Ihmiset

Seura: Kun näyttelijä Anu Sinisalo voitti Kultainen Venla -palkinnon, hän ei saanut kahteen vuoteen töitä: ”Jouduin tinkimään kaikesta”

Kultainen Venla -palkinnon jälkeen freelancernäyttelijä Anu Sinisalo oli kaksi vuotta työttömänä. Anu kertoo Seura-lehdessä, miltä jatkuva epävarmuudessa eläminen tuntuu.

Näyttelijän työ tarkoittaa joskus jatkuvassa epävarmuudessa elämistä. Kun näyttelijä Anu Sinisalo, 54, voitti Kultainen Venla -palkinnon roolistaan Helppo elämä -tv-sarjassa, sarjan ohjaaja Veikko Aaltonen varoitteli, että voiton jälkeen Anu ei tulisi saamaan kolmeen vuoteen töitä. Anu oli lopulta kaksi vuotta työttömänä, kertoo Seura-lehti.

”Se oli todella tiukkaa. Jouduin tinkimään kaikesta eikä mihinkään ylimääräiseen voinut antautua. Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, pätkätyöläisenä olen ollut samassa tilanteessa useasti”, Anu Sinisalo sanoo Seurassa.

Lue myös: Anu Sinisalo seksuaalisesta häirinnästä Annassa: ”Huonoon vallankäyttöön syyllistyvät sekä miehet että naiset”

Myöhemmin Anu on saanut Jussin (paras naispääosa elokuvassa Ei kiitos, 2014) sekä toisen Kultaisen Venlan (paras naispääosa tv-sarjassa Sorjonen, 2017). Tunnustuksia ei ole enää seurannut yhtä pitkä työttömyysjakso, mutta silti jokainen rooli tuntuu onnenpotkulta.

”En pidä työllistymistä itsestäänselvyytenä. Roolin saaminen on joka kerta vähän kuin voittaisi lotossa. Olen tosi kiitollinen, että olen saanut tehdä paljon töitä. Työttömyysjaksoja on ollut useampia, mutta niitä tulee eittämättä kaikille freelancereille.”

Anu Sinisalo: ”Luotan, että työ työtä teettää ja elämä kantaa”

Anu Sinisalo kertoo Seurassa, ettei hänellä ole varasuunnitelmia pahan päivän varalle. Hän ei ole luonteeltaankaan kovin laskelmoiva.

”Olen hetkessä eläjä. Vuosien myötä olen oppinut, että elämä on syklisyyttä, mikään ei kestä loputtomiin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä huonompi olen suunnittelemaan.”

Anu uskoo, että näyttelijän työhön kuuluu luonnostaan epävarmuus, kun projekti saattaa jäädä toteutumatta esimerkiksi rahoituksen puutteen takia. Hankkeen tietää onnistuvan vasta, kun kuvaukset ovat käynnissä.

Lue myös Anna.fi: Anu Sinisalo paljastaa kauneutensa salaisuudet: ”Pesen meikit pois heti, kun tulen töistä kotiin”

Pohjimmiltaan Anu on kuitenkin optimisti.

”Haluan nähdä valoa tulevaisuudessa, vaikka kuinka tuntuisi, että on sumuista ja hämärää. Luotan, että työ työtä teettää ja elämä kantaa. En ole mikään yltiöoptimisti, mutta luulen, että optimistisuus on varjellut ja auttanut erilaisten koettelemusten läpi. Totta kai sitä valuu välillä epätoivoon, suruun ja murheeseen. Ei mikään ole niin yksipuolista.”

Lue myös Seuran juttu: Alan epävarmuus ahdistaa optimistiakin – Näyttelijä Anu Sinisalo oli työtön kaksi vuotta: ”Roolien saaminen on kuin lottovoitto”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Kun näyttelijä Anu Sinisalo voitti Kultainen Venla -palkinnon, hän ei saanut kahteen vuoteen töitä: ”Jouduin tinkimään kaikesta”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.