Ihmiset

Anna: Yrittäjä Sari Helin erosi, koska puoliso ei ollut läsnä arjessa: ”Yksinäisyys tuntuu parisuhteessa ehkä pahemmalta kuin yksinäisyys yksin”

Huono Äiti -yrittäjä Sari Helinin ja europarlamentaarikko Petri Sarvamaan ero astui voimaan marraskuun 2021 lopulla. Anna-lehdessä Sari kertoo, millaiset ajatukset käynnistivät eroprosessin. 

Keväällä pari vuotta sitten yrittäjä Sari Helin, 53, ajatteli ensimmäisen kerran eroa. Tuolloin hän vastasi miehensä, europarlamentaarikko Petri Sarvamaan, 61, vaalikampanjassa markkinoinnista ja sisällöstä. Kampanja sujui hyvin, mutta suhde ei tuntunut enää mielekkäältä. Takana oli yli 20 vuotta avioliittoa. Lapsiakin oli kaksi.

”Minulle tuli sellainen olo, että tukeeko kukaan minua oikeasti”, Sari muistelee nyt Anna-lehdessä.

Sari Helin koki yksinäisyyttä parisuhteessaan

Kevään 2019 vaalikampanja tuotti tulosta. Petri jatkaisi europarlamentaarikkona reissutyössään. Se tarkoitti samaa elämänrytmiä, joka oli jo tullut Sarille tutuksi vuoden 2012 jälkeen, kun Petri aloitti edustajana europarlamentissa. Petri asuisi arkiviikot pääosin Brysselissä ja palaisi kotiin viikonlopuiksi. Silloinkaan ei välttämättä saanut olla kokonaan vapaalla.

Yrittäjänä toimivan Sarin ajatuksiin asettui kirpeys. Milloin olisi hänen vuoronsa? Hän haaveili yrityksensä kasvattamisesta, mikä vaatisi pitkiä työpäiviä ja omistautumista. Samaan aikaan hän tajusi, mitä todella kaipaa parisuhteelta.

”Haluan arjen läsnäoloa. Haluan jakaa päivän tapahtumia toisen kanssa. Haluan läheisyyttä, en etäisyyttä”, Sari sanoo Annassa.

Vaikka Sari oli naimisissa, hän tunsi olevansa yksin.

”Yksinäisyys tuntuu parisuhteessa ehkä pahemmalta kuin yksinäisyys yksin. Parisuhteeseen liittyy ajatus siitä, ettei tarvitse olla yksinäinen. Sehän on PARIsuhde”, Sari miettii Annan jutussa.

Lue myös: Oletko yksinäinen parisuhteessasi? Pariterapeutti kertoo, miten tilannetta voi ratkoa

Millainen olisi Sarin unelmien kumppani?

Lopulta Sari ja Petri erosivat. He laittoivat avioerohakemuksen vireille helmikuussa 2021, ja ero astui voimaan marraskuussa. Viime vuonna Sari opetteli elämään sinkkuna. Uutta kumppania hän ei etsi aktiivisesti, mutta myöntää Annassa, ettei ole yksin viihtyvää sorttia.

Jos uusi rakkaus joskus löytyy, Sari toivoo, että kiintymys ilmenee erityisesti ajankäytössä.

”Rakkaus näkyy kalenterimerkinnöissä, ei puheissa”, Sari toteaa Annan jutussa.

Unelmakumppanilleen Sarilla on muutama kriteeri:

”Hänen pitää olla kiinnostunut arjesta ja olla valmis tukemaan minua yrittäjyydessä. Pitää olla kiinnostunut luonnosta ja ruoista ja koirastani ja pitää ymmärtää nuoria.”

Lue myös Annan juttu: Yrittäjä Sari Helin erosi pitkästä liitostaan: ”Yksinäisyys parisuhteessa tuntuu ehkä vielä pahemmalta kuin yksinäisyys yksin”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Yrittäjä Sari Helin erosi, koska puoliso ei ollut läsnä arjessa: ”Yksinäisyys tuntuu parisuhteessa ehkä pahemmalta kuin yksinäisyys yksin”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.