Sanna Marin kertoo Annassa lomahaaveistaan: ”Toivon, että voisin käydä lapseni kanssa uimarannalla ilman, että joku salakuvaa meidät”

Sanna Marin haluaisi lomallaan heinäkuussa viettää aikaa Emma-tyttönsä kanssa. Sanna kuvailee tytärtään Annassa urheilulliseksi ja monessa asiassa taitavaksi.

Sanna Marin, 36, sai tyttärensä Emma Amalian tammikuussa 2018. Harva tietää, että alun perin Emman piti saada nimekseen Aino. Sanna oli jo nuorena suunnitellut, että jos hän koskaan saisi tyttären, hänet nimettäisiin Sannan äidin isoäidin mukaan Aino Amaliaksi. Mutta kun Sannan ystävän tyttären nimeksi tuli Aino, ei Sanna halunnut antaa lapselleen samaa nimeä.

Nyt Emma on neljä ja puoli vuotta vanha. Hän on touhukas, iloinen, urheilullinen ja monessa asiassa taitava lapsi, Sanna kuvailee tytärtään Annassa.

”Olen ihmeissäni, mitä kaikkea hän jo osaa. Hänen isänsä on opettanut hänelle vaikka mitä. Emma osaa jo aakkoset ja vähän kirjoittaa sekä laskea. Englantiakin hänelle on hieman opetettu”, Sanna kertoo Anna-lehdessä.

Lue myös: Millainen pääministeri Sanna Marin on perheen kesken? Lue Marinin ja hänen puolisonsa ainutlaatuinen yhteishaastattelu

”Markus on perheemme tukipilari”

Kun Sanna palasi äitiyslomaltaan töihin eduskuntaan syksyllä 2018, Sannan mies Markus Räikkönen jäi kotiin Emman kanssa.

”Meidän Emma on vauvasta lähtien tottunut siihen, että äiti on välillä poissa töiden takia. Perhe-elämämme toimii aika luontevasti, mutta kyllä se vaatii läheisiltäni paljon”, Sanna Marin sanoo.

”Markus on perheemme tukipilari.”

Sanna on pitänyt yhtä Markuksen kanssa jo puolet elämästään. Pari alkoi seurustella 18-vuotiaina. He menivät kihloihin 2016 ja naimisiin elokuussa 2020.

Häissä Sannalla oli yllään sama valkoinen iltapuku kuin hänellä oli ollut Linnan juhlissa pari vuotta aiemmin. Pari oli jo tuolloin miettinyt naimisiin menoa, mutta häiden järjestäminen lykkääntyi kiireiden takia.

Sanna ja Markus ovat kertoneet, etteivät pidä itseään varsinaisina hääihmisinä. Kesärannassa järjestetyt hääjuhlat olivat kuitenkin kaikkien haastateltujen vieraiden mukaan ihanat.

Sanna Marin lomailee heinäkuussa, jos maailmantilanne sallii

Kiireisen työnsä ohella Sanna Marin harrastaa juoksemista. Hän juoksee usein Meilahdessa turvamies kintereillään. Vapaa-aika ja hauskanpito ovat tärkeitä myös pääministerille.

”Jokainen kaipaa välillä myös sitä, että joskus on hauskaa. Ilman iloa kyynistyy ja muuttuu tunteettomaksi. Jos on mahdollisuus vapaa-aikaan perheen ja läheisten kesken, saan siitä virtaa.”

Sanna on aikeissa pitää lomaa heinäkuussa, jos maailmantilanne sen sallii. Lomallaan Sanna haluaisi tehdä ”vaikka mitä” Emman kanssa.

”Haluaisimme viedä Emman huvipuistoon ja Muumimaailmaan. Haaveilen myös sellaisista arkisista asioista, joita moni muu ei joudu sen enempää pohtimaan. Toivoisin, että voisin vaikka käydä oman tyttöni kanssa uimarannalla ilman, että joku salakuvaa meidät ja laittaa kuvat lehteen. Toivoisin todella, että ihmisten yksityisyyttä muistettaisiin kunnioittaa”, Sanna Marin sanoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Pääministeri Sanna Marin haaveilee kesälomansa toteutumisesta: ”Haluaisin tehdä Emman kanssa vaikka mitä”

Avainsanat

Keskustelu

Ihmeellistä käytöstä. Ensin kuvauttaa itsensä lehteen lapsensa kanssa… Ja sitten itkee että ei saa kuvata??? Ja on tyrkyttämässä itseään vähän väliä johonkin naistenlehteen.

Eihän kukaan ole rouva pääministeriä julkiseen työhön pakottanut. Varmasti julkisuuden nurja puoli on ollut tiedossa kun hommaan lähti. Kaikkea kun ei voi saada. Rahalla ja vallalla on hintansa, myös Suomessa.

Kommentoi juttua: Sanna Marin kertoo Annassa lomahaaveistaan: ”Toivon, että voisin käydä lapseni kanssa uimarannalla ilman, että joku salakuvaa meidät”

Vastaa käyttäjälle Ihmettelevä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X