Ihmiset

Seura: Eino Grön, 83, ei päässyt karanteenin vuoksi tapaamaan sairasta vaimoaan hoitokotiin – Marjatan kunto romahti

Iskelmätähti Eino Grön, 83, kertoo Seurassa Marjatta-vaimostaan, joka sairastaa Alzheimeria. Einoa surettaa vaimon kunnon romahtaminen hoitokodissa.

Eino Grön on niittänyt uraa iskelmälaulajana vuodesta 1957. Melkein yhtä pitkään hän on ollut naimisissa vaimonsa Marjatta Grönin kanssa. He menivät naimisiin tasan 60 vuotta sitten.

Vuonna 2015 Marjatta joutui hoitokotiin Alzheimerin takia. Eino kävi tapaamassa Marjattaa säännöllisesti, ja he kävivät yhdessä muun muassa sauvakävelemässä, Eino kertoo Seurassa.

”Ja Marjatta meni lujaa”, Eino sanoo.

Kun koronapandemia iski ja tiukat rajoitukset alkoivat, Eino ei saanut enää vierailla hoitokodissa tapaamassa vaimoaan. Silloin Marjatan kunnossa tapahtui nopea muutos.

”He toivat hänet toisen kerroksen parvekkeelle ja sain pihalta katsella häntä. Kahdessa kuukaudessa hänen kuntonsa oli romahtanut. Näin, ettei hän pystynyt kävelemään, vaan käveli kahden hoitajan tukemana”, Eino kertoo Seurassa.

Lue myös: Laulaja Eino Grön, 82, Seurassa luopumisen haikeudesta: ”Vaimoni on tietyllä tavalla joukosta poissa, vaikka onkin läsnä”

Marjatan kunto ei ole palautunut entiselleen

Marjatta lopetti puhumisen melkein kokonaan. Hänen kuntonsa ei ole korona-ajan jälkeenkään palautunut entiselleen.

Eino epäilee, että Marjatan kunto romahti, koska hänelle ei juteltu, eikä hän päässyt liikkumaan. Einon mielestä hoitokodissa noudatettiin liian tiukkaa karanteenia.

”Se on surullista”, Eino sanoo Seuran jutussa.

Mutta Eino ymmärtää myös, että hoitolaitoksessa on pulaa työntekijöistä.

”Kyllä se on ihan totta, mitä hoitolaitoksista puhutaan. Ne ovat kurjassa jamassa, koska ei vain ole tarpeeksi hoitajia.”

Eino Grön ja Heikki Paavilainen
Marjatan sairastuttua Eino on saanut tukea ystävältään Heikki Paavilaiselta (vas.). Kuva: Tommi Tuomi / OM-arkisto

Einolla on hyvä ystävä tukenaan

Onneksi Einoa on vaikeina aikoina tukenut ystävä Heikki Paavilainen. Heikki on näyttelijä, teatteriohjaaja ja -johtaja, joka on ohjannut musikaaleja, joita Einokin on tähdittänyt.

Eino ja Heikki ovat tunteneet toisensa kymmenen vuotta. Marjatan sairastuminen on syventänyt ystävyyttä.

”Kun soitin Einolle, niin aina se ensimmäinen kysymys oli, että miten te voitte”, Heikki kertoo Seuran jutussa.

Heikki on Einon pojan ikäinen, mutta yli 20 vuoden ikäero ei heitä haittaa.

”Olimme heti samalla viivalla. Olemme tasavertaiset. Meillä molemmilla on kilometrejä takana. Olemme nähneet elämää Suomessa ja maailmalla”, Eino sanoo.

”Empun läsnäolo rauhoittaa minua. Hän ottaa kaikki asiat tyynesti ja kuuntelee toisen aina loppuun asti. Se tarttuu minuun, kiire lähtee pois”, Heikki kertoo Seurassa.

Lue myös Seuran juttu: Herrasmiesjätkät Eino Grön ja Heikki Paavilainen kertovat syvästä ystävyydestään, joka karistaa kiireen ja tuo mielenrauhaa: ”Olemme tasavertaiset”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Eino Grön, 83, ei päässyt karanteenin vuoksi tapaamaan sairasta vaimoaan hoitokotiin – Marjatan kunto romahti

Mummu 80 v

Jokainen ihminen on oma yksilönsä Häntä pitäisi.hoitaayksilönä,eikä massana.m

Sinun täytyy kommentoidaksesi.