Ihmiset

Seura: Tiesitkö nämä 5 asiaa Eränkävijät-sarjan Äijä-koirasta?

Kultaisen Venla-palkinnon yhdessä isäntänsä Aki Huhtasen kanssa voittanut Äijä on haaveileva eräkoira. Tekeillä olevan suurtuotannon takia suomenlapinkoirasta tulee kansainvälinen tv-tähti, kertoo Seura.

Kilpisjärveläinen Äijä-koira on kaksinkertainen Venla-palkinnon voittaja. Äijän tähdittämä Eränkävijät-ohjelmasarja palkittiin vuoden 2017 parhaana televisio-ohjelmana.

Toisen Venla-palkintonsa Äijä sai tammikuussa 2019 isäntänsä Aki Huhtasen kanssa, kun kaksikko valittiin vuoden 2018 parhaiksi tv-esiintyjiksi.

Seura kertoo neljävuotiaasta, suuren suosion saavuttaneesta Äijä-koirasta. Tiesitkö nämä viisi asiaa?

Lue myös: 5 syytä, joiden takia kannattaa omistaa koira

1. Äijä-koira ei ollut ensin äijä

Kun koira syntyi oululaiseen Hallakedon kenneliin, se sai nimekseen Lapin Lemmikki. Seitsemän viikon ikäisenä pentu muutti Emilia Laitisen, 31, ja Aki Huhtasen, 42, kotiin Kilpisjärvelle.

Lapin Lemmikistä tuli Äijä, koska Kilpisjärvellä eläminen on Hyvinkäältä kotoisin olevan Emilian mielestä mitä suurimmassa määrin ”äijäilyä.”

Lue myös: Kenen koira olikaan Tusse? Entä Santtu tai Popi? Tee testi ja selvitä, osaatko yhdistää Suomen presidentit lemmikkeihinsä

2. Koiraa ei alun perin haettu Eränkävijät-sarjaan

Kun tuotantoyhtiö etsi eräaiheiseen tv-sarjaansa esiintyjiä Pohjois-Suomesta, Aki Huhtanen otti koekuvauksiin Äijän mukaansa. Vaikka koiraa ei edes haettu kuvaruutuun, Aki ja Äijä kiinnitettiin sarjaan esiintyjiksi.

Ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella Aki ja Äijä esiintyivät sarjassa kahdestaan ja seuraavalla tuotantokaudella ryhmään liittyi myös Emilia.

3. Äijä on tottunut vauhtiin

Seura kertoo, että kun Äijä oli kolmen kuukauden ikäinen, se nostettiin ensimmäisen kerran moottorikelkan kyytiin. Nykyään koira ponkaisee käskystä kelkan takasatulalle itse.

Kun Emilia ja Aki vievät kesäisin matkailijaryhmiä helikopterilla tunturijärville, Äijän paikka on helikopterin vasemmalla takaistuimella.

”Koira katsoo nousun, mutta nukahtaa sitten roottoreiden hurinaan”, Aki kertoo Seurassa.

4. Äijä on kiltti, mutta huono vahtikoira

Äijä ei ole kodin vahtikoira, sillä Akin mukaan vieraat ehtivät tulla tupaan ennen kuin Äijä edes huomaa heidät. Maastossa koira on valppaampi ja pitää perheensä puolia.

”Jos eväitämme kyttäävä kettu tulee liian lähelle, se saa Äijältä äkkilähdön”, Aki kertoo Seuran jutussa.

Pienenä Äijä oli kiltti eikä se tehnyt pennuille tyypillisiä tihutöitä.

”Kerran se söi tuoksukynttilän, jonka jälkeen sen kakka haisi hyvälle”, Aki kertoo Seurassa.

Äijä ei jännitä kameroita, mutta se on oppinut poseeraamaan.

”Kun Äijästä otettiin revontulikuvaa pitkällä ajastuksella, koira seisoi kymmeniä sekunteja liikkumatta samassa asennossa”, Aki kertoo jutussa.

Lue myös: Ostatko koirallesi samoja leluja kuin muut koiranomistajat? Nämä 3 lelua ovat nyt suosittuja!

5. Äijä on kansainvälinen tv-tähti

Eränkävijät-sarjan kaksi ensimmäistä suomenkielistä tuotantokautta on jo myyty peräti yli 30 maahan.

Kultainen Venla -gaala 12.1.2018 Eränkävijät-ohjelman Teemu Hostikka, Aki Huhtanen ja Äijä-koira. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia
Kultainen Venla -gaala 12.1.2018 Eränkävijät-ohjelman Teemu Hostikka, Aki Huhtanen ja Äijä-koira.
© Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Sama tuotantoyhtiö kuvaa paraikaa viidessä Euroopan maassa kansainvälistä Love of the wild – From the Alps to the Arctic -sarjaa, jonka suomalaisia tähtiä ovat Emilia Laitinen, Aki Huhtanen ja Äijä.

Sarjan suosion myötä Äijä on alkanut saada ”läjittäin fanipostia”. Äijän tv-tähteys perustuu sen omistajien mukaan koiran persoonaan.

”Äijä on hyväntahtoinen ja -tuulinen koira. Niin huonoa päivää ei olekaan, ettei Äijä heiluttaisi iloisena häntäänsä. Siinä mielessä meillä on koiralta paljon opittavaa.”

Lue Seuran koko juttu: Kilpisjärven rauhassa soljuu Eränkävijät-ohjelmasta tuttujen Akin, Emilian ja Äijä-koiran arki: ”Emme jääneet vain haaveilemaan erämaa- ja kalastuselämästä, teimme haaveestamme totta”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Tiesitkö nämä 5 asiaa Eränkävijät-sarjan Äijä-koirasta?

Koululainen -60…

Lihaa oli 60-luvulla (jolloin kävin kansakoulun) kouluruuassa ilmeisesti taloudellisista syistä liian vähän ja se näkyi siinä että välitunnilla ostettiin kauppa-autosta (joka pysähtyi koulun kohdalla) hyvää makkaraa, eikä niinkään karkkia. Hyviä muistoja kuitenkin!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.