Ihmiset

Seura: Mari Rantasila romuttaa käsityksen siitä, mikä on sopivaa keski-ikäiselle eronneelle naiselle: ”Naisen pitäisi muka olla edelleen se helvetin puolikas jostain kylkiluusta”

Näyttelijä ja ohjaaja Mari Rantasila on kasvanut suvaitsevaisuuteen jo lapsuudessa. Sen sijaan vasta viime vuosina hän on oivaltanut rakkauden ytimen, kirjoittaa Seura-lehti.

Näyttelijä ja laulaja Mari Rantasila aiheutti kohun jo vuonna 1989 levyttämällä seksuaalisuuden positiivisesta voimasta kertovan Auringossa-kappaleen. Hän sai siitä Sexpon Valentina-palkinnon seuraavana vuonna.

”En ajatellut hetkeäkään, että siitä nousisi kohu. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, ettei aika ollut sille kypsä”, Mari muistelee Seura-lehden haastattelussa.

Lue myös: Alakuloon ammattiapua saanut Mari Rantasila: ”Terapiassa käymistä ei pidä hävetä”

Kappaleen vuoksi Mari kohtasi keikoilla häirintää ja huorittelua. Laulaja taisteli leimautumista vastaan pitkään.

”Odotettiin jopa, että minulta saa maksusta muutakin kuin laulua.”

Nyt Auringossa on saanut jatko-osan kappaleesta Soolo, joka on mukana helmikuussa ilmestyneellä Mari Rantasila 2020 -albumilla. Levyn laulut kertovat kursailematta yli 50-vuotiaiden elämästä ja myös romuttavat käsityksiä siitä, mikä keski-ikäiselle, eronneelle naiselle on sopivaa.

”Naisen pitäisi muka olla edelleen se helvetin puolikas jostain kylkiluusta.”

Mari Rantasila joutui katsomaan itseään peiliin eron jälkeen

Marin oma avioliitto päättyi vuonna 2017. Sen jälkeen vuodet ovat olleet monin tavoin opettelun aikaa, ja pakottaneet katsomaan peiliin. Yksi tärkeistä opettajista on ollut Marin 22-vuotias tytär.

”Se, mikä on hyvä minulle, ei välttämättä ole sitä hänelle. Eivätkä kaikki ratkaisuni ole olleet oikeita edes minulle”, Mari pohtii Seurassa.

Mari on pohtinut valintojensa syitä.

”En ole arvostanut itseäni niin paljon kuin voisin. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen aiemmin pienentänyt itseäni. Olen ollut suorituskeskeinen, tehnyt asioita tullakseni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Naisillehan on usein tyypillistä pyrkiä olemaan hyödyksi, auttaa ja hoivata. Se on hienoa, mutta se ei välttämättä ole rakkautta.”

Lue myös: Mari Rantasila ei anna menopaussin rajoittaa itseään: ”Eivät vaihdevuodet tarkoita sitä, että pitäisi kadota tapettiin”

”Olen oppinut, mitä rakkaus on”

Eikä Mari tarkoita pelkkiä parisuhteita.

”Olen oppinut, mitä rakkaus on”, hän sanoo Seurassa.

”Se ei ole mitään, mitä joku tekee minulle, mitä minä teen hänelle tai miten hyödyn hänestä tai hän minusta. Se on sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, tasa-arvoisena ilman valtataistelua.”

Rakkautta on myös tiedostaa, mikä itselleen sopii.

”Meitä on todella paljon, jotka elämme tässä iässä todella hyvää elämää, emmekä halua välttämättä enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Yksineläjä ei ole surkastunut muumio, jolta elämä on loppu.”

Lue myös Seuran juttu: Mari Rantasila oivalsi rakkauden ytimen: ”Toista pitää rakastaa ehdoitta – sellaista rakkautta jokainen tarvitsee ja ansaitsee”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Mari Rantasila romuttaa käsityksen siitä, mikä on sopivaa keski-ikäiselle eronneelle naiselle: ”Naisen pitäisi muka olla edelleen se helvetin puolikas jostain kylkiluusta”

Laifii

Olen syntynyt v. 1966, olin edelläkävijä feministin tytär. Minut kasvatettiin itselliseksi. En ole koskaan ollut riippuvainen miesten hyväksynnästä. Olen tehnyt itsellisiä, autonomisia ratkaisuja elämässäni. Toki osa ihmisistä ei ole pitänyt epäsovinnaisuudestani, mutta sille en ole voinut mitään. Jo lapsena opin, ettei kaikkia voi miellyttää ja nuo ihmiset, jotka eivät ole ratkaisujani sietäneet, eivät tietenkään enää kuulu lähipiiriin. Mitä minä heillä tekisin, kun he eivät minua hyväksy sellaisena kuin olen? En mitään. Lähipiiriini kuuluvat ihmiset hyväksyvät minut sellaisena kuin olen kaikkineen. Sitä kutsutaan aidoksi ystävyydeksi.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.