Ihmiset

Supersiskokset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen Annassa: "Kumpikin meistä on aloittanut työuransa likaisia vessoja kuuraamalla"

Vappu Pimiä ja hänen siskonsa Veera Rikkonen ovat voimakaksikko, jotka ovat molemmat saavuttaneet omilla aloillaan paljon. Uudessa Annassa Veera paljastaa, ettei hän kuitenkaan ole pitänyt melua siitä, että on Vapun sisko.

Siskokset Vappu Pimiä, 40, ja Veera Rikkonen, 36, ovat supermenestyjiä, jotka eivät ole pelänneet kulkea kohti haaveidensa ammattia.

”Olemme toteuttaneet unelmamme tekemällä”, Veera ja Vappu sanovat uudessa julkaistussa yhteishaastattelussa Annassa.

Lue myös: 40 vuotta täyttänyt Vappu Pimiä: ”Tässä iässä en enää nöyristele ketään”

Veera Rikkonen on luksuskosmetiikkamerkin maajohtaja

”Tytöt, muistakaa dekoltee”, Vapun ja Veeran Eila-mummi teroitti tyttärentyttärilleen kaksionsa kylppärissä.

Kasvovoide piti mummin ohjeiden mukaan aina levittää rinnuksilta asti alhaalta ylöspäin. Annassa Veera kertoo, että mummin purnukat olivat hänestä ihania. 14-vuotiaana hän julisti, että kun hän kasvaa isoksi, hänestä tulee luksuskosmetiikkamerkki Estée Lauderin markkinointijohtaja.

Kappas vain, syksyllä 2017 Veera nimitettiin Estée Lauder Finlandin maajohtajaksi. Työssään hän vastaa Suomen-liiketoiminnasta.

”Unelmista pitää uskaltaa puhua. Menestys ei ole tullut meille itsestään, vaan olemme laittaneet asiat tapahtumaan. Kumpikin meistä on aloittanut työuransa siivoamalla ja likaisia vessoja kuuraamalla. Jokaisesta askeleesta on ollut hyötyä matkalla isompaan päämäärään. Täytyy tietää, mitä muukin työ on”, Veera ja Vappu painottavat Annan jutussa.

Lue myös: Vappu Pimiä Annassa: ”Sijoitukseni menetys opetti minut valppaammaksi talousasioissa”

Vappu Pimia ja sisko Veera Rikkonen

Ei paljoa melua Vapusta

Vappu Pimiä ponkaisi koko kansan tietoisuuteen juonnettuaan Big Brother -televisio-ohjelmaa ja radiokanava Kiss FM:n ohjelmia. Alunperin vapulla oli haaveisas teatterikoulu, mutta ovien sulkeuduttua nenän edestä kahdesti, Vappu kävi juontajakurssin ja Helsingin Evankelisen Opiston radio- ja televisiotyön linjan. Myöhemmin Vappu on juontanut muun muassa ohjelmia Tanssii tähtien kanssa ja Maajussille morsian. Tällä hetkellä hänellä ja Marja Hintikalla on ruudussa talk show Vappu ja Marja Live.

Vapun ja Veeran perheessä ei ole koskaan tehty numeroa siitä, että Vappu on kaikkien tuntema julkkis. Mitä nyt siskosten pikkuveli Iiro heittää joskus omaksi ilokseen huulta. Annassa siskokset paljastavat, että tällä on tapana vastata ”oletko sukua Vapulle?” -uteluihin: ”Se on mun muija.”

Veera sen sijaan on pitkään vaiennut sukulaisuussuhteestaan.

”En kertonut juuri kenellekään, että Vappu on siskoni. Läheisimmät ystäväni tiesivät, muut eivät”, Veera sanoo Annan jutussa.

Tai niin hän luuli. Eräässä työpaikassa esimies osoitti häntä kesken asiakaspalaverin ja tokaisi: ”Mutta tiedättekös, kuka hänen siskonsa on?”

Veera olisi halunnut vajota maan alle.

”Vaivaannun tilanteista, joissa ihmiset tuovat itseään tykö sen vuoksi, että siskoni on julkisuuden henkilö”, Veera toteaa.

Lue myös Annan juttu: Siskokset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen: ”Menestys ei ole tullut meille itsestään”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Supersiskokset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen Annassa: "Kumpikin meistä on aloittanut työuransa likaisia vessoja kuuraamalla"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.