Ihmiset

Seura arvioi: Miten Meghan Markle selviytyi ensimmäisestä puolivuotisestaan hovissa?

Kuningatar kummastelee miniänsä ateriavalintoja, ja henkilökunta irtisanoutuu. Millä kaikilla tavoin Meghan Markle on kummastuttaa brittihovissa? Seura listasi viisi asiaa.

Sussexin herttuapari Harry, 34, ja Meghan Markle, 37, avioitui toukokuun 19. päivänä Winsdorin linnan Pyhän Yrjön kappelissa. Moni ennusti, että yhdysvaltalaisnäyttelijän solahtaminen osaksi vanhoillista brittihovia ei sujuisi kommelluksilta, ja vaikuttaakin, että ennustajat osuivat oikeaan. Seura listasi viisi asiaa, jotka Meghan Marklen ensimmäisestä puolivuotisesta hovissa tiedetään.

Lue myös: Seura: Tiesitkö nämä 5 asiaa Harryn ja Meghanin suhteesta?

1. Henkilökunnasta jo kolme irtisanoutunut

Meghan Markle on tuonut Iso-Britannian hoviin uusia tuulia, ja Seurassa kerrotaan, että  Harry on ilmoittanut henkilökunnalleen, että asioiden tulee sujua siten kuin Meghan tahtoo.

Henkilökunta ei kuitenkaan ole sopeutunut Meghanin tapaan hoitaa asioita, ja jo kolme herttuaparin henkilökuntaan kuulunutta ihmistä on irtisanoutunut työstään. Yksi irtisanoutuneista oli herttuattaren henkilökohtainen assistentti. Julkisuuteen tihkuneiden tiedonmurusten valossa vaikuttaa siltä, että assistentin eron taustalla on Meghanin tapa herätä viideltä ja aloittaa heti työasioista tekstailu samalla kellonlyömällä.

2. Meghanin ja herttuatar Catherinen välit kiristyneet

Seuran mukaan Meghan on aiheuttanut mielipahaa myös puolisonsa veljen vaimossa, herttuatar Catherinessa. The Telegraph -lehti juorusi marraskuun lopulla, että ulospäin suuntautunut Meghan sai ujohkon Catherinen kyyneliin toukokuisessa hääjuhlassa. Katen Charlotte-tyttären kukkaistytön puku ei meinannut kelvata Meghanille ja vastasynnyttänyt, uupunut Kate purskahti morsiamen pomottamisen seurauksena itkuun.

3. Pukuvalinnoissa Meghan Markle luottaa omaan stailaajaansa

Meghan on Seuran mukaan osoittanut omapäisyytensä myös pukuvalinnoissaan. Meghanin kerrotaankin antavan piutpaut hovin työntekijöiden pukeutumisvinkeille. Sen sijana hän luottaa oman stailaajansa Jessica Mulroneyn makuun.

Herttuattaren pukeutumistyyli on kyllä muuttunut Hollywood-tähden räväkästä tyylistä kuningarperheelle soveliaan konservatiiviseksi, mutta silti brittimedia tarkkailee jokaista pukeutumisvirhettä. Meghan ei kuitenkaan tunnu arvostelijoista välittävän – eihän hän anna kuningattarenkaan mielipiteiden ohjailla pukeutumistaan. Meghan esimerkiksi vastusti kuningatarta astelemalle vihille vitivalkoisessa Givenchyn morsiuspuvussa, vaikkei puhtoinen väri kuningattaren mielestä sopinutkaan eronneelle rouvalle.

Prinssi Harry ja Meghan Markle, prinssi Harry, Meghan Markle, häät, kuninkaalliset, julkkikset, kuninkaalliset häät, royal wedding, Meghan and Harry, Meghanin morsiuskimppu, morsiuskimppu
Sussexin herttuapari avioitui toukokuussa.

4. Kuningatar kummastelee Meghanin ateriavalintoja

Seurassa kerrotaan myös, että hovissa kummastellaan myös Meghanin aterioita, ja kuningatar kokee usein pojanpoikansa vaimon ateriavalinnat outoina. Kun kuningatar mieluiten nauttii grillattua kanaa tai kalaa, vegaani-Meghan tankkaa pastaa ja vihanneksia. Jälkiruoan hän jätti väliin ja korvasi sen muhkealla punaviinilasillisella ainakin raskauteensa asti.

5. Esikoinen syntyy keväällä 2019

Lokakuun puolivälissä Kengingtonin palatsin Twitter-tilillä paljastettiin, että Harry ja Meghan saavat esikoisensa keväällä 2019. Raskaus on Seuran mukaan sujunut toistaiseksi hyvin, vaikka se onkin saanut Meghanin kokemaan pientä väsymystä.

”Herttuatar sanoi, että raskaus tuntuu siltä kuin olisi koko ajan jetlag”, kertoi Skynewsille Charlotte Connell, jonka kanssa Meghan oli rupatellut tavatessaan Australian kansalaisia vieraillessaan maassa.

Lue myös Seuran juttu.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura arvioi: Miten Meghan Markle selviytyi ensimmäisestä puolivuotisestaan hovissa?

Taina

Minusta herttuatar Meghan on pärjännyt todella hyvin. Minusta lehdistön pitäisi kunnioittaa prinssi Harryn valintaa ja antaa aikaa herttuatar Meghanille sopeutua uuteen kulttuuriin. Herttuatar Meghan on hoitanut moitteettomasti ja ahkerasti miehensä rinnalla kaikki tehtävänsä.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.