Ihmiset

Anna: Sometähti Sara Chafakin Marja-äiti kasvatti tyttärensä yksin: ”Aina meillä ravintoa oli, vaikka olisi ollut miten tiukkaa”

Jo nuorena Sara Chafak päätti, että asuisi äitinsä Marja Laakson luona niin kauan kuin perustaisi oman perheen. Ihan niin ei elämä mennyt, mutta äidin ja tyttären side on edelleen vahva.

Miss Suomeksi vuonna 2012 valittu Sara Chafak, 30, on tuttu kasvo niin Selviytyjistä kuin sosiaalisesta mediastakin. Vaikka supersuosittu sometähti jakaa nyt tileillään kuvia hulppeista reissuistaan maailmalla, aina niin ei ole ollut.

Saran eläkkeellä oleva Marja-äiti, 61, kertoo Anna-lehden haastattelussa Saran lapsuudesta, jolloin raha oli tiukalla.

Lue myös: Sara Sieppi Annassa kipeistä parisuhdekokemuksistaan: ”Olen valinnut vääränlaisia miehiä”

15-vuotiaasta saakka Marja teki töitä, esimerkiksi siivosi, jotta pystyi elättämään itsensä ja auttamaan äitiään ja sisaruksiaan. Myöhemmin hän huolehti omista lapsistaan yksin ja työskenteli samanaikaisesti hoitoalalla ja suoritti työn ohessa lähihoitajan tutkinnon.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, miten oikein jaksoin kymmenen tunnin työpäivät, opiskelun ja lapset”, Marja sanoo Annassa.

”Olin naimisissa, mutta mies ei pahemmin osallistunut mihinkään. En voinut ikinä luottaa siihen, että toinen olisi siinä vierellä. Eikä ollut toisen tuloja kattamaan perheen menoja. Olihan se tiukkaa aikaa.”

Sara Chafakin Marja-äiti kasvatti lapsensa yksin

Virallisesti Marja erosi Saran marokkolaisesta isästä vuonna 2000. Sitä ennen Marja oli naimisissa Intiasta kotoisin olevan miehen kanssa.

Marjan työura hoitoalalla kesti 24 vuotta. Hoitajan palkalla ei juhlittu, mutta ei nähty nälkääkään. Marja suree sitä, ettei taloudellista tasapainoa ollut heidän elämässään silloin, kun Sara oli pieni.

Sara Chafak lohduttaa äitiään.

”Äiti, meillä oli kaikkea, mitä me tarvittiin. Kaikki meni ihan hyvin.”

Lue myös Anna.fi: Sara Chafak: ”En ole syntynyt kultalusikka suussani, mikä pitää minut yhä nöyränä”

Sara muutti kotoa vasta pari vuotta sitten

Sara muutti äitinsä luota Itä-Helsingistä omaan asuntoonsa vasta pari vuotta sitten. Saran on vaikea ymmärtää sitä, että niin monilla on kiire muuttaa pois vanhempiensa luota. Marokossa useimmat 25-vuotiaat asuvat vielä kotonaan, hän kertoo Annassa.

Marokossa ei ole vanhainkoteja, joten vanhemmat ovat lastensa varassa vanhetessaan.

”Olen aina halunnut olla äidin tukena”, Sara sanoo Anna-lehden haastattelussa.

”Miksi olisin jättänyt äidin yksin, kun kerran oli mahdollista olla hänen lähellään? Hän on antanut minulle paljon. Vähintä, mitä voin antaa hänelle, on olla läsnä hänen elämässään niin paljon kuin vain mahdollista.”

Elämä kuitenkin harvoin menee niin kuin sen on suunnitellut, ja niin Sarakin muutti pois kotoa pari vuotta sitten. Äidin ja tyttären suhde on siitä huolimatta pysynyt vahvana.

Lue myös Annan juttu: Rakastunut Sara Chafak tietää, mitä toivoo mieheltä: ”Onneksi kumppanini on päinvastainen kuin oma isäni”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Sometähti Sara Chafakin Marja-äiti kasvatti tyttärensä yksin: ”Aina meillä ravintoa oli, vaikka olisi ollut miten tiukkaa”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.