Ihmiset

Seura: Olga ja Tuukka Temosta uhkaavat satojen tuhansien tappiot: ”Korona tuli päivälleen ensi-illan kanssa”

Olga ja Tuukka Temosen uusi Aika jonka sain -elokuva ehti olla vain hetken elokuvateattereissa ennen koronavirusepidemiaa. Nyt Temosia uhkaa jopa satojen tuhansien eurojen tappiot, Seura-lehti kertoo.

Näyttelijä-tuottaja Olga Temosen ja ohjaaja Tuukka Temosen Aika jonka sain -elokuva ehti olla elokuvateattereissa vain muutaman päivän. Ennen kuin elokuvateatterit sulkeutuivat, Temosten elokuvan näki yli 11 000 suomalaista. Se oli avausviikonloppunaan katsotuin elokuva Suomessa.

Lue myös: 5 kysymystä plan b:hen: aloita varasuunnitelman tekeminen näistä

”Ajoitus oli pahin mahdollinen. Muutama viikko ennen hallituksen toimia uskoimme, että ehdimme ehkä juuri koronaviruksen alta pois tai saamme katsojapotentiaalia. Sitten korona tuli päivälleen ensi-illan kanssa”, Olga kertoo Seurassa.

Vaikeat ajat edessä

Nyt Temoset ennakoivat vaikeita aikoja ja antoivat juuri firmansa Optiparin kuudelle työntekijöille  lomautusvaroituksen. Koronaepidemia aiheuttaa silti tappioita. Olgan mukaan pahimmillaan puhutaan ”sadoista tuhansista euroista”.

Olga uskoo, että he selviävät tästäkin vastoinkäymisestä tekemällä paljon töitä, mutta omista kuluista on karsittava. Varsinkin Tuukka on ottanut elokuvan vastoinkäymiset raskaasti.

Olga kertoo jutussa, että Tuukalle yritys ja työpaikkojen tarjoaminen on tärkeämpää kuin hänelle. Siksi hän pystyy käsittelemään elokuvan epäonnistumiset miestään paremmin.

Olgan elämässä tärkeintä on olla hyvä äiti, vaimo, ystävä ja ihminen. Hän ei ota yrityksen kohtaamia haasteita henkilökohtaisesti.

Lue myös: Millä summalla pärjäisit loppuelämäsi? Laske FIRE-lukusi ja selvitä, milloin voit lopettaa työnteon

Temoset ovat kertoneet epäonnestaan avoimesti myös lapsilleen

”Lapsille ei saa tulla olo, että kaiken tämän keskellä heidän pitäisi vielä huolehtia meistä. Eilen kerroimme, että rahat ovat nyt vähissä. Lapset sanoivat, että on nälkä, mutta uskaltaako täällä nyt syödä. Sanoin, että kyllä uskaltaa”, Olga kertoo Seurassa.

Olga näkee tyhjentyneessä kalenterissa myös mahdollisuuksia.

”Perheen yhteinen aika on aina yhtä tervetullutta. Haluan nähdä tässä tilanteessa positiivista. Nyt on aikaa perheelle, aikaa kuunnella lapsia ja kehittää omaa tapaa olla. Tämä on lomaan verrattavissa oleva tila, vaikka pitää laskeskella rahoja”, Olga sanoo jutussa.

Olga onkin muistuttanut Tuukalle, että koronaepidemia voi olla arvokasta aikaa kaikista vaikutuksistaan huolimatta.

”Tulemme muistamaan tämän ajan lopun elämäämme, ja myös meidän lapset tulevat muistamaan tämän lopun elämäämme. Sillä on paljon merkitystä, miten itse käyttäydymme nyt, ja miten se heijastuu lapsiimme”, Olga kertoo Seurassa.

Lue myös Seuran juttu: Tuoko koronaepidemia Olga ja Tuukka Temoselle satojen tuhansien tappiot? – Olga: ”Meillä on vielä mahdollisuus selvitä”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Olga ja Tuukka Temosta uhkaavat satojen tuhansien tappiot: ”Korona tuli päivälleen ensi-illan kanssa”

jarrrza

Ei mitään uutta tämän pariskunnan tiimoilta. Johan he tekivät Sarasvuo leffan jälkeen konkurssia ja talot ym oli pantattu. Tuntuu vain siltä että joka elokuvalle haetaan lisämainosta vetoamalla hurjiin velkoihin.

Joskus loppuu

Ihan samaa mieltä! Sekä vuosia sivusta seuranneena, on rahaa myös paljon poltettu. Ihmettelen vain mistä tuota velkarahaa saadaan…tavallinen tallaaja saa just omakotitalon verran….ei miljoonia!

Sinisiipi

Tsemppiä teille,kävin katsomassa leffan Aika jonka sain,oli hyvä,ajatelin just silloin kun leffateatterit meni kiinni,todella huonoa tuuria tämän leffan kohdalla. Nyt olisi ollut kiinnostava aihe.

Voih!

”Olgan elämässä tärkeintä on olla hyvä äiti, vaimo, ystävä ja ihminen. ” Siksi hänelle ei ole niin nokonuukaa työntekijöidensä pärjääminen? Eikö hyvään ihmisyyteen kuulu välittää toisista? Hyvä Tuukka, sinulla on sydän paikallaan!

Ritu

Kannattaisi yrittää saada tämä hyvä elokuva nyt Ruotsin puolelle levitykseen. Siellä kun ihmiset vielä viettävät normaalia elämää.

kekseliäisyyttä

Taloudelliset huolet alkavat olla arkipäivää yhä useampien elämässä. Nyt pitää miettiä olemisen ja menojen kiristämistä ja järkeistämistä. Kekseliäisyyttä ja luovia ratkaisuja. Rahapuita ei kasva. Pahimmissa tapauksissa pitää elää päivä kerrallaan ja yrittää pitää kiinni siitä, että koti säilyy. Tässä tapauksessa voisi tosiaan yrittää saada leffaa Ruotsiin ja myydä se etukäteen televisiolle uutuuden vuoksi mahdollisimman hyvää hintaan. Elokuva on kiinnostava. En usko että työntekijöiden pärjääminen olisi Olgalle yhdentekevää – on vain tosiasia ettei ilman rahaa pysty työllistämään.

Aaapua!

Tuukka on huippu tyyppi eikä mikään teeskentelijä niinkuin Olga, mutta näyttelihän Olga Salkkareissa😀, kuitenkin ovat ihan tavallisia kuolevaisia ihmisiä niin kuin me muutkin. Hyvä Tuukka, pysy tuollaisena kuin olet!

Vastaa käyttäjälle Aaapua!Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.