Ihmiset

Kikka-elokuvan päätähti Sara Melleri nauraa usein ja äänekkäästi – raskaita kohtauksia kuvattaessa Sara hemmotteli itseään syömällä kakkua tai menemällä kylpyyn

Sara Melleri näyttelee valkokankaalla 1980-luvun iskelmätähteä, Kikkaa. Kikkaa ei aikanaan ymmärretty, ja Sarakin on huomannut, että hänen innostuvuutensa on joillekin aivan liikaa. Hän sai itse voimaa valoisan Kirsi Sirénin roolityön tekemisestä.

Näyttelijä Sara Melleri istuu teatterin katsomossa ja nauraa isoon ääneen. Pian joku edessä istuva kääntyy katsomaan paheksuvasti.

Näin on käynyt monesti.

Teatteri on Saralle kuin koti. Myös hänen äitinsä Kaija Kangas oli näyttelijä, ja Sara istui lapsena Turun kaupunginteatterin katsomossa katsomassa kaikki esitykset.

”Teatteri on minulle turvallinen paikka, jossa on lupa tuntea kaikkia tunteita ja myös näyttää ne: niin lavalla kuin katsomossakin.”

Sara Melleri, 36, on huomannut, etteivät kaikki ajattele samoin. Osalle ihmisistä näytelmän katsominen on melkeinpä pyhä kokemus. Omassa penkissä halutaan istua rauhassa nauttimassa taide-elämyksestä.

Kyllä Sara ymmärtää senkin, etteivät kaikki pidä hänen iloisesta äänekkyydestään. Mutta minkäs teet, jos näet lavalla kollegan mainion suorituksen.

Eikä kaikkialla julkinen nauru ole pannassa. Kun Sara oli 14-vuotiaana Yhdysvalloissa elokuvissa, hän huomasi, että yleisö mylvi ja kommentoi elokuvan päälle.

”Se tuntui olevan luonteva osa katsomiskokemusta, mutta meidän kansanluonteemmehan on pidättyvä.”

Kun Sara aloitti hiljattain Teatterikorkeakoulussa opettajana, hän huomasi elävänsä myös työssä voimakkaasti mukana tunteillaan.

Ja taas sama juttu. Opiskelijat hämmentyivät, kun opettaja nauroi ääneen harjoitustilanteessa. Mutta ei hän opiskelijoille nauranut, saati ilkeämieleisesti.

”Nauru on tapani reagoida, kun näen esitettävän jotain tunnistettavaa tai totta, oli se sitten iloista tai kipeää. Olen kertonut sen opiskelijoilleni.”

Lue myös: Läheisyyskoreografi Pia Rickman varmistaa, että leffojen intiimikohtaukset näyttävät aidoilta

Jo lapsena Sara Melleri oli koko perheen valo

Lapsuudenkodissa tunteiden näyttämistä ei jarruteltu, päinvastoin. Siihen kannustettiin.

Sara Melleri varttui äitinsä ja siskonsa kanssa Turussa. Kun Sara oli kahdeksanvuotias, he muuttivat Helsinkiin, jossa asui isä, kirjailija Arto Melleri. Vanhemmat olivat eronneet.

Sara sai usein kuulla olevansa koko perheen valo ja aurinko.

”Minulla oli kauhean iloinen ja innostuva äiti. Me olemme sillä tavalla samasta puusta veistettyjä.”

Äiti kuoli vuosi sitten, mutta häneltä peritty positiivisuus kantaa Saraa eteenpäin. Äidin vaikutuksesta hän myös ajautui teatterialalle. Myös äidinisäänsä Sara muistelee positiivisena persoonana.

”Jos oli sateinen päivä ja olimme menossa mökille, kaikki tuskailivat, että kannattaako sinne nyt mennä. Isoisä vakuutti aina, että aurinko paistaa kun päästään perille. Ja niinhän se paistoi.”

Eivät kaikki pienen Saran puheen pulppuavuutta meinanneet jaksaa. Eräs perhetuttu tokaisi kerran, että ”nyt Sara hiljaa!”

Lue myös Seurasta: Näyttelijä Pihla Penttinen kärsi huijarisyndroomasta

Kaapit täynnä paljetteja

Iloa ja leikkisyyttä Sara Melleri luo elämäänsä myös pukeutumalla kauniisti. Vaatekaapit ovat täynnä paljettiasuja.

Paljeteille Sara on palanut siitä hetkestä, kun hän näki äitinsä näyttelevän Iloisessa leskessä, jossa kimallusta piisasi. Lapsena häntä kiehtoivat myös pop-tähtien asut­sekä Versacen muotiluomukset, joita hän näki ystävän luona Vogue-lehdistä.

”Muodista ja kauniista vaatteista pitäminen leimataan meillä helposti epä-älylliseksi. Itse rakastan esimerkiksi Maria Veitolan tyyliä.”

Sara sanoo tulevansa pukeutumisella pöyhkeilevästä ja leikittelevästä suvusta. Arto Mellerikin oli kiinnostunut laittautumisesta näyttävine hattuine ja liiveineen. Isän äidillä ja siskolla oli vaatekauppa, jossa myytiin ranskalaisia vaatteita korsetteineen.

”Kun isän vaimo Nadja Pyykkö oli tehnyt Lumikuningatar-elokuvaa, heidän kodissaan oli elokuvassa olleita kultaisia kankaita ja koko rulla vaaleanpunaista silkkiä. Leikimme niillä Nadjan tyttären Pian kanssa.”

Sara ei enää hätkähdä, jos hänen nauruaan tai koreilemisestaan kommentoidaan. Kannustivathan vanhemmat häntä aina omannäköiseen elämään.

”Isä opetti, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä radikaalimmin pitää ajatella. Isä eli hyvin omaehtoisesti ja omannäköisesti. Olen tosi kiitollinen molemmille vanhemmille siitä mallista, jonka olen heiltä saanut.”

”Opin Kikalta hemmottelun”

Elokuvayhtiö Komeetan seinällä on juliste, jossa 1980-luvun iskelmätähti Kikka eli Kirsi Sirén hymyilee aurinkoisesti. Kultakoruissaan, pinkissä keinoturkiksessaan, korsetissaan ja farkkushortseissaan.

Oikeasti kuvassa hymyilee Sara, joka näyttelee uudessa, Maarit Nissilän käsikirjoittamassa ja Anna Paavilaisen ohjaamassa Kikka-elokuvassa pääroolin. Hän esittää 1980-luvulla kansan tietoisuuteen ponkaisutta laulajaa.

Sara on kiitollinen, että sai tehdä Kikan roolin. Hän kutsuu sitä unelmaroolikseen. Kun hän kuuli elokuva‑ hankkeesta, hän ajatteli heti, että siinäpä rooli, joka voisi sopia hänelle.

Sara oli viisivuotias, kun Kikka nousi pinnalle. Laulajan Mä haluun viihdyttää oli ensimmäinen musiikkivideo, jonka Sara näki. Pian hän jo lauloi harjanvarsi kädessään.

”Kikka oli minusta kaunis ja ihana. Ihailin myös Madonnaa, josta Kikka oli varmasti ottanut vaikutteita. Livenä en Kikkaa koskaan ehtinyt nähdä.”

Erityisen ihanaa Sarasta oli tehdä Kikan rooli, koska laulajassa oli hänestä niin paljon iloa ja voimaa.

”Kun kuvaukset loppuivat, itkin. Olin onnellinen siitä kaikesta valosta, jota Kikka säteili muille.”

Elokuvan raskaita kohtauksia kuvatessaan Sara ryhtyi hemmottelemaan itseään esimerkiksi syömällä kakkua tai menemällä kylpyyn. Sekin oli Kikalta opittua.

Avoimen seksuaalinen, itsestään nauttiva Kikka sai julkisuudessa osakseen väheksyntää artistina.

”Kikka rakasti pukeutua näyttävästi, mutta se koettiin ärsyttäväksi.”

Eräässä televisio-ohjelmassa laulajaa kutsuttiin naiseksi, jolla kaikki on hartioiden alapuolella. Miesvaltaisessa musiikkibisneksessä hänet typistettiin seksipommin rooliin eikä annettu tehdä vakavampaa musiikkia.

”Usein naisartisteilta odotetaan seksikkyyttä ja paljasta pintaa ja samalla heitä rangaistaan siitä. ”

Lue myös Anna.fi: Nuoren Saran sydäntä kouraisi, kun Kikka kuoli 41-vuotiaana.

Liikaa töitä

Naiskuvaa Sara Melleri on itse käsitellyt teatteriryhmänsä Delta Venuksen The Betty Show’ssa, jonka hän on kirjoittanut ja ohjannut. Näytelmän Bettyt eivät tekemisiään anteeksi pyytele.

”Haluan tuoda töihini groteskeja, riehakkaita ja kompleksisia naishahmoja. Sellaisia ei juuri näyttämöllä nähty, kun aloittelin Teatterikoulussa vuonna 2005.”

Monista asioista kiinnostuvana ja innostuvana luonteena Sara on tehnyt töitä välillä liikaakin.

”Minulle on leimallista, että välillä menee vähän yli. On vaikea lopettaa työn ajattelua ja tekemistä.”

Sara sanoo, että hänen on pitänyt oikein keskittyä siihen, että hän muistaa syödä, nukkua ja liikkua riittävästi.

Onneksi on myös ystävät, puoliso ja lapsi, jotka auttavat jaksamaan.

Pitääkö itseään hillitä?

Ei Sara Mellerikään ole aina iloinen, ja hänkin saattaa katsoa vinoon, jos joku on ”oikein innoissaan täynnä itseään”.

”Ero on siinä, onko ihminen narsistisesti itseään täynnä vai innoissaan, koska on ymmärtänyt elämän ainutkertaisuuden.”

Synkistelijää hänestä ei saa.

”Esityksilläni haluan energisoida ja ravistella ihmisiä.”

Taannoin radio-ohjelmaa tehdessään Saraa ohjeistettiin, että naura vähemmän. Kerrottiin, että Amerikassa se vielä vetelisi mutta meillä liika nauraminen mediassa ärsyttää.

”Teimme ohjelmaa ystäväni Stina Koistisen kanssa emmekä tietenkään lopettaneet nauramista. Meillähän oli hauskaa.”

Saran mielestä jokainen voi miettiä, käyttääkö elämänsä siihen, että pienentää ja hillitsee itseään ja unelmiaan.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä nro 21/2022.