Ihmiset

Korona pakotti tangokuningatar Saija Tuupasen hidastamaan – hehkuttaa Seurassa parisuhdettaan Sami Hedbergiin

Koronaepidemian takia Saija Tuupaselta peruttiin kesältä yli 50 keikkaa. Laulaja löytää kriisistä myös jotain hyvää. Nyt on ollut aikaa keskittyä parisuhteeseen, kirjoittaa Seura-lehti.

Vuoden 2003 tangokuningatar Saija Tuupanen on vuodesta toiseen iskelmälaulajista suosituimpia keikkakuningattaria: esiintymisiä oli viime vuonna reippaasti yli 200. Viime kesänä Saija nousi lavalle noin 50 kertaa.

Tämän kesän piti olla samanlainen, kunnes koronaepidemia tyhjensi keikkakalenterit, Seura-lehti kertoo.

Töiden menetyksestä huolimatta Saija Tuupanen on pysynyt positiivisena. Hän vaikuttaa peräti vapautuneelta. Saija tunnustaa, että korona-arki on muuttanut häntä niin, että jopa paras ystävä ihmetteli Saijan rentoutta puhelimessa.

”Nyt kun olen saanut olla väljemmin, huomaan itsekin, että olen avoimempi ja iloisempi. Ehkä elän enemmän. Olen saanut väsymystä tosi paljon pois”, Saija sanoo Seurassa.

Koronakeväänä on ollut onneksi enemmän aikaa myös parisuhteelle.

Lue myös: Sami Hedbergin kanssa seurusteleva Saija Tuupanen Annassa: ”Välillämme on syvä henkinen yhteys”

Saija Tuupanen ja Sami Hedberg elävät avoliitossa

Kahden keikkatyöläisen yhteiselo on normaalioloissa haastavaa. Saija ja hänen avopuolisonsa Sami Hedberg ovat yrittäneet järjestää työnsä niin, että kummallakin olisi kolmena päivänä viikossa vähemmän kiireistä.

Saija muutti viime vuonna Jyväskylästä Samin kanssa yhteiseen kotiin Helsingin Ullanlinnaan. Muutto ja maisemanvaihdos tuntui oikealta.

”Tuntui, että nyt hyppään johonkin uuteen ja vain katson, mitä tästä tulee. En tiedä, jäämmekö tuohon keskustaan, mutta on mahtavaa, että olen saanut kokea tällaisen elämänvaiheen”, Saija sanoo Seurassa.

Arki koronan keskellä on tuonut avoparin elämään uusia rutiineja. Lähes jokainen aamiainen on syöty yhdessä.

”Nyt olemme olleet ympäri vuorokauden yhdessä melkein kolme kuukautta. Hyvin on mennyt! Kyllä tässä olisi jo huomannut, jos ei pysty olemaan toisen kanssa”, Saija sanoo Seurassa.

”On ollut kivaa, ja on ollut aikaa nauttia elämästä.”

Yhteisesiintymisiä ei ole vielä suunnitelmissa

Saija Tuupanen ja Sami Hedberg pitävät pihatöistä. Kevään aikana he ovat kunnostaneet Samin yrityksen tulevaa vuokramökkiä. He käyvät myös yhdessä kävelyillä luonnossa.

Pariskuntaa yhdistää rakkaus laulamiseen. Samin osallistuttua Masked Singer -ohjelmaan laulavalle pariskunnalle on ehdoteltu jo yhteissingleäkin. Yhteisesiintymisiä ei ole vielä suunnitelmissa. Sen sijaan Saija toivoo pääsevänsä pian aistimaan tanssilavojen kuhinaa.

”Ajattelen, että tällä kaikella on joku suurempi tarkoitus. Helposti sitä vain suorittaa elämää, mutta nyt olen oikeasti pysähtynyt miettimään. Yritän nauttia joka päivästä ja herätä kiitollisena.”

Lue myös Seuran juttu: Korona teki arjesta yhteisen – Saija Tuupanen ja Sami Hedberg: ”Olemme olleet yhdessä ympäri vuorokauden lähes kolme kuukautta”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Korona pakotti tangokuningatar Saija Tuupasen hidastamaan – hehkuttaa Seurassa parisuhdettaan Sami Hedbergiin

Iso mummo

En tilaa.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.