Ihmiset

Saimi Hoyer eron jälkeen: "Ajatus sinkkuelämästä tuntuu absurdilta"

Hotelliyrittäjä, entinen huippumalli Saimi Hoyer selvisi hengenvaarallisesta sairaudesta, taloudellisista murheista ja avioerosta. Nyt hän totuttelee elämään sinkkuna ja uskoo, että ehkä jonakin päivänä on vielä uuden rakkauden aika.

Keskellä metsää, kaukana kaikesta on puinen talo, jossa asuu nainen ja hänen kaksi poikaansa. Lähimpään naapuriin on matkaa kuusi kilometriä, ja koulumatka kestää koulukyydilläkin tunnin suuntaansa.

Koti on Saimi Hoyerin, entisen huippumallin ja nykyisen Punkaharjun Valtionhotellin omistajan.

Saimi ja hänen ex-miehensä Thomas erosivat viime talvena, ja siitä lähtien Saimi ja pojat Kaspar, 12, ja Hektor, 10, ovat totutelleet toisenlaiseen arkeen.

”Elämässäni on alkanut uusi aikakausi, sillä asun kodissamme poikieni kanssa yksin kuin susiemo keskellä metsää. Olen tällä hetkellä hirmu onnellinen, koska saan elää sellaista elämää kuin olen aina halunnut – arkea luonnon keskellä.”

Entinen elämä jetset-piireissä ja catwalkeilla esittelemässä huippudesignereiden vaatteita ei voisi tuntua kaukaisemmalta.

Mutta tie punkaharjulaiseksi hotelliyrittäjäksi ja kahden pojan yksinhuoltajaksi ei ollut helppo.

Lue myös: Saimi Hoyerin hotelli Punkaharju vie sydämen

Hengenlähtö oli lähellä

Lääkäri katsoi Saimia suoraan silmiin.

”Mene sinne, missä sinun on paras olla”, hän sanoi.

Saimi hätkähti. Kaikkein parasta hänen olisi Punkaharjulla, lapsuudenkesien maisemissa mummon vanhalla mökillä. Oli vuosi 2014, ja perheen elämä oli Helsingissä. Uran kansainvälisenä huippumallina tehneen Saimin keikat ja juontotyöt pyörivät pääasiassa pääkaupunkiseudulla.

Tosin elämä oli ollut parin viime vuoden ajan kaikkea muuta kuin normaalia lapsiperheen arkea. Saimi oli elänyt kahden vuoden ajan lähes koko ajan sairaalassa, sillä antibioottikuurien laukaisema hengenvaarallinen suolistobakteeri clostrium difficile aiheutti toistuvasti pahan infektion hänen suolistoonsa.

174-senttinen Saimi laihtui 46- kiloiseksi, makasi päivät tiputuksessa ja tunsi elävänsä sumussa.

Hengenlähtö oli niin lähellä, että hän teki jo valmistelut kuolemaansa varten: pohti hautajaisvieraat ja listasi siellä soitettavat kappaleet.

Lopulta ulosteensiirto pelasti Saimin hengen, ja hänen voimansa palasivat. Alkuvuodesta 2013 Saimi oli myös saanut tiedon, joka selitti oireita. Hänellä on hypogammaglobulinemia eli IgG-puutos, perinnöllinen vasta-ainepuutos.

Siihen ei ole parantavaa lääkettä, mutta vahvan infektion iskiessä Saimi aloittaa lääkityksen. Jatkuvasti lääkettä ei voi käyttää, vain kuureina.

Onnistuneen diagnoosin ja hoidon jälkeen elämänilo virisi taas. Samoihin aikoihin Saimin puoliso Thomas sai eläkevakuutusyhtiö Elolta puhelun.

Punkaharjun Valtionhotelli tarvitsi uuden omistajan, joka ymmärtäisi alueen kulttuurihistoriallisen merkityksen. Sattuisiko Thomas tuntemaan ketään tähän projektiin sopivaa henkilöä?

No sattuipa hyvinkin.

Kallis urakka

Saimi ja Thomas pohtivat ajatusta mielessään seuraavan vuoden. Samaan aikaan Saimi kävi esittelemässä hotellia muutamille mahdollisille sijoittajille ja kierrätti heitä hotellin mailla, koska he olivat Thomaksen kanssa lupautuneet etsimään paikalle ostajaa.

”Itselläni oli koko ajan sellainen olo, että meidän pitäisi muuttaa tänne. Pian huomasin olevani mustasukkainen paikasta, jos joku osoitti kiinnostustaan. Äkkiä jo luettelinkin vikoja ja kerroin, mitä kaikkea täällä oli pielessä.”

Heti alusta lähtien Saimi näki silmissään sieniviikonloput hotellilla ja ryhtyi suunnittelemaan niitä tulevan keittiömestarin Sami Tallbergin kanssa.

Ystävät kannustivat Hoyereita ryhtymään hotelliyrittäjiksi, ja talvella 2016 tehtiin kaupat. Alkoi uskomaton remontti- ja rakennusurakka.

”Koko hotellista ei löydy paikkaa, johon ei olisi koskettu, joko kunnostettu tai rakennettu uusiksi. Jopa pihakivet ladottiin uudelleen. Sisustustakin suunniteltiin yötä päivää, haettiin kalusteita ja mietittiin värejä.”

Kalliiksihan se tuli. Niin kalliiksi, ettei sitä voi edes ääneen sanoa. Kysymykseen, voiko Saimi saada koskaan omiaan takaisin, hän nauraa.

”Ehkä, jos elän tarpeeksi pitkään. Elämä igG-puutoksen kanssa on aina keikkumista, eikä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Sen ainakin tiedän, että olen jättämässä tähän maailmaan jotain hyvää.”

Taloudellinen hyöty ei ollut Saimille koskaan tärkeintä. Eikä itse asiassa edes yrittäjyys, sillä hän ei koskaan haaveillut ryhtyvänsä hotelli- ja ravintolayrittäjäksi.

”Tämä oli enemminkin projekti sen puolesta, että Punkaharju ei enää olisi maailman parhaiten varjeltu salaisuus, vaan että se nousisi takaisin maailmankartalle Taidekeskus Retretin parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen. Ehkä tarvittiin kaltaiseni kylähullu, joka alkoi huutaa torveen.”

Saimin halu elvyttää alueen matkailu huomattiin myös muualla. Presidentti Sauli Niinistö palkitsi Saimin Suomen Leijonan ansioristillä viime itsenäisyyspäivänä.

Vaikka hotellin ensimmäinen kesä meni vauhdilla, seuraava syksy 2016 oli raskas. Yrityksen talousasioiden kanssa oli haasteita, ja talousvaikeudet olivat kaatua niskaan.

”Se oli hirvittävä ja musta syksy. Samaan aikaan oli myös läheisten sairastumisia.”

Sattumalta Saimi kohtasi kuitenkin matkailualalla uransa tehneen miehen, joka tarjoutui konsultiksi.

”Hänen ansiostaan taakka lähti harteiltani. Hän auttoi pistämään yrityksen talousasiat kuntoon, ja firma pääsi jaloilleen. Hän apunsa oli ratkaisevaa siinä, että sekä firma että minä pysyimme pystyssä.”

Lue myös: Punkaharjun kansallismaisema on monipuolinen matkailukohde

”Mamma sä oot tylsä”

Mitä Saimi on oppinut itsestään kaiken kokemansa myllerryksen jälkeen? Ainakin sen, että hänestä löytyy ääretöntä periksiantamattomuutta.

”En tiedä, mistä se kumpuaa, mutta se on piirre, joka hallitsee minua vahvasti. Menen intohimojeni mukana ja taistelen asioiden puolesta. Annan kaikkeni, jos uskon asiaan.”

Vaikka autoimmuunisairaus IgG on parantumaton, Saimi on oppinut elämään sen kanssa. Kipeitä ihmisiä on tartuntavaaran vuoksi syytä vältellä, mutta neuroottiseksi hän ei ryhdy.

”Minulla on vain yksi elämä elettävänä, ja olen tehnyt sen päätöksen, että elän sen täysillä liikoja stressaamatta. Kaikilta taudeilta ei voi välttyä, koska en voi olla erossa pojistani.”

Elämä nuorten kundien kanssa on vauhdikasta. Molemmat harrastavat uintia, Hektor lisäksi showtanssia ja jujutsua. Kaspar puolestaan on innokas jalkapalloilija.

Vastapainona kolmihenkinen perhe nauttii kiireettömästä yhdessäolosta.

”Kaikkein parasta on se, kun vaan ollaan yhdessä: mennään metsään tai hengaillaan kotona. Lapset eivät tarvitse ihmeellisyyksiä, ei tarvitse sukellella tropiikissa tai lasketella huippuvuorilla ollakseen aidosti läsnä. Ei siihen tarvita mitään sirkustemppuja.”

Toinen pojista totesi eräänä päivänä lakonisesti: mamma, sä oot tylsä.

Vierellä ollut Saimin paras ystävä pääsi onneksi oikaiseman tilanteen.

”Voit käyttää kaikkia muita adjektiiveja mammastasi, mutta tylsä hän ei ole.”

Toive onnesta

Punkaharjun ja sienestyksen lisäksi Saimilla on kolmaskin intohimo, puhuminen. Hän luennoi muutoksesta ja siitä, mitä muutos saa aikaan.

”Olen aina ollut hirveän rohkea muutosten edessä. Tai ehkä peloton.”

Teema on tänä vuonna hänelle itselleen hyvin tuttu, sillä hän totuttelee nyt elämään yksin pitkän liiton jälkeen.

”Tämä on nyt uusi elämänvaihe, ja kaikessa uudessa on aina mahdollisuutensa. Viime aikoina kaiken yllä on ollut suuri suru, mutta toisaalta katson valoisasti tulevaisuuteen.”

Kokemus elämän rajallisuudesta ja pelko siitä, ettei Saimi näkisi poikiensa varttuvan, vetävät mielen yhä nöyräksi. Rajut kokemukset eivät unohdu.

”Olin todella lähellä menettää kaiken muutama vuosi sitten, ja oli hilkulla, etten olisi jo poissa. Siksi olen onnellinen jokaisesta hetkestä, vaikka niihin kuuluisi suruja ja menetyksiäkin.”

Edellisen kerran Saimi oli yksin 13 vuotta sitten.

”Ajatus sinkkuelämästä tuntuu aivan todella absurdilta. Uskon silti yhä rakkauteen ja siihen, että se voi osua vielä omalle kohdalleni.”

Vaikka Saimi ei ole vielä ehkä ihan ymmärtänyt omaa vapauttaan, muut ovat äkänneet sen.

”Kun itkin eroani keväällä ystävälle, hän rohkaisi sanomalla, että älä Saimi huoli, kyllä kesän aikana hotellille tulee yksinäisiä miesvieraita pörräämään ympärilleni – ja niin kyllä kävikin.”

Saimi uskoo heräävänsä ajatukseen uudesta suhteesta sitten, kun hän on päässyt kunnolla yli surustaan.

”Totta kai toivon, että saisin vielä kokea suuria onnen tunteita.”

”Lapset eivät tarvitse ihmeellisyyksiä. Ei tarvitse sukellella tropiikissa ollakseen aidosti läsnä.”