Seura: 18 vuotta syöpää sairastanut Jyrki Kasvi on suunnitellut hautajaisensa ja kirjoittanut testamentin – kyynistyä hän ei halua

Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi ehti menettää toivonsa, kun hänen syöpähoitonsa lopetettiin. Nyt hän kertoo Seurassa pitkästä taipaleestaan.

Jos Jyrki Kasvi, 57, olisi tiennyt 18 vuotta sitten, millainen matka hänellä on edessään, tieto olisi ollut musertava. Nyt pitkä kamppailu syövän kanssa on syönyt sisuskaluja pala kerrallaan. Ensin poistettiin virtsarakko, sitten munuaiset.

Lue myös: Marjan, 59, kohdunkaulan syöpä löydettiin vasta, kun se oli jo levinnyt, vaikka hän on aina osallistunut papaseulontoihin

Kasvi kertoo Seura-lehden haastattelussa ehtineensä jo menettää toivonsa kuullessaan lääkäriltä, että hänen syöpähoitonsa lopetettaisiin tehottomina. Se oli kuin muulinpotku palleaan.

Nyt Kasvi on hoitanut kaikki käytännön asiat kuntoon, kävi miten kävi. Testamentti ja hautaustahto on kirjoitettu. Hautajaisissa soisi teekkarisitseiltä tuttu Ikuisen teekkarin laulu ja Rammsteinin Engel. Espoon kotisairaalan työntekijät ovat jo vierailleet kertomassa mahdollisen saattohoidon etenemisestä.

”Sinne ei onneksi ole tarvinnut olla yhteydessä. Kovasti yritän, että ei tarvitsekaan”, Kasvi kertoo Seurassa.

Jyrki Kasvi ei aio kyynistyä

Onneksi viime kuukausien aikana valoakin on ilmestynyt näkyviin. Jyrki Kasvi on tukijoukkojensa avustuksella löytänyt kaksi uutta, potentiaalista lääkettä syöpäänsä. Toivo on herännyt jälleen.

”Ensimmäisellä lääkkeellä yritetään pysäyttää syövän kasvu. Toisella on mahdollisuus pienentää kasvainta”, Kasvi kertoo.

18 vuoden matka uroteelisyövän kanssa on ollut Kasville taistelua kyynistymistä vastaan. Siihen hänellä on vain yksi lääke: yrittää asettua toisen asemaan silloinkin, kun arkiset murheet tuntuvat oman tilanteen rinnalla pieniltä. Kasvi kertoo olevansa mieluummin naiivi ja väärässä kuin kyyninen ja oikeassa. Omien surujen vertailu muihin ei auta ketään eteenpäin.

”Kyynisyys on mielestäni sielun syöpää”, Kasvi sanoo Seurassa.

”Meidän pitäisi oppia puhumaan elämän loppumisesta”

Jyrki Kasvi on puhunut kamppailustaan syöpää vastaan vuosien saatossa avoimesti. Kun syöpäkasvain löydettiin virtsarakosta ensimmäisen kerran vuonna 2003, Kasvi oli juuri aloittanut Vihreiden kansanedustajana.

Silloin asiasta julkaistiin tiedote, sillä äänestäjillä oli oikeus tietää, miksi Kasvia ei näy eduskunnan täysistunnoissa.

”Sain kuulla välikäsien kautta, että minun epäiltiin keräävän sympatioita. Tajusin, kuinka sairas suhde politiikalla on julkisuuteen”, Kasvi muistelee Seurassa.

Avoimuuden taustalla on muitakin syitä. Kasvi muistaa, kun hänen naapurissaan kuoli perheenäiti. Hän ei itse tiennyt, mitä surevalle puolisolle pitäisi sanoa. Otan osaa tuntui kovin laimealta.

”Meidän pitäisi oppia puhumaan sairaudesta ja elämän loppumisesta yhtä luonnollisena osana maallista vaellusta kuin elämän alkamisestakin”, Kasvi toteaa.

Lue myös Seuran juttu: Kunpa kukaan ei kuolisi syöpään turhaan – Näin toivoo Jyrki Kasvi, jonka syöpätaistelu on vienyt saattohoitoon

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Seura: 18 vuotta syöpää sairastanut Jyrki Kasvi on suunnitellut hautajaisensa ja kirjoittanut testamentin – kyynistyä hän ei halua

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X