Suhteet

Sukupuolensa korjannut Samuel: "Ihmiset suhtautuvat eri lailla naisiin kuin miehiin"

Samuel Susilinna koki lapsena ja nuorena olevansa poika tytön kehossa. Tieto transsukupuolisuudesta ja sukupuolenkorjaus auttoivat Samuelia löytämään oman itsensä. Samalla miehenä eläminen on ollut yllätys.

Raikas meren tuulahdus valtaa hajuaistin suihkussa. Samuel Susilinna, 32, levittää keholleen raikasta miesten suihkugeeliä. Hän oli nuorena miettinyt, miksi ne eivät sovi tytöille, onko siihen jokin hormonaalinen syy. Ei ollut. Nyt kun pitkä sukupuolenkorjausprosessi on takana, kaikki miesten jutut tuntuvat sallituilta.

Nykyisin Samuel voi myös ostaa vaatteensa miesten osastolta ilman, että pelkää muiden ihmisten katseita niskassaan. Hän voi pitää jääkiekosta, mutta hyvästä ompelutaidosta kertominen herättää hämmästelyä.

”Yleinen asenne tuntuu olevan, että miehet eivät ompele”, Samuel sanoo ja painottaa, että hän yrittää kuitenkin olla välittämättä stereotypioista.

Miesten maailma avautui

Samuel on huomannut, että sukupuolenkorjaus vaikutti muiden ihmisten käyttäytymiseen yllättävillä tavoilla: tytöksi oletettuna Samuelin oli esimerkiksi vaikeampi ottaa puheenvuoroa ja saada ajatuksiaan läpi ryhmässä. Nykyisin hänen ei tarvitse korottaa ääntään ollakseen uskottava.

”Poden syyllisyyttä siitä, että minulle annetaan nykyisin oikeuksia, joita en ennen tytöksi sukupuolitettuna saanut.”

Jos Samuel taas korottaa ääntään, se on heti merkki ääritilanteesta.

Miestä pelätään

Ilta on vaihtumassa yöksi. Samuel astuu bussista ja lähtee kävelemään kohti kotiaan. Edellä kulkeva nainen tihentää askeliaan. Tilanne on Samuelille yleinen.

”Se on ahdistavaa. Olen uhka siksi, että olen mies.”

Samuel on ajatellut, että hänen ei kannata huutaa perään: ”Ei hätää, en ole vaarallinen!” Sen sijaan parasta on vain hiljentää omaa vauhtia tai vaihtaa tien puolta.

”Aiemmin tällaista ei tapahtunut koskaan. Olin naiseksi nähtynä huomaamaton.”

Valkoiseksi heteromieheksi oletettu saa olla rauhassa. Sen sijaan varsinkin transsukupuolisiin naisiin kohdistuu herkästi väkivaltaa, Samuel tietää.

Poliisi ei Setan mukaan tilastoi seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvia viharikosepäilyjä. Syrjintää kokevien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kynnys ottaa yhteyttä viranomaisiin on korkea.

Koiraharrastaja jäi yksin

Samuelilla oli lapsuuden perheessään koira, jonka kanssa kävelyt auttoivat synkkinä kausina. Nyt aikuisena hänellä on kolme omaa koiraa, joiden kanssa hän kävelee pitkin katuja rentoutuakseen.

Samuelia surettaa, että enää naiset eivät tule juttelemaan koiran kanssa liikkuvalle nuorelle miehelle.

Aiemmin mielellään koiran omistajien kanssa rupatellut Samuel joutuu myös muistuttamaan itseään siitä, ettei voi mennä tuntemattomille naisille tuosta vain juttelemaan. Se koetaan helposti iskuyritykseksi tai häirinnäksi.

Kättelykuviot hämmentävät

Samuel ei vielä ihan täysin tiedä, miten miesten kanssa ollaan. Lapsena poikien kanssa leikkiessä se oli luonnollista, mutta vuosien kuluessa olemisen tapa unohtui ja muuttui. Samuel ei esimerkiksi koskaan ole ollut kiinnostunut autoista eikä kukaan opettanut pelaamaan videopelejä. Jos joku tervehtii kättelykuvioilla, Samuel on hämmentynyt.

Hän olisi lapsena halunnut pelata jääkiekkoa, mutta joutui käyttämään kaunoluistimia. Enää Samuel ei kehtaa mennä aikuisten kiekkokouluun.

“Tiedän järjen tasolla, että sukupuoli ei saisi rajoittaa sitä mitä tekee. Normit ovat kuitenkin vahvat ja pakostakin sitä miettii, hyväksytäänkö minut tällaisena.”

Samuel on kuitenkin päättänyt löytää oman tapansa elää miehenä. Samuel toimii Sinuiksi-palvelun ja Setan vapaaehtoisena.

Hän vierailee kouluissa ja tietää, millainen viesti saa nuoret rentoutumaan: ”Te olette oikeanlaisia juuri sellaisina kuin te olette”.

Lue Samuelin tarina Kotilieden numerosta 2/2018.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sukupuolensa korjannut Samuel: "Ihmiset suhtautuvat eri lailla naisiin kuin miehiin"

kaikkea sitä

En ymmärrä näitä feministisiä transmiehiä, jotka korjaavat sukupuolensa ja joille tulee sitten paha mieli, kun heihin suhtaudutaan kuin miehiin. Eihän sellainen ole henkisesti mies.

Naiset pelkäävät miehiä pimeällä kadulla, koska heillä on hyvät perusteet siihen ja miehiin ja naisiin suhtaudutaan eri tavoin siksi, että he ovat erilaisia.

elämää vain

Mielenkiintoinen juttu. Sitä en vain ymmärrä miten voi olla rankkaa että joku väistää sinua pimeällä kadulla, jos se ei minulle naisena ole muuta kuin osa elämää? Jotenkin tulee vähän näistä sellainen turha anteeksipyytely mieleen, jolla haetaan hyväksyntää. Ole reippaasti mies samuli, äläkä häpeä sitä!

SaunaJaakko

”En ymmärrä näitä feministisiä transmiehiä, jotka korjaavat sukupuolensa ja joille tulee sitten paha mieli, kun heihin suhtaudutaan kuin miehiin. Eihän sellainen ole henkisesti mies.”

Et ole siis ymmärtänyt mitä tässä jutussa edes lukee. Sisälukutaito kunniaan.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.