Ihmiset

Ritva Oksanen, 80, Seurassa: ”Hetken hain pakoa väärällä tavalla, alkoholista”

Näyttelijä Ritva Oksanen kertoo Seuralle, mitkä asiat ovat tehneet hänet onnelliseksi.

Ritva Oksasen piti keskittyä yksinomaan näyttelemiseen. Hän ei aikonut koskaan mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Sitten Ritva kohtasi tanssilavalla Paavo Oksasen.

”Hän vei minulta kerralla jalat alta. En ole kokenut sellaista rakkautta kenenkään muun kanssa. Hän oli elämäni mies, vaikka liittomme ei onnistunutkaan”, Ritva kertoo Seuran jutussa.

Lue myös: Nämä ovat Tommy Tabermannin kauneimmat runosäkeet – mikä on suosikkisi?

”Minulla on neljä tytärtä. Jokaisen odotus on tuottanut suurta onnea. Kun on neljä lasta, avioero ei tule ensimmäisenä mieleen. Liiton jatkaminen tuli kuitenkin mahdottomaksi. Oli myytävä talo, löydettävä koti lapsille sekä bullmastiffi Ellu Orvokillle ja otettava vastaan kaikki mahdolliset työt. Pelkällä näyttelijän palkalla en olisi saanut vietyä tyttöjä elämässä eteenpäin. Jumala antoi onneksi laulun lahjan, ja siitä tuli toinen ammattini”, Ritva sanoo jutussa.

Ritva sanoo jutussa, että eron jälkeen onni oli siinä, että hän sai arjen toimimaan, hankittua rahaa leipään ja sen verran ylimääräistä, että lapset pääsivät ratsastamaan. Se ei ollut halpa harrastus, mutta silloin Ritva tiesi, missä he ovat.

”Hetken pakoa arjesta hain väärällä tavalla, alkoholista. Vuonna 1984 rukoilin: Rakas taivaallinen isä, olen sotkenut perusteellisesti elämäni. Antaisin sen sinulle, jos se sinulle silti kelpaa. Pidätkö siitä huolen? Neljä vuotta myöhemmin raitistuin täysin. Usko tuottaa paljon onnea. Odotan aina torstaita, jolloin kello 10 on taiteilijoiden rukouspiiri, kaksi tuntia myöhemmin menemme ehtoolliselle ja sen jälkeen yhdessä ravintolaan syömään. Minulla on paljon rukoilevia ystäviä. Kun pyydän apua, he laittavat kätensä ristiin”, Ritva sanoo Seurassa.

Lue myös: Lestadiolaisuudesta kirjoittava Pauliina Rauhala: ”Hoitokokoukset ovat isompi tabu kuin ehkäisy”

Ritva alkoi saada suuria rooleja 90-luvun jälkeen

”Olen ollut onnellinen siitä, että olen saanut valikoida työni, jota jatkan edelleen. En viihdy tekemättä mitään. Keikkailen neljättä vuotta Pedro Hietasen kanssa Älä jätä sinua yksin -esityksellä. Syksyllä 2020 nähdään Anu Kuivalaisen rakkausaiheinen dokumentti, jossa olen mukana. Tulossa on myös elokuvan päärooli, mutta siitä en voi vielä puhua”. Ritva sanoo Seuran jutussa.

Rakasta minut vahvaksi on teos, jossa esitän Aino Suholan tekstejä ja laulan Pedro Hietasen säestämänä. Ensi-ilta oli 6. syyskuuta, silloin työ oli suuren onnen aihe, sitä ennen oli tuskan vaihe. Ensi-iltaesityksen hienoin hetki oli, kun sen päättyessä katsomosta kuului huuto: Hyvä äiti! Siellä istuivat tyttäreni, jotka olivat saapuneet paikalle Arizonasta, Hollannista, Teerijärveltä ja Tikkurilasta. Olen saanut elämässäni paljon aikaan, mutta he ovat saavutuksistani merkittävimmät, Ritva kertoo Seurassa.

”En enää kaipaa kumppania. Minulla on paljon ystäviä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua. Ihmisten verkosto ympärillä on tärkeä, sillä jos jää yksin, on vaara hyväksyä vaikka minkälainen torvelo vierelle”, Ritva sanoo jutussa.

Lue myös: Yksinäisyys ei ole aina ongelma – 10 yksin olemisen upeaa puolta

Ritva on onnellinen suomalaisuudesta ja suomen kielestä

”Suren sitä, että ravintolassa minulle puhutaan englantia. Me olemme, perhana vieköön, taistelleet suomen kielen tähän maahan. Vähättelemme suomalaisuutta, kun meidän pitäisi olla siitä ylpeitä”, Ritva kertoo Seurassa.

”On hienoa, että Suomella on ovet auki Eurooppaan. Meidät on tarkoitettu elämään toistemme kanssa eikä rakentamaan muureja. Samalla meidän pitää olla ylpeitä omasta eksoottisuudestamme ja kielestämme, sillä yhtä kaunista ei ole kenelläkään muulla”, Ritva sanoo jutussa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ritva Oksanen, 80, Seurassa: ”Hetken hain pakoa väärällä tavalla, alkoholista”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.