Ihmiset

Seura: Näyttelijä Lena Meriläinen huolehti muistisairaasta äidistään vuosia – ja sairastui samalla itsekin uupumukseen

Kun Lena Meriläisen äiti sairastui Alzheimerin tautiin, Lena piti hänestä huolta. Välillä sairauden vaiheet olivat kuitenkin niin raskaita, että Lena itse sairastui uupumukseen, kertoo Seura-lehti.

Alzheimer oli näyttelijä Lena Meriläiselle, 66, ennen vain pelottava nimi, mutta vuonna 2012 siitä tuli osa arkea, kirjoittaa Seura-lehti. Silloin Lenan Ruth-äidillä todettiin Alzheimerin tauti.

Lena ja hänen tyttärensä olivat huomanneet jo aiemmin oireita, jotka eivät enää menneet pelkän vanhuuden höperyyden piikkiin. Kun syy unohtelulle lopulta löytyi, Lena oli kauhuissaan.

Mitä jos äiti katoaa jonnekin? Myös ajatus siitä, että Lenasta tulisi oman äitinsä huoltaja, tuntui ahdistavalta.

Varsinkin sairauden aggressiivisempi vaihe osoittautui raskaaksi. Lopulta Lena sairastui itse uupumukseen.

Lue myös: Alzheimerin tauti etenee vaivihkaa – voi kehittyä piilevänä jopa kymmeniä vuosia, ennen kuin oireet ilmaantuvat

Äidin Alzheimer johti uupumukseen

Kun äiti sairasti, viikonkin lomat töistä tuntuivat Lenasta mahdottomilta. Niinä aikoina Lena sai apua terapiasta.

”Tunsin itseni jo sen verran hyvin, että tiesin unohtavani itseni helposti. Huolehdin muista, enkä aina välitä itsestäni. Olen aina ollut jaksajatyyppiä. Oli hyvä opetus muistaa, että kukaan ei aina jaksa, vaan kaikilla on rajansa. Itseään pitää kuunnella”, Lena sanoo Seurassa.

Lenan äiti asui pitkään kotona, ja kotihoito kävi hänen luonaan monta kertaa päivässä. Silti Lena huolehti usein iltaisin, miten äiti pärjää. Hän kävi äidin luona viitisen kertaa viikossa ja yritti alussa hoitaa itse tämän lääkityksetkin. Helppoa se ei ollut.

”Alzheimerin tautiin liittyy monenlaisia vaiheita, ja äitikin oli jossain vaiheessa äkäinen ja aggressiivinen. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se on ymmärrettävää. Häntä on varmasti pelottanut”, Lena sanoo Seurassa.

Täynnä rakkautta

Lenan äiti kuoli 88-vuotiaana 1. maaliskuuta 2020. Kuolema ei tullut yllätyksenä, sillä äiti oli ollut hoitokodissa vuoden 2019 kesästä lähtien. Sitä edeltäneen vuoden aikana hän oli ollut paljon sairaalassa.

”Loppuvaiheessa oli selvää, että sitä kohti mennään”, Lena sanoo.

Äiti tunnisti Lenan viimeiseen asti, vaikka lopussa hän ei enää muistanut kuin lähipiirin.

”Meillä oli pitkät jäähyväiset, jotka olivat hyvät. Asia oli hyväksytty, eikä äidin kanssa ollut mitään, mitä ei olisi jäänyt sanomatta tai tekemättä, ja kaikki asiat oli hoidettu. Äiti oli loppuun asti ihanan täynnä rakkautta. Se meni kauniisti, mutta totta kai suru tuli, kun kuolema on niin lopullista.”

Lue myös Seuran juttu: Vuosia muistisairaan äidin rinnalla – Lena Meriläinen hoiti äitiään uupuen välillä itsekin: ”Meillä oli pitkät jäähyväiset, jotka olivat hyvät”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Näyttelijä Lena Meriläinen huolehti muistisairaasta äidistään vuosia – ja sairastui samalla itsekin uupumukseen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.