. Jouluna 1996 hän sairastui sitkeään flunssaan. Se oli hivin esioire, sillä seuraava testi näytti positiivista. Risto sai tiedon puhelimitse töksäytyksenä.

”Olin vain, että aha. Olin niin kasvanut ajatukseen, että näin minun elämäni menee.”

Risto huomasi pian, että joissakin sairaaloissa hiv-potilaita pidettiin vielä eristyksissä. Myös hammashoidossa potilas oli kuin myrkkyä.

”Tilat oli peitetty muovilla, ja hammaslääkäreillä oli avaruuspuvun näköiset suojavarusteet.”

Hiv-käsikirja alkoi kehotuksella tehdä testamentti, ja lääkäri arvioi, että Ristolla olisi noin viisi vuotta elinaikaa. Se tuntui Ristosta juhlalta: hän saisi elää rakastettunsa kanssa 50-vuo­tiaaksi!

Vaikeinta omaksi itsekseen kasvamisessa on Ristosta ollut tunteiden peittäminen. ”Aina piti esittää toista kuin oli.”

Kaiken se kestää?

Pian Riston elämä mullistui jälleen. Suomessa alettiin 1997 käyttää uusia yhdistelmälääkkeitä ilman ihmiskokeita suoraan hiv-potilaille.

”Minulla ne toimivat heti. Virustasoni tippui niin, ettei sitä voinut mitata.”

Myös Riston rakastettu sai lääkityksen, ja tulevaisuus näytti auvoiselta. Rakkaus joutui kuitenkin vuosien kuluessa kovakouraiseen mankeliin, kun Riston puoliso sairastui alkoholismiin.

”Hän purki pahaa oloaan hakkaamalla minua.”

Risto pakeni usein läheiseen metsään ja soitti siskolleen: tule hakemaan minut! Hän kutsuu öitä lohikäärmeöiksi. Ihminen, jota hän rakasti enemmän kuin elämää, halusi hänelle pahaa.

Sairaalassa Risto ei voinut peitellä kehonsa jälkiä, ja häntä kehotettiin lähtemään suhteesta.

”Minä kuitenkin uskoin, että puolisoni muuttuu. Annoin aina anteeksi.”

Ja kun Risto silloin asiaa tarkemmin mietti, tuntui, että syyn täytyi olla hänessä. Ehkä hän oli ärsyttävä.

Risto ryhtyi tekemään töitä koko ajan. Aamuisin hän jakoi lehtiä ja päivällä ja illalla siivosi eri yritysten leivissä.

Lopulta Risto sai jostakin rohkeutta erota. Suhde oli kestänyt yhdeksän vuotta.

”Ymmärsin, että väkivalta poistuu vasta, kun poistun itse.”

Nyt miehet asuvat eri paikkakunnilla, mutta soittelevat toisilleen. Välillä ex-puoliso on ilkeä ja haukkuu Ristoa, joskus hän on itsetuhoinen. Risto on joutunut hälyttämään ambulanssin tämän kotiin.

”Ilman sitä hän olisi kuollut. Rakastan sitä ihmistä edelleen.”

Ikääntyminen huolettaa

Nykyisin, 68-vuotiaana, Risto kokee saavansa erittäin hyvää hoitoa. Hän muistaa hivin vain maanantaiaamuisin täyttäessään lääkedosettia. Hän toimii aktiivisesti Aids-tukikeskuksessa (nykyisin Hivpoint) ja potilasjärjestö Positiivisissa. Työtä riittää, sillä vaikka seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan jo sallivammin, hiv on edelleen tabu.

Suurin osa ihmisistä tietää, että hiv ei tartu arkisissa kontakteissa tai pussaamalla. Moni ei sen sijaan tiedä, että mikäli hiv-positiivisella henkilöllä on toimiva lääkitys, hän ei voi tartuttaa­ ­hiviä edes seksiteitse.

Niinpä Risto voi elää kuten muutkin, terveet ihmiset. Häntä kuitenkin huolettaa jo vanhuus.

”Jos minulle tulee dementia, unohdanko olevani hiv-positiivinen?”

Lääkkeet pitäisi muistaa ottaa, ja hoitavan lääkärin tulisi ymmärtää lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Risto on kehottanut kaikkia tuntemiaan hiv-kantajia tekemään hoitotahdon ja poistamaan Omakanta-palvelusta ruksin, joka suojaa tiedot salaisiksi muilta kuin omalääkäriltä.

Risto opettelee yhä olemaan vahva, ja se tarkoittaa myös asennemuutosta: on osattava suojella itseään muilta. Tätä itsearvostuksen sanomaa hän aikoo jatkossa levittää.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Risto tuli kaapista nelikymppisenä, sai rakkaaltaan hivin ja koki väkivaltaa: "Opettelen yhä olemaan vahva"

Jukka

Hieno tarina selviytymisestä ja siitä että mieskin voi olla perheväkivallan uhri.

Kiitos.

Uhri

Tottakai mieskin voi olla parisuhdeväkivallan uhri. Niin henkisen kuin fyysisen. Mutta harva mies kehtaa myöntää asiaa.

amy

Mahtava tarina, en ole koskaan ajatellut, että homosuhteessakin voi olla väkivaltaa. Kiitos Ristolle avautumisesta.

eikatkeruutta

Kova tarina, silmäkulma kostui useaan kertaan. Kaikesta huolimatta olet säilyttänyt sellaisen elämänasenteen, josta moni saa vain haaveilla. Kiitos Risto tarinan jakamisesta, paljon voimia sinulle.

J

Hyvä elämän ohje lopussa. Sitä opettelen vielä itsekin vaikka ikää pian 40v.
Tuo läheisten hyväksyminen, miten tärkeää se olisi jokaiselle jo nuorena. Tunnen monta aikuista jotka kipuilee vieläkin sitä kun tuntuu ettei kelpaa omille vanhemmilleen sellaisena kuin on.

Vastaa käyttäjälle JukkaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.