Sari Kaasinen ja tytär Kiisa

Sari Kaasinen & tytär Kiisa: ”Lähdimme kumpikin kotoa nuorena”

Muusikko Sari Kaasisen tytär Kiisa lähti kotoa peruskoulun jälkeen. Myös Sari teki aikanaan saman valinnan. Nyt äiti ja tytär ovat työpari.

Kuusivuotiaana Kiisa Kemppainen ilmoitti äidilleen Sari Kaasiselle, että hän lähtee Helsinkiin lukioon. Koti Rääkkylässä tuntui arkiselta, kun tyttö oli päässyt käymään tätinsä Marin luona kiehtovassa pääkaupungissa.

Kaipuu kauemmas pysyi. Mutta peruskoulun jälkeen Kiisa ei lähtenytkään Helsinkiin, vaan vuodeksi Virginiaan, Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi.

Reissu oli odotettua rankempi.

− Uutuudenviehätyksen jälkeen tuli romahdus. Baptistikoulun tiukka arvomaailma ahdisti, ja hain omaa paikkaani maailmassa. Kävin elämääni kunnolla läpi. Ensimmäinen puoli vuotta vaihto-oppilaana oli vaikeaa aikaa, mutta lopulta opin päästämään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ne asiat, joihin en voi itse vaikuttaa, Kiisa kertoo.

Kotona Sari-äiti oli sydän syrjällään. Vanhemmille oli painotettu, että lapseen ei saa pitää yhteyttä: liika soittelu ja viestittely paisuttaisi lapsen ikävää ja vaikeuttaisi kotiutumista uuteen perheeseen.

− Se tuntui hirveältä. Kiisan ensimmäiset kuukaudet Virginiassa olivat pisin aika, jonka me olemme olleet pitämättä kunnolla yhteyttä. Pahin oli jouluaatto.

Sarin silmät kostuvat vieläkin, kun hän kertoo aattoillan Skype-puhelusta. Koko perhe yritti esittää pirteää: reippaasti toivotettiin hyvät joulut, vaikka ikävä riipi sydäntä.

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen Kiisa pakkasi kimpsunsa, muutti Helsinkiin ja aloitti Kallion lukion – kuten oli jo lapsena suunnitellut.

Sari Kaasinen ei vastustellut Helsinkiin muuttoa sen enempää kuin Amerikan-reissuakaan. Molempia oli kypsytelty pitkään, eikä Sarin tapana ole heittäytyä toisten ihmisten unelmien esteeksi.

− En halua kuulla lasteni enkä kenenkään muunkaan sanovan ”olisin halunnut mutta”. Jokaisen pitää kulkea oma polkunsa ja toteuttaa unelmansa.

Yhtä vankan tuen haaveilleen Sari sai aikoinaan omilta vanhemmiltaan.

− Ajat vain olivat silloin erilaiset. Eihän 1980-luvun alussa Rääkkylän Rasivaaran kylältä kukaan lähtenyt kuin korkeintaan naapurikuntaan Pyhäselkään lukioon ja silloinkin kulki kotoa. Minun lähtöni Kuopion musiikkilukioon oli yhtä iso asia kuin Kiisan lähtö Amerikkaan. Vanhempani olivat suvaitsevaisia, Sari sanoo.

Kiisan syntymä 21 vuotta sitten mullisti Sarin elämän. Värttinä-yhtyeen supersuosio oli täyttänyt Sarin kalenterin, mutta esikoisen synnyttyä tahtia piti hidastaa. Sari jätti pääkaupungin musiikkikuviot ja perusti miehensä kanssa kodin lapsuutensa maisemiin Rääkkylään.

− Päätin, että minun lapseni ei kasvaisi Helsingissä. Tahdoin hänen kokevan sukupolvien jatkumon. Minulle omat mummi ja ukki olivat tärkeitä, joten halusin, että Kiisakin saa elää lähellä sukulaisia.

Rääkkylässä perhe kasvoi vielä kahden tyttären verran. Piita on nyt 20 ja Aliina 14.

Äidin huomiosta ei koskaan tarvinnut riidellä, ja Sari pyrki tekemään jokaisen kanssa omiakin juttuja. Tokaluokkalaisena Kiisa pääsi mukaan Sarin säveltämään lastenmusikaaliin. Matkat harjoituksiin kaksin äidin kanssa olivat tärkeitä hetkiä.

Miss Suomi ja maailmanmestari

Sari on kerännyt jokaiselle tyttärelle oman astiaston. Toistaiseksi ne vievät hyllytilaa äidin kaapissa, myös Kiisan Villeroy&Bochit.

− Äitinä kai ajattelee auttavansa, kun tekee valmiiksi. Olen itse astiahullu ja luulin tyttöjen ehkä tappelevan siitä, kuka saa minkäkin astiaston. Nyt olen ymmärtänyt, että jokainen haluaa kulkea oman polkunsa ja tehdä omat valintansa. Ehkä myös ostaa omat astiastot, Sari virnistää.

Päättäväisyys on periytynyt äidiltä esikoiselle. Lapsuuden leikeissä Kiisa oli aina johtaja ja pomo. Hän saneli muille säännöt, ja hänen oli vaikea sietää epäonnistumista.

Kun kanteleensoitto takkusi tai Kiisa suuttui tosissaan, hän käveli ulko-ovesta ja jatkoi matkaa tielle. Usein äiti tuli perässä, mutta joskus tytär palasi omia aikojaan mutisten ”en mie lähekään”.

Sari tunnistaa edelleen Kiisan ilmeen, joka kertoo, että tytär haluaa jotakin ja on päättänyt saada haluamansa.

− Pienestä pitäen hänellä on ollut se ilme – esimerkiksi koulun hiihtokisoissa. Kiisasta piti tulla Miss Suomi, hiihdon maailmanmestari ja tangokuningatar.

− Ja presidentti! Kiisa nauraa.

Kiisa Kemppainen

Jos Kiisa nykyään on päättänyt tehdä kymmenen kilometrin lenkin, vain tapaturma saisi hänet koukkaamaan oikotietä kotiin. Jos reitille osuu punaiset liikennevalot, Kiisa hölkkää paikoillaan. Kilpailuvietti yhdistää äitiä ja tytärtä.

− Minulla on vieläkin numerolappu rinnassa aina, kun rupean urheilemaan. Helposti menen verenmaku suussa, Sari myöntää.

Saa mennä mönkään

Kiisa on juuri muuttanut yhteen poikaystävänsä Juhon kanssa. Äiti seuraa tyttären elämää onnellisena. Näyttää löytyneen se oikea kumppani, elämä solahtaa paikalleen. Sari huomaa sen Kiisan tasapainosta ja onnellisesta hymystä.

− Vaikka päämäärä on usein selvä, sinne ei välttämättä mennä suorinta reittiä. Jos jokin menee mönkään, se on tarkoitettu niin. Lopulta kaikki hoituu silti parhain päin. Näinhän tässä pitikin käydä! Se on meidän perheen motto, Sari sanoo.

Miesasioista ja muusta elämästään Kiisa on aina kertonut äidille avoimesti. Yhtä aiempaa seurustelusuhdetta puitiin välillä hyvinkin intensiivisesti: tekstiviestit sinkoilivat saman talon sisällä ylä- kerrasta alakertaan.

− Jaamme asioita, ja se on äärettömän hienoa. Korostan tytöille aina, että vaikeatkin asiat selviävät puhumalla. Ei ole yhtäkään asiaa, jota ei voisi sanoa ääneen. Aliina muistutti minua tästä vähän aikaa sitten, kun en ehtinyt yhtä hänen asiaansa tarpeeksi huomioida. Hän sanoi: ”Äiti, sie oot sanonut, että kaikesta voidaan puhua ja siulle voi kertoa kaiken.”

Senkin Sari on neuvonut, että parisuhteeseen ei kannata rynnätä liian aikaisin. Pitää nähdä maailmaa. Pitää mennä, tulla ja kiertää.

− Kiisa aloitti kiertämisen niin nuorena, että sitoutuminen tuntuu nyt luontevalta. Iloitsen, että hän on tässä elämänvaiheessa. Omassa elämässäni kaikki ei ole todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan. Se ei ole maailmanloppu, vaan uusia hyviä asioita tulee. En esimerkiksi elä enää lasteni isän kanssa, mutta välimme ovat kunnossa. Asiat pystyy aina sopimaan ja selvittämään.

Ero oli helpotus

Vanhempien avioero oli teini-ikäiselle Kiisalle helpotus. Eroa oli tehty jonkin aikaa, ja tilanteen selkiytyminen teki kaikille hyvää.

− Eron aikoihin juttelin paljon äidin kanssa. Iskä ja äiti ovat aika erilaisia, ja eron jälkeen kumpikin pääsi elämään omannäköistään elämää. Äiti viihtyysosiaalisissa tilanteissa, iskä taas tykkää tehdä asioita itsekseen.

Kun Kiisa ja Piita olivat yläkouluiässä, he viettivät usein iltateehetkiä äidin kanssa. Äkkiä huomattiin, että kello on puoli yksitoista ja huomenna koulupäivä.

Muusikko Sari Kaasinen

− Piitalla oli slogan ”äiti, nyt puhutaan elämästä”. Sitten istuttiin ja puhuttiin elämästä, Sari muistaa.

− Enää ei tarvitse erikseen sanoa, että puhutaan elämästä. Nyt vain puhutaan. Me olemme think positive -ihmisiä. Sitä hoimme jo lapsina, Kiisa sanoo.

Huithapeli teenjuoja

Sari ja Kiisa asuvat Lappeenrannassa. Keväällä, ennen viimeisintä muuttoa, Kiisa asui muutaman viikon Sarin ja tämän miehen luona. Välillä äidin huolehtivuus ärsytti. Kiisa kun kokee olevansa jo itsenäinen.

− Ei hän silti pane hanttiin, kun pesen hänen pyykkinsä. Joskus kolme koneellista kerralla.

− En todellakaan! Kiisa nauraa.

Sari nyökyttelee. Äidin tehtävä on olla vähän ärsyttävä mutta tosi tarpeellinen. Vähän ärsyttävä äiti on Kiisan mielestä teenjuojana.

− Haudutesiivilä jää tiskipöydälle, irralliset teepussit lojuvat teepussin suojakuoren päällä tai jäävät tyhjään mukiin, Kiisa huokaa.

Muissa asioissa Sari vakuuttaa olevansa pikkutarkka. Pilkunviilaajaluonne saattaa joskus käydä perheenjäsenten hermoille.

− Varmistan jotakin asiaa monta kertaa, ja Kiisasta on itsestään selvää, että se on hoidettu. Kiisa on enemmän manjana, Sari sanoo.

Manjana-asenteessa on kääntöpuolensa. Kiisan tapa jättää asioita viime tinkaan risoo Saria. Keväämmällä yhteinen Pietarin-matka meinasi jäädä tekemättä, kun yhden nuoren naisen viisuminhaku jäi viime metreille.

Sari Kaasinen ja tytär Kiisa

Kerhohuoneen tehotiimi

Lappeenrannan linnoitusalueen entisessä naisvankilassa avautui vappuna 2015 kulttuuri- ja tapahtumakeskus Kehruuhuone. Sari vastaa talon tapahtumista, Kiisa kahvila- ja ravintolatoiminnasta.

− Kiisa on kulkenut jalanjäljissäni koko pienen ikänsä. Hän on ollut minun assarini niin kauan, ettei varmaan muistakaan, Sari sanoo.

– Itsekin opin työnteon omilta vanhemmiltani kivalla tavalla. Aina oli tavoite, jota kohti mentiin – porkkana oli aasille juuri sopivan matkan päässä. Kun mätin polttopuita tietyn määrän, sain limpparikorin, Sari muistelee.

Kiisaa huvittaa. Äiti käytti samaa konstia hänen ja siskojen kanssa: puutöistä tuli palkaksi kori limsaa. Kaikki ymmärsivät nuorena, ettei raha aina ole paras motivaattori. Elämässä pitää asettaa tavoitteita, koska niiden avulla oppii.

Yhteisessä yrityksessä äiti-tytär asetelma ei näy. Tiukan paikan tullen ollaan yhtenäinen tiimi. Joskus Kiisa kutsuu työtilaisuudessa vahingossa äitiään äidiksi, ja se särähtää heti sanojan korvaan. Sarista taas kuulostaa hassulta, kun Kiisa sanoo Sari.

Kiisa hämmästelee edelleen, miten paljon Sari on ehtinyt tehdä vuosien varrella ja miten paljon ihmisiä tämä tuntee. Sari puolestaan ihailee Kiisan pelottomuutta ja rohkeutta: Ei jokainen 15-vuotias halua ja uskalla lähteä toiselle mantereelle. Ei jokainen 21-vuotias sitoudu tyhjästä aloittavaan yritykseen.

− Vertaan Kiisaa itseeni Värttinän alkuaikoina. Minäkin olin silloin hyvin nuori – yhtyeen hurjimpina vuosina saman ikäinen kuin Kiisa on nyt. Tämän ikäisenä ajattelen välillä liiankin huolellisesti, mutta nuorena asioita pitää tehdä vähän laput silmillä, se on hienoa. Uusia asioita ei syntyisi, jos ei olisi paloa ja tulta.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 10/15.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sari Kaasinen & tytär Kiisa: ”Lähdimme kumpikin kotoa nuorena”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X