Ihmiset

Seura: Laulaja Marion Rung on läheinen Nina-tyttärensä kanssa – nyt ainoan lapsenlapsen ensimmäiset syntymäpäivät jäävät väliin

Laulaja Marion Rung saa koronakaranteenissa voimaa lapsenlapsensa kuvista, joita Nina-tytär lähettää. Tyttärenpoika on yhdistänyt Marionia ja Ninaa, mutta niin ovat tehneet myös vaikeudet, kertoo Seura.

Marion Rung tuli äidiksi 37-vuotiaana, kun hän sai ainoan lapsensa, nyt 37-vuotiaan Nina-tyttärensä. Ensimmäiset kuukaudet äitinä olivat täynnä epävarmuutta ja huolta, Marion kertoo Seura-lehden haastattelussa.

”Olin kertakaikkisen loppu, mutta lapsi oli niin ihana, että jaksoin rakkaudesta lapseen. Tyttäreni on parasta, mitä elämässäni on.”

Lue myös: Riittämättömyyden tunteesta kärsinyt Marion Rung: ”Terapia auttoi ymmärtämään syitä epävarmuudelle”

Kun Nina oli kahdeksan kuukautta, Marionia pyydettiin jälleen mukaan Suomen Euroviisu-karsintoihin. Laulaja ei kuitenkaan kokenut olevansa vielä valmis estradeille. Kotona oleminen lapsen kanssa voisi tehdä hyvää, olihan Marionilla takana jo yli 20 vuotta laulajana.

Avioliitto Ninan isän kanssa kuitenkin päättyi, kun Nina oli parin vuoden ikäinen. Samaan aikaan iski 1990-luvun lama. Marionin keikat loppuivat kuin seinään. Yksinhuoltajana hän joutui käymään sosiaalitoimistossa elättääkseen itsensä ja tyttärensä, Seura kertoo.

Vaikeudet lähensivät: Marion Rung on läheinen Nina-tyttärensä kanssa

Onni kuitenkin kääntyi, kun Nuo silmät -albumista tuli hitti. Marion Rung ei tarvinnutkaan sosiaaliapua, kun keikkoja alkoi taas tulla.

Lue myös Annan juttu: Koronakriisi toi 1990-luvun lamamuistot monen mieleen – Milja Kaunisto ja Maiju Saha kertovat, miten vaikeuksista voi selvitä

Vaikeudet ovat yhdistäneet äitiä ja Nina-tytärtä, ja heistä on tullut hyvin läheisiä.

”Kun Nina on ollut maailmalla opiskelemassa, on ollut vähän väljempää. Kun hän sai pienen pojan viime toukokuussa ja minusta tuli mummi, olemme lähentyneet taas enemmän. Olen maailman onnekkain, kun sain lapsenlapsen! Se on ihanaa”, Marion kertoo Seurassa.

Isoäitinä Marion iloitsee voivansa ottaa ”kermat päältä”. Äitinä on vastuussa kaikesta, mutta mummina voi vain nauttia tyttärenpoikansa kanssa olemisesta.

Lapsenlapsen ensimmäiset syntymäpäivät jäävät väliin

Korona on tuonut Marionin arkeen muutoksia, kertoo Seura.

Pienen Rafael-pojan ensimmäiset syntymäpäivät jäävät väliin, sillä riskiryhmään kuuluvana Marion on ollut erityksessä kotonaan maaliskuusta lähtien koronarajoitusten takia. Aviomies Kalle on hoitanut parin kauppaostoksetkin.

Kerran Nina ja Rafael ovat käyneet pihassa leikkimässä, mutta tuolloinkin Marion joutui pysyttelemään monen metrin päässä.

”Minulla on valtava ikävä tytärtäni ja ihanaa Rafael-poikaa!” Marion huokaa Seurassa.

Whatsapp-yhteys on todella tärkeä. Joka kerta, kun tytär lähettää kuvia hänestä, katson niitä sataan kertaan ja ammennan niistä voimaa. On kauhea ajatus, että emme näe pitkään aikaan.”

Lue myös Seuran juttu: Marion Rung, 74, puntaroi uransa käännekohtia – Kiltin tytön syndrooma hellitti vasta terapiassa: ”Minä olen minä, tärkeä ja kelpaan tällaisena”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Laulaja Marion Rung on läheinen Nina-tyttärensä kanssa – nyt ainoan lapsenlapsen ensimmäiset syntymäpäivät jäävät väliin

Hannu

Symppis laulaja

Sinun täytyy kommentoidaksesi.