Ihmiset

Seura: Kari eksyi sukellusreissulla jään alle – pelastus saapui yllättävässä muodossa

Kun Kari Kankkunen eksyi sukellusreissulla jään alle, hän uskoi, että Kallavedestä tulisi hänen hautansa. Niin olisi voinut käydä, ellei jään pinnalla olisi juoksennellut yksi valpas pystykorva.

Helmikuun alkuilta vuonna 1982 oli jäädä 26-vuotiaan Kari Kankkusen ja hänen ystävänsä Juha Laakson viimeiseksi illaksi, kertoo Seura. He olivat lähteneet työpäivän jälkeen auttamaan Kallaveden rannalla asuvaa Osmo Miettistä. Järvestä vedetty vesijohto imi mutaa, sen pää täytyisi oikaista kohti puhdasta vettä.

Lue lisää: Minna-Maaria Sipilä Kotiliedelle poikansa kuolemasta: ”En ymmärrä, miksi lapseni täytyi lähteä ennen minua”

Kokeneina sukeltajina Kari ja Juha tiesivät, että jään alla sukeltaminen olisi riskialtista. Päällä oli paksu katto, pintaan ei päässyt kuin avannosta.

Kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun sukeltajat pintaan yhdistävä merkinantonaru karkasi Juhan otteesta, miehet tajusivat, että nyt oli tosi kyseessä. Ilman köyttä he olivat eksyksissä, tappavassa loukussa jään alla. Ainoa tapa selvitä hengissä oli jäädä aloilleen odottamaan pelastusta, Seura kirjoittaa.

Aikaa pelastamiseen olisi enää vain hetki

Kari kertoo Seurassa, että hänen mieltään kalvoivat ennen lähtöä tiuskaistut sanat vaimolle. Vaimo oli jäänyt kotiin 2- ja 4-vuotiaiden tytärten kanssa ja tivannut, oliko vähäinen vapaa-aika pakko käyttää sukeltamiseen.

”Saatpahan hyvät vakuutusmarkat, jos jään sinne avantoon”, Kari muisti ärähtäneensä.

Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa murehtia.

Jään pinnalla olevat miehet olivat tajunneet sen samalla hetkellä, kun merkinantonaru irtosi Juhan kädestä: nyt oli kiire. Miehet olivat olleet jään alla jo kymmenisen minuuttia, aikaa heidän pelastamisekseen oli alle tunti.

Osmo-isäntä hälytettiin paikalle moottorisahoineen, ja miehet lapioivat raivokkaasti lunta pois jään päältä.

Samaan aikaan jään alla lampun lyijyakku antoi periksi neljäasteiselle vedelle. Tuli pilkkopimeää.

Sukellusreissu olisi voinut jäädä Karin viimeiseksi ilman yllättävää pelastajaa

Karin ja Juhan ainoa elämänlanka oli puukonterän koputus jäässä. Terän jäljiltä jäi jäähän vain nyrkin kokoinen kuoppa. Ja kuka voisi kuulla henkäystäkin hiljaisemman rapinan paksun jään ja lumikerroksen alta?

Jään päällä oli yksi, jolle se oli mahdollista. Se oli juoksennellut jäällä miesten kanssa, ja nyt se näytti selvästi reagoivan johonkin, Seura kertoo.

Osmon Turre-koira alkoi kaivaa tassuillaan lunta jään päältä. Yrittikö se kertoa jotakin? Miehet alkoivat tehdä uutta reikää Turren merkkaamaan kohtaan.

Jään alla kylmän kangistamat Kari ja Juha havahtuivat moottorisahan ääneen. Kun Kari näki terän puhkaisevan jään päänsä yläpuolella, hän nosti lampun terää vasten. Terän kirskahtaessa jään pinnalla tiedettiin, että miehet olivat löytyneet.

Lue lisää: Mikko Paasi kertoo Seurassa, miten hänen oma menneisyytensä vaikutti Thaimaan sukellusoperaatioon: ”Ilman vahingonlaukausta en olisi ylipäätään mennyt luolaan”

Sankarikoira-Turre sai kiitokseksi rapsutukset

Seuraavana päivänä miehet palasivat avantoon saattamaan päätökseen aloittamansa työn ja hakemaan työkalujaan. Turre sai kunnon rapsutukset. Kari kertoo Seurassa, ettei ole sen päivän jälkeen rannassa käynyt – mutta ehkä tänään on siihen hyvä päivä.

Ranta saa muistot tulvahtamaan Karin mieleen. Märkäpuvun riisumista, matkaa hypotermian rajalta saunan lämpöön. Marjatan itkun ja käden, joka tärisi kahvia kaataessa niin, että kahvi ei meinannut mennä kuppiin asti.

”Olin jo nähnyt mielessäni Savon Sanomien uutisen, että meidän rantaan on hukkunut kaksi sukeltajaa. Ajattelin, että jos jäätte sinne, en voi jäädä tähän asumaan, talo menee myyntiin. Mutta täällä me onneksi vielä ollaan”, Marjatta sanoo Seurassa.

”Niin. Täällä ollaan”, Kari hymyilee ja katsoo järvelle.

Lue myös Seuran juttu: Hiljaiset puukoniskut paksun jään alta kuuli vain koira – Näin täpärästi sukeltajat Kari Kankkunen ja Juha Laakso pelastuivat hyisestä Kallavedestä