Tarinat Tilaajille

Satusta tuli Mikaelin omaishoitaja juuri ennen häitä: ”Kosketuksen taika on meillä yhä olemassa”

Satu ja Mikael Nystedtin rakkaustarina sai yllättävän käänteen 11 vuotta sitten. Mies halvaantui ja veikin vaimonsa vihille pyörätuolissa. Mikael menehtyi lokakuussa 2021, puolitoista vuotta sen jälkeen, kun tämä juttu ensimmäisen kerran julkaistiin Kotiliedessä.

Keväällä 2010 Satu ja Mikael Nystedtin tulevaisuuden suunnitelmissa siinsivät kihlajaiset, häät ja rakkaudentäyteinen kesä ympäri Eurooppaa.

Suomussalmella asunut Satu ja vantaalainen Mikael olivat tutustuneet netin seuranhakusivuston kautta kuutisen vuotta aiemmin. Ensi­treffien jälkeen vuodenvaihteessa 2004 Satu oli kertonut ystävälleen, että jos Mikael kosisi, hän suostuisi heti.

Etäsuhdetta jatkui kuitenkin vielä pitkään. Kun Sadun työpaikka siirtyi yritysoston myötä Espooseen vuonna 2007, hän löysi uuden kodin Espoon Kilosta. Samalla Mikaelin ja Sadun aiempi yli 600 kilometrin välimatka kutistui 30:een.

Kolme vuotta myöhemmin, keväällä 2010, Mikaelkin oli valmis virallistamaan liiton. Pari muutti yhteen, sormukset lähetettiin kaiverrettavaksi ja kihlajaispäiväksi sovittiin 14. kesäkuuta.

Muuttolaatikoiden seasta Satu lähti yön yli kestävälle työmatkalle Pohjois-Suomeen. Kun hän palaisi kotiin ja laatikot olisi purettu, Satu ja Mikael viettäisivät kihlajaisiaan ja lähtisivät kiertämään Eurooppaa asuntovaunun kanssa. Tai niin he luulivat, mutta suunnitelmiin tuli muutos.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.