Ihmiset

Seura: Laulaja Sonja Lumme menetti veljensä Suomen merenkulun suurimmassa mysteerissä – tragedia näkyy hänen elämässään vieläkin

Sonja Lumpeen isoveli Stefan katosi merellä, kun rahtialus M/S Irma upposi. Katoaminen oli perheen kipukohta, joka näkyy edelleen Sonjan elämässä, kirjoittaa Seura.

Laulaja Sonjan Lumpeen isoveli Stefan katosi rahtialus M/S Irman mukana lokakuussa vuonna 1968. Isoveli oli vain 16-vuotias, kertoo Seura.

Lue myös: Järkyttävä ilmiö yleistyy: ihmiset eivät auta onnettomuuspaikalla, vaan ottavat mieluummin kuvia – läheisensä menettäneet kertovat, miltä se tuntuu

M/S Irman katoaminen on yksi Suomen merenkulun historian suurimmista mysteereistä, Seura-lehti kirjoittaa.

Alus oli lähtenyt aamupäivällä 24. lokakuuta Liettuasta kohti Raumaa, jonne sen piti saapua pari vuorokautta myöhemmin, lauantaiaamuna 26. lokakuuta kello 7. Lastinpurkajat olivat kuitenkin turhaan määräaikana Rauman satamassa. M/S Irma ei koskaan saapunut perille. Aluksen mukana katosi 11 henkilöä.

Sonja Lumme: Menetys jätti syvät arvet

Perheen äiti odotti kuolemaansa asti Stefan-poikansa palaavan. Mysteeri jätti pysyvät jäljet myös Sonjaan. Ne näkyvät hänen elämässään vielä tänäkin päivänä, kertoo Seura.

Jos Sonjan aviomies, näyttelijä Arne Nylander ei saavu iltanäytöksestä suurin piirtein sovittuun aikaan, huoli alkaa kalvaa Sonjaa raskaasti.

”Minulla on pysyvä pelko siitä, että menetän rakkaitani”, Sonja Lumme kertoo Seuran haastattelussa.

”Stefanin katoaminen järkytti perusturvallisuuden tunnettani, uskoani elämään. Tajusin, että kuka tahansa saattaa lähteä ja ihan milloin vain. Lähtijä voi olla myös lapsi tai nuori ja viereltä voi lähteä sisko tai veli. Kukaan ei ole turvassa eikä kohtalo perustu oikeudenmukaisuuteen.”

Lue myös Seuran juttu: Mitä Estonialla oikein tapahtui? Autolautan uppoamisen monet outoudet ruokkivat yhä salaliittoteorioita

Miksi M/S Irma upposi?

M/S Irma löydettiin vasta vuosi sitten, 21. toukokuuta.

Puhelin soi, kun Sonja oli sulkemassa matkalaukkuaan ja lähdössä Turkuun laivakeikalle. Sisko kertoi, että Irman hylky oli löydetty Ahvenanmereltä 23 meripeninkulmaa Uudenkaupungin Isokarista länteen.

Sonja ja hänen sisaruksensa saivat vihdoin jättää jäähyväiset veljelleen. Syyskuussa he kävivät laskemassa muistoseppeleen hylyn löytymispaikalle.

”Jätimme jäähyväiset, joihin aikaisemmin ei ollut mahdollisuutta”, Sonja kertoo Seurassa.

Tarina ei kuitenkaan ole vielä päättynyt. Miksi M/S Irma upposi? Miksi sen aikatauluissa oli epätarkkuuksia? Miksi alusta ei ilmoitettu kadonneeksi ja ryhdytty etsimään heti?

Ja vielä: olisiko Stefan voinut pelastua?

Lue myös Seuran juttu: Sonja Lummen isoveli katosi haaksirikossa – Laivatragedia jäi mysteeriksi, joka sai perheen vaikenemaan surusta: ”Halusin pärjätä itseni ja äitini vuoksi”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Laulaja Sonja Lumme menetti veljensä Suomen merenkulun suurimmassa mysteerissä – tragedia näkyy hänen elämässään vieläkin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.