Kuulutus radiossa muutti elämän: Sirkka, 6, halusi itse sotalapseksi

Raumalainen Sirkka Äärilä järjesti itse itsensä sotalapseksi Ruotsiin. Hän oli saanut sen käsityksen, että Ruotsissa lapsilla olisi hyvä olla.

Sotalapsi omasta tahdosta

Kuusivuotias Sirkka kuuli radiosta, että lapsia kuulutettiin sotalapsiksi Ruotsiin. Hän sai sen käsityksen, että Ruotsissa lapsilla olisi hyvä olla.

Raumalaisperheen isä kävi satamassa töissä ja äitikin oli siellä aika ajoin massakärryjä työntämässä, kun sellupaalit piti saada laivaan. Veli oli sodassa, viisilapsinen perhe asui yksiössä.

”Kotona oli köyhää ja ahdasta. Iltaisin levitettiin äidin ja isän sängyn lisäksi karmisoffaa ja hetekaa niin, että ei lattiaa näkynyt.”

Sirkka ryhtyi ajamaan asiaansa: hän lähtisi Ruotsiin sotalapseksi.

”Rupesin hollaamaan asiasta äidille niin, että hänen oli lopulta pakko tulla kanssani lääkäriin. Olin heiveröinen flikka ja minulla oli havaittu varjostuma keuhkoissa. Lääkäri antoi myöntävän lausunnon, kun kerran vielä itse halusin lähteä sotalapseksi”, Sirkka Äärilä, 83, kertoo.

Lue myös: Kuinka suomalaisen sotalapsen pojasta tuli kirjailija: Carl-Johan Vallgren: ”Olen itsekin kadotettu lapsi”.

Laivalla Tukholmaan

Matka alkoi raumalaisesta matkustajakodista, johon sisko saattoi Sirkan. Siitä hetkestä on valokuvakin. Sirkka seisoo siskon kanssa tummassa talvitakissaan, jossa on nappilistan kohdalla vaalea turkiskaistale somisteena.

Kohta hänen kaulassaan roikkuisi nimilappu, jossa oli tärkeä numero. Numerolla kukin lapsi löytyi luettelosta, johon oli kirjattu osoite, sisarukset, vanhemmat, aiemmat sairaudet ja nykyinen terveydentila ja tietenkin ikä.

Lapsia kerättiin ympäri maata ryppäinä Turkuun, josta lasten kuljetukseen muutettu Arcturus-laiva lähtisi kohti Tukholmaa.

”Äidistä oli kamalaa, kun nuorin lapsi lähti ensimmäisenä kotoa.”

Laiva jäi kiinni jäihin

Kun Arcturus lähti talvella 1942 puskemaan kohti Tukholmaa, meri oli paksun jään peitossa. Laivaan mahtui 500 lasta ja 50 matkaa johtanutta tätiä.

Talvi oli ankara. Jäät kumisivat laivan kylkiä vasten, kun se lähti yötä vasten matkaan.

”Välillä olimme jäissä kiinni laivan kanssa”, Sirkka muistelee.

Ruuma oli täynnä lapsia sekä lattialle pedatuilla makuusijoilla että kerrossängyissä. Sellaisen yläpediltä Sirkka sai paikan.

Toiset lapset parkuivat. Toiset haaveilivat lihapullista, suurista maitolaseista ja jopa letuista.

”Minä en itkenyt. En voinut itkeä. Ajattelin, että en voi parkua, kun olen itse tahtonut sotalapseksi”, Sirkka sanoo.

Tukholmassa lasten terveydentila tarkastettiin. Sitten seurasi loputtomalta tuntuva junamatka. Se päätyi Flenin maalaiskuntaan Warbrogårdin kartanoon, joka sijaitsi Tukholmasta reilut sata kilometriä länteen.

Sirkka Äärilä lastenkodissa muiden lasten kanssa.

Lastenkodissa oli enimmillään 20 suomalaislasta.

Prinssi Vilhelmin koti

Sirkka Äärilä katsoo raumalaisen kerrostalokeittiön pöydällä olevaa sotalapsijulkaisun kuvaa. Siinä prinssi Vilhelm on neljän suksilla olevan lapsen kanssa.

”Tosa mää ole”, Sirkka osoittaa kuvaa.

Siinä vaalea tyttö seisoo prinssin edessä tummassa talvitakissaan, jossa on lampaankarvainen somiste.

Sirkka oli päätynyt parinkymmen muun sotalapsen kanssa prinssin perustamaan lastenkotiin.

Laitosta pidettiin hyvänä sen vuoksi, että ryhmässä asuvat lapset voivat säilyttää äidinkielensä ja heille voitiin myös järjestää omakielistä opetusta.

”Lastenkodin johtajattarena toimi talon emäntä Dagmar Sundström. Yläkertaan oli järjestetty meille lapsille tilat, siellä oli kolme makuuhuonetta, wc, pyyhkeet ja pesuvadit. Meitä opetettiin heti alusta asti sijaamaan omat vuoteemme.”

Sundströmien perheellä oli yksi oma poika, yksi adoptoitu poika ja yksi kasvattipoika. Myös sotalapsille perheen äiti oli mamma ja isäntä pappa.

Sinivalkoiset mekot

Suomalaisten lasten ottaminen hoivaan oli sota-aikaan monien silmäätekevien sydämen asia. Ruotsin kruununprinsessa Louisella oli nimikkolastenkoti, kreivittäret ja ministerien rouvat pystyttivät omiaan. Päivälehti Svenska Dagbladet julkaisi suomenkielen sanastoja, jotta vastaanottajat osaisisivat kommunikoida lasten kanssa.

Ruotsiin tuli lyhyessä ajassa peräti 72 000 suomalaislasta.

Sirkka selaa edelleen vanhoja valokuvia. Makuuhuoneessa otetusta kuvasta hän muistaa heti huonetoverinsa: ”Oili, Lea, Vappu, Ritva, Voitto, Aila”. Ainoastaan hevosella istuvan pojan nimi ei tule mieleen. Huoneessa oli kahdeksan lasta, Sirkalla jälleen kerrossängyn ylävuode.

”Prinssi Vilhelm kävi meitä katsomassa ja toi aina tuliaisia, hedelmiä ja leluja.”

Kun prinssi piti Stenhammarin linnassaan isoja juhlia, lapset harjoittelivat suomalaisia isänmaallisia lauluja, heidät puettiin sinivalkoisiin asuihin ja he menivät esiintymään juhliin. Suomenlippu oli aina taustalla.

Prinssi Vilhelm (1884–1965) ei ollut mikä tahansa prinssi. Hänen isänsä kuningas Kustaa V ehdotti ensimmäisen maailmansodan aikaan, että Vilhelmistä tulisi Suomen kuningas. Kaupan päälle olisi saatu kuningattareksi Vilhelmin vaimo, Romanovien sukua oleva venäläinen suuriruhtinatar.

Suomessa ei esityksestä kiinnostuttu, vaan käännettiin katseet saksalaiseen kuninkaaseen.

Uimaan ja saunaan

Kesällä lastenkodin lapset opettelivat uimaan läheisellä joella. Heitä varten rakennettiin myös sauna. Sinne vedettiin oikein sähköt ja vedet. Kesällä maatilalle tuli Flenin kaupungista lapsia kesäsiirtolaan. Suomalaislapset saivat osallistua samaan päiväohjelmaan.

”Ruotsalaislapset saivat saunoa kanssamme. Mutta kaikki eivät uskaltaneet”, Sirkka kertoo.

Lasten terveyden uskottiin vahvistuvan raittiissa ulkoilmassa. Siksi kesällä syötiin ulkona puutarhassa pitkissä pöydissä.

”Aamulla nautittiin velliä, välipalana oli surmjölkiä (piimää), johon murennettiin näkkileipää ja ripoteltiin päälle sokeria. Se oli Ruotsissa yleinen lasten kesäruoka.”

Warbron tila oli suuri: siellä oli useita hevosia, kymmenittäin lehmiä ja isäntä johti ulkopuolisten työntekijöiden työtä. Myös lapset auttoivat puutarhatöissä. Viljelyksiä kasteltiin rattailla olevasta vesisäiliöstä, johon vesi otettiin kanalasta.

Sirkan parikymppinen isosisko pääsi lastenkotiin keittiöapulaiseksi, löysi aikanaan ruotsalaisen miehen ja asettui Tukholmaan asumaan.

Sirkka Äärilä katselee valokuva-albumia

Sotalapsi ja kaipuu syliin

Vaikka tilalla oli paljon työtä, Sirkka pääsi syliin, kun sitä kaipasi.

”Kiipesin monta kertaa papankin syliin, vaikka hän oli useimmiten töissä.”

Ennen koulun alkua mamma opetti lapsille kirjaimia ja numeroita ruotsiksi.

Sirkka ei juuri ikävöinyt kotiin, hän viihtyi hyvin. Hän oli lastenkodissa 3,5 vuotta. Kymmenvuotias Sirkka oli viimeinen, joka lähti sieltä takaisin Suomeen vuonna 1945 sodan päätyttyä, sillä hän halusi olla Sundströmien luona kesän loppuun asti.

Suomi oli sodan jälkeen köyhä, mutta ei sellaista lapsi ajatellut, kun sai välttämättömän.

”Palattuani Raumalle jouduin koulussa harjoittelemaan isojen kirjaimien kirjoittamista, sillä ne tehtiin Ruotsissa eri tavalla. Muutoin koulu sujui hyvin.”

Mutta Ruotsissa oli ollut niin mukavaa, että Sirkka palasi seuraavanakin vuonna Sundströmien luokse kesäksi. Äiti oli aina niin joustava, että päästi tytön matkaan.

Tyytyväinen luonne

Sirkka työskenteli nuorena aikuisena jonkin aikaa Tukholmassa Karolinskan sairaalassa lastenhoitajana, asui siskonsa luona ja piipahti myös Flenissä tervehtimässä Sundströmejä. Sitten hän muutti takaisin Suomeen ja avioitui. Oman perheen myötä yhteydenpito Ruotsiin harveni ja loppui.

Lastenkodin järjestys on tehnyt Sirkkaan elämänikäisen vaikutuksen. Hän kävi Helsingissä Lastenlinnan vuoden kestävän koulutuksen ja hänestä tuli lastenhoitaja.

”Tykkään siitä, että kaikki tehdään ajallaan ja järjestyksessä. Kotona sellaiseen ei ollut mahdollisuutta. Senaikaisilta äideiltä vaadittiin paljon. Minunkin äitini teki kaikkensa.”

Sirkka otti mallia mammasta. Lastenkodin johtajatar hallitsi isosti, ei pelännyt isojakaan joukkoja ja osasi organisoida.

”Olimme aina hänen lähellään kuin kanat kukon ympärillä.”

Mutta ukkosta mamma pelkäsi. Jos pappa ei ollut kotona, kun alkoi jyristä, mamma keräsi lapset kokoon ja johti katraansa naapuriin myllylle, jossa lapsille tehtiin siskonpetejä.

Sirkka on kiitollinen sotalapsivuosistaan.

”Minulle on tullut tyytyväinen luonne, en ole valittaja. Jos pienempiä itketti, minulle tuli huolehtimisen tarve.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kuulutus radiossa muutti elämän: Sirkka, 6, halusi itse sotalapseksi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X