Ihmiset

Muotoilija Stefan Lindfors tunnustautuu narsistiksi – esitti omilla syntymäpäivillään nuorallatanssia: ”Itsekeskeisyyteni näkyy siinä, että tykkään olla esillä”

Muotoilija Stefan Lindfors tykkää puhua itsestään ja tykkää, että hänestä puhutaan. Hän myöntää olevansa narsisti, mutta huomaavainen sellainen.

Salissa on pimeää ja hiljaista. Sisustusarkkitehti, muotoilija ja kuvanveistäjä Stefan Lindfors nousee sydän pamppaillen portaita tiukkaan vedetyn nuoran päähän. On hänen 50-vuotissyntymäpäivänsä. Helsingin Senaatintorin kupeessa olevassa Valkoisessa salissa yli 400 ystävää, tuttava ja sukulaista odottaa jännittyneenä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lue myös: Leipäjonot, nettiviha ja pakolaisten hätä pysäyttivät – Taiteilija Maiju Ahlgren näyttää, miten taiteella voi auttaa

Stefan on keksinyt tarjota vierailleen nuorallatanssiesityksen. Sitä varten hän on ottanut yhteyttä valmentajaan, jonka kanssa hän harjoitteli aikanaan sirkusesityksiä televisio-ohjelmaa varten. Syntymäpäiviään varten hän on harjoitellut viikkoja.

Stefan liikkuu kapealla nuoralla, laskeutuu selälleen ja nousee taas ylös. Yleisö hurraa. Stefan nauttii.

”Viihdyn, kun olen parrasvaloissa ja saan ylpeillä aikaansaamisillani”, Stefan sanoo nyt, seitsemän vuotta myöhemmin kotikulmillaan kruununhakalaisen kuppilan terassilla.

”Minulla on aina ollut jatkuva tarve päteä ja näyttää osaavani. Haen jatkuvasti kunnioitusta varsinkin työni kautta.”

Stefan Lindfors on itsekeskeinen, tietysti

Tarve päteä liittyy Stefanin mielestä hänen narsismiinsa.

Narsismiin? Miksi kukaan kutsuisi itseään julkisesti itserakkaaksi ihmiseksi, joka alistaa ja väheksyy muita, ei kuuntele kenenkään mielipiteitä ja pyrkii huipulle toisten kustannuksella?

”Ymmärrän, että narsismi voi olla sairaus, mutta minä en ole ollenkaan semmoinen. Olen huomaavainen ja suvaitsevainen. Kysy keneltä tahansa, joka minut tuntee.”

Ja sellaisen kuvan Stefanista ainakin ensitapaamisella saa. Hän ilmoittaa hyvissä ajoin myöhästyvänsä sovitusta tapaamisajasta, pyytelee anteeksi ja saapuu sitten minuutilleen silloin, kun on luvannut. Hän huolehtii siitä, ettei seuralaisella ole kylmä, koska hän haluaa istua terassilla.

Lue myös: Sinullakin on narsistisia piirteitä ja se on hyvä asia – psykoterapeutti kertoo miksi

Narsismin Stefan Lindfors selittää omalla tavallaan.

”Olen tulkinnut sen tarkoittavan sitä, että tykkää esiintyä, olla esillä ja lavalla, ja siitähän minä tykkään.”

Itsekeskeinenkin Stefan myöntää olevansa. Tietysti. Hänhän on äärettömän kiinnostunut kaikesta, mitä tekee. Yhtä hyvin työssään ja parisuhteissaan kuin laittaessaan ruokaa.

”Mutta ei minulla ole minkäänlaisia tarpeita olla paras ja kaikkitietävä. Jos en osaa, pyydän apua. Sitä paitsi jos en osaisi ottaa toisia ihmisiä huomioon, ei minulla olisi mitään uraakaan. Tällaisessa työssä täytyy olla sosiaalisesti taitava.”

”Usein olen se oikea”

Stefanin tapauksessa tarve päteä ei tarkoita, että kaikkien pitäisi pitää siitä, mitä hän tekee. Päinvastoin, hän haluaa tehdä eri tavalla. Se tarkoittaa riskien ottamista ja huomion hakemista.

”Olen sen verran uskollinen itselleni, että en uskalla olla tavis ja tehdä varman päälle.”

Kun joku tarjoaa Stefanille töitä, hän miettii kolmea asiaa. Kiinnostaako työ häntä, onko hän oikea ihminen kyseiseen projektiin ja onko hänellä hauskaa tilaajan kanssa. Jos kaikki kolme asiaa pätevät, hän ottaa työn.

Olen tulkinnut narsismin tarkoittavan sitä, että tykkää esiintyä, olla esillä ja lavalla, ja siitähän minä tykkään.

Parhaillaan hän esimerkiksi suunnittelee uuden taidehotellin ilmettä, tekee kolmea 6-7 metrin kokoista veistosta matkustaja-alukseen ja suunnittelee kalastusvenettä.

Itse hän ei koskaan hae töitä. Uran alussa se ei ollut tarpeellista, ja nyt se tuntuisi hänestä omituiselta.

”Kun tilaaja soittaa, tiedän jo, että hän haluaa juuri minut. Se on terve lähtökohta projektille.”

Siitä, onko Stefan Lindfors oikea ihminen tarjottuun työhön, hän keskustelee itsensä kanssa.

”Itseäni täynnä kun olen, tulen usein tulokseen, että olen oikea. En kyllä aina. Silloin suosittelen kollegoja. Sitä ei kukaan usko, sillä sellaistahan ei narsisti tee.”

Sen tiedostaminen, mitä ei osaa, on Stefanin mukaan yksi tärkeimpiä ominaisuuksia, joita taiteen harjoittajalla voi olla. Sitä tietoa hän on yrittänyt jakaa myös oppilailleen taidekorkeakouluissa.

”Jos ei osaa pyytää apua, homma ei etene. Ei saa mitään aikaiseksi. Täytyy tietää omat heikkoutensa.”

Soittopyyntö presidentille

Stefan Lindfors huusi niin, että sylki lensi suusta. Asiakas ei ollut soittanut hänelle, vaikka Stefan oli jättänyt tärkeän ja kiireellisen, erästä työtä koskevan soittopyynnön, johon hän halusi vastauksen heti.

”Eikö se ole soittanut vieläkään takaisin”, Stefan räyhäsi naama punaisena assistentilleen ja ryyditti huutoa kirosanoilla.

Assistentti yritti rauhoitella. Eihän soittopyynnöstä ollut kulunut kuin pari tuntia, ja kyseessä oli kuitenkin tasavallan presidentin kanslia.

Tässä on Stefanin heikkous numero yksi. Hän ei kestä, jos kommunikaatio ei toimi.

”Haluan, että asiat menevät eteenpäin. Jos joku ei heti vastaa, menen ihan sekaisin.”

Samalla tavalla Stefan hermostuu silloin, kun on itse vakuuttunut siitä, miten asia pitää tehdä, mutta vastapuoli ei tunnu ymmärtävän sitä eikä osaa perustella kantaansa. Silloin Stefanin on vaikea pitää itsensä kurissa ja olla sanomatta kärkkäästi mielipidettään. Se on Stefanin heikkous numero kaksi.

”Minun on vaikea vetäytyä ja miettiä rauhassa, miten asia pitäisi hoitaa. Kyllä minä osaan, mutta se vaatii todella paljon keskittymistä.”

Stefan on huomannut solahtavansa helpommin amerikkalaiseen työkulttuuriin, jossa puheluihin vastataan yöllä ja lomallakin, jos tarve vaatii.

”Maailma, jossa elän, ei välttämättä noudata perinteitä, mitä tulee virka-aikoihin. Jos saan todella hyvän ja hankettani mullistavan idean keskellä yötä juuri ennen aamulla pidettävää esitystä, se on pakko tsekata jonkun kanssa.”

Stefan Lindfors odottaa kohuja

Stefan Lindfors on herättänyt tunteita siitä lähtien, kun hän tuli parrasvaloihin uransa alkuvaiheessa 1980-luvulla. Toiset ylistävät häntä rohkeaksi neroksi, toiset haukkuvat ylimieliseksi ja julkisuushakuiseksi tyhjäntoimittajaksi. Se, että hän tekee asiat eri tavalla, puhuu epäsuomalaisen avoimesti elämästään, kertoo kärkkäästi mielipiteensä eikä ota varman päälle, jakaa mielipiteitä.

Kova kalabaliikki on noussut esimerkiksi Stefanin vuonna 2004 suunnittelemasta Serpent-dildosta, vuonna 2008 kauppoihin tulleesta rinkelinmuotoisesta Plup-vesipullosta, jonka tuotosta osan piti mennä Itämeren suojeluun mutta jota ei hyväksytty kierrätysjärjestelmään ja Stefanin Helsingin Kamppiin vuonna 2012 suunnittelemista raitiovaunupysäkeistä, jotka maksoivat 130 000 euroa mutta jäivät käyttämättömäksi monumentiksi, kun raitiolinjat siirrettiin toisaalle.

Stefan sanoo osaavansa odottaa kohuja. Itsehän hän on asettanut itsensä siihen asemaan.

”En suostu tekemään sellaista, mikä on jo tehty, perushyvää tuolia tai tavallista kahvikuppia. Niinpä on selvää, että tekemisiäni joko ylistetään tai haukutaan eikä sanota, että tuote on ihan ok. Kritiikkiä ei ole vaikea ottaa vastaan, koska se kertoo minulle vain, että olen tehnyt asiat toisin.”

Stefan välittää kritiikistä hyvin narsistisesta syystä.

”Jos joku on minusta jotain mieltä, se kiinnostaa minua.”

Stefanin omasta mielestä hänen yli 400 projektistaan vain kaksi on epäonnistunut. Ne olivat sellaisia tapauksia, joissa Stefan huomasi, ettei projekti sujunut hänen haluamaansa suuntaan ja pyysi lopettamaan sen tai aloittamaan alusta.

Tilaaja ei kuitenkaan kuunnellut, ja Stefan joutui tekemään lopputuloksen, joka oli kyllä tilaajan mielestä hyvä, mutta vastoin Stefanin omaa tahtoa ja visiota.

”Tuntui, ettei minua ymmärretty. Ei sen kanssa pystynyt elämään. Se oli aivan järkyttävää, itsemurhan paikka.”

Muiden miellyttämistä tärkeämpää Stefanille on se, että hän saa tehdä niin kuin kokee itselleen oikeaksi.

”Olen todella itsekriittinen. Uskallan katsoa itseäni peiliin, ja minun on ollut kokemusteni takia pakkokin tehdä niin.”

Peiliin katsomisen paikkoja ovat olleet varsinkin teinivuosina kohdattu väkivalta ja nuorena aikuisena sairastettu anoreksia.

Stefan Lindfors sai turpiin Turussa

Stefan seisoi kaverinsa kanssa turkulaisessa grillijonossa. Oli vuosi 1982 ja Stefan opiskeli viimeistä vuottaan lukiossa. Molemmissa korvissa kimalsivat isot korvakorut.

Niihin hän oli saanut idean, kun hän oli ollut vanhempiensa kanssa Ruotsissa laskettelemassa ja nähnyt miehen, jolla oli yhdessä korvassaan korvakoru. Se näytti hienolta, ja Stefan ajatteli, että toinen korvakoru oli tippunut.

Itselleen hän laitatti korvakorut molempiin korviin. Sellaista ei Turussa nähty muilla miehillä.

Grillille jonottaessaan Stefan jutteli kaverinsa kanssa äidinkielellään ruotsiksi. Yhtäkkiä eräs mies tuli Stefanin luo, kiskaisi reikäkorvakorut hänen korvistaan ja huusi: ”Saatanan hurri!”

Korviin sattui, ja verta vuosi. Stefan lähti kotiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku hyökkäsi hänen kimppuunsa.

”Turku oli 1970-luvulla erittäin suvaitsematon paikka varsinkin ruotsinkielisiä kohtaan. Olin syntynyt Ahvenanmaalla enkä osannut suomea. Siihen kun vielä lisäsi sen, että olin biseksuaali, tykkäsin sekä tytöistä että pojista, ja hölötin paljon, niin eihän se toiminut. Koko ajan sain turpaan niin henkisesti kuin fyysisesti.”

Olin syntynyt Ahvenanmaalla enkä osannut suomea. Siihen kun lisäsi vielä sen, että olin biseksuaali, niin eihän se toiminut.

Nykyisin Stefan nauttii jälleen Turussa käymisestä. Siellä on myös vene ja uusi rakkaus.

”Turku on muuttunut nuoruusajoista. Tykkään siitä nykyään valtavasti ja olen saanut tehtyä rauhan menneiden kanssa.”

Syömishäiriö vei terapiaan

21-vuotiaana Stefan sairastui anoreksiaan. Silloin hän oli jo muuttanut Helsinkiin ja opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa sisustusarkkitehtuuria ja huonekalusuunnittelua.

Stefan näkee sairastumiselle ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin rockmaailma oli siihen aikaan androgyyninen eli sellainen, etteivät ihmiset tuoneet esiin sukupuoleen liittyviä piirteitään. Stefan ihaili rocktähtien laihoja käsiä ja litteitä rintoja.

Toiseksi Stefan koki, ettei hän tarvitse lihaksia vaan pelkät aivot eikä syönyt sen takia.

Syömishäiriön vuoksi Stefan hakeutui terapiaan. Sen myötä alkoi tie parantumiseen.

”Tällaisista asioista on ollut aivan pakko keskustella itseni kanssa, muuten ei pärjää. Tunnen itseni hyvin, varmasti paremmin kuin suurin osa ihmisistä.”

Vanhemmilleen Stefan antaa kiitosta. Kotona hän ja kaksi vuotta nuorempi veljensä saivat olla juuri sellaisia kuin haluavat.

”Vanhemmat eivät ole ikinä millään tavalla kasvatuksen tai omien persooniensa kautta vaikuttaneet siihen, että pitäisi olla jonkinlainen, päteä tai osata. Päinvastoin, saimme aina tukea ja rakkautta.”

Omiin lapsiinsa Stefanilla on läheinen suhde. Vanhin lapsista, Stefanin ja Nenne Hallmanin 25-vuotias poika, asuu jo omillaan. Katariina Lehtosen ja Stefanin 14- ja 16-vuotiaat lapset kulkevat vanhempiensa kodeissa vapaasti. Myös molemmat ex-vaimot ovat edelleen Stefanille niin läheisiä, että jouluisin koko joukko ex-appivanhempia myöten viettää joulua Stefanin luona.

Vaikka Stefan onkin läheinen lastensa kanssa, hän sanoo tarvitsevansa oman identiteetin, joka on irti muusta, mitä hänellä elämässä on.

”Minulle on tärkeää, että lapsillani on isä, joka tekee muutakin kuin on vain heidän isänsä. Haluan, että minulla on maailma, joka on täysin minun.”

”En uskalla olla hiljaa”

Mutta palataan vielä narsismiin. Onko siitä sitten ollut Stefanille jotain haittaa työssä tai elämässä yleensä?

”Ei”, hän vastaa miettimättä.

Joitain ihmisiä saattaa ärsyttää Stefanin huomiohakuisuus tai jatkuva puhuminen. Lentokoneessakaan hän ei malta olla jututtamatta naapuriaan.

”En uskalla olla hiljaa. Puhuminen antaa minulle suojakuoren. Kai se on huonoa itsetuntoa tai pelokkuutta.”

Puhuminen antaa minulle suojakuoren. Kai se on huonoa itsetuntoa tai pelokkuutta.

Stefanista keskustelu on helpompaa Yhdysvalloissa.

”Siellä ei voi tulla paikalle sanomatta mitään.”

Stefan on työskennellyt Yhdysvalloissa muutaman otteeseen. Ensin hänet kutsuttiin Kansas Cityyn suunnittelemaan muotoilukoulun opetus uudelleen. Sitten hän teki uraa New Yorkissa ja Los Angelesissa.

”Vaikka olen asunut viime vuodet Suomessa, tunnen Yhdysvalloissa olevani enemmän kotonani kuin missään muualla.”

Koska Stefan määrittelee narsismin ennen kaikkea parrasvaloissa viihtymiseksi, hän osaa enempiä miettimättä luetella useita muitakin ihmisiä, joihin tämä määritelmä sopii. Moni heistä on Stefanin ystävä ja työtoveri vuosien varrelta: Ville Valo, Ismo Alanko, Esa Saarinen, Jari Sarasvuo, Jörn Donner.

”Eikä yksikään rocktähti olisi rocktähti, jos hän ei tykkäisi olla parrasvaloissa.”

Sellainenhan Stefan Lindfors itsekin on. Muotoilun rocktähti.