Ihmiset

Susanna Laine pohtii Annassa lapsettomuuttaan: ”Huomaan, että se on asia, jota joutuu perustelemaan”

Juontaja Susanna Laine, 40, on panostanut uraan, mutta perheen perustaminen on jäänyt. Hän pohtii Annassa, voiko elämä olla merkityksellistä ilman lapsia.

Kun Susanna Laine oli vähän alle kolmekymppinen, moni hänen ystävistään meni naimisiin ja sai lapsia. Näyttelijänä ja juontajana tunnettu Susanna tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Hän keskittyi työntekoon, ei perheen perustamiseen, Anna-lehti kertoo.

”Minusta tuo kaikki tuntui kovin kaukaiselta, suorastaan mahdottomalta. Mietin, miten tuo pariutuminen tapahtuu”, Susanna sanoo Annassa.

Viime syksynä 40 vuotta täyttänyt Susanna pohtii nyt, miksi ei ole perustanut perhettä.

”Rakastan lapsia ja vauvoja, ja tavallaan tunnen hetkittäin vahvasti, että voisin olla jonain päivänä äiti. Mutta siihen ei ole tullut elämässä tartuttua, enkä tiedä syytä. Huomaan, että se on kuitenkin asia, jota joutuu perustelemaan.”

Lue myös: Juontaja Susanna Laine esiintymiskammostaan Annassa: ”Pidättelin oksennusta aamusta asti”

Lapsettomuus on saanut Susannan pohtimaan elämän merkitystä

Lapsettomuus on saanut Susannan miettimään elämän merkitystä. Voiko elämä olla merkityksellistä ilman jälkikasvua?

”Oivallus siitä, että elämä itsessään on jo merkityksellistä, että saamme olla ja elää täällä, on auttanut”, Susanna sanoo Annassa.

Susanna kokee edelleen ulkopuolisuuden tunnetta lapsettomuudestaan, mutta ei surua.

”Minulla jää jokin osa-alue elämästä kokematta ja näkemättä, mutta toisaalta tässä elämässä eivät kaikki vaan saa kokea kaikkea.”

Susanna ei ole kuitenkaan päättänyt, ettei hän haluaisi koskaan lapsia.

”Toki olen neljäkymmentä. En tiedä, olisiko se sula mahdottomuus, mikäli vahva tunne perheen perustamiseen vielä tulisi.”

Susanna arvostaa miehissä kiltteyttä

Nuorempana Susanna haki jännitystä ja draamaa seurustelusuhteisiinsa. Nyt Susanna toivoo parisuhteelta jotain ihan muuta.

”Olen aikuisempana alkanut arvostaa miehissä empaattisuutta, kiltteyttä, hyväsydämisyyttä ja epäitsekkyyttä”, Susanna kertoo Annassa.

Susanna viihtyy kuitenkin niin hyvin omissa oloissaan, ettei suhteita tällaisiin miehiin ole syntynyt.

Lapsena hän vietti paljon aikaa yksin. Hän ei käynyt edes päivähoidossa, koska isä teki töitä kotoa. Koulussa hän ei ollut suosittu, vaan ”pieni silmälasipäinen, aika arka tyttö”.

”Ehkä tuosta opitusta yksinolosta johtuen välillä on ollut hankalaakin päästää ihmisiä lähelle.”

Susannasta ei ole itsestään selvää, että rakkaus osuu kohdalle. Hän pitää rakkautta suurena lahjana.

”En enää ole kovin kohtalonuskoinen, vaan ajattelen, että on hyvää onnea tai tuuria, jos monien ihmisten joukosta löytyy joku. Joku, joka liikuttaa minua ja saa elämän uuteen valoon.”

Lue myös Anna.fi:n juttu: ”40 vuotta täyttänyt Susanna Laine pohtii elämänsä merkityksellisyyttä: ”En tunne lapsettomuudesta surua, mutta välillä koen ulkopuolisuutta”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Susanna Laine pohtii Annassa lapsettomuuttaan: ”Huomaan, että se on asia, jota joutuu perustelemaan”

Aurinko

Myös se,että on vapaaehtoisesti lapseton,ja etenkin lapseton varhaiskasvattaja, on aikamoinen selvityksen paikka. Usein oletetaan,kun kysytään lapsista, että se ei ole vapaaehtoista. Yleensä itse sanon että minulle riittää tämä työpäivä lasten kanssa,ja sitten haluan tehdä mitä haluan. Vapaa-ajallani en ole järin kiinnostunut viettämään aikaa lasten kanssa,mikä on useimmille ihmisille järkytys. Rakastan lapsia,mutta en kaipaa heitä vapaa-aikaani täyttämään,ja tämä on monelle aivan hirveä järkytys.

Jenna

Tämä asian on monelle outoa, miksei ole lapsia tai lasta. Mutta entäs jos ei ole sitä miestä kenen kanssa tekisi niitä? No, toiset haluavat tehdä keinolla millä hyvänsä, mutta itse ennemminkin haluaisin perheen perustaa. Vaikka sitten 2hklön perhe. Olisiko sitten lapsia tai lemmikkiä, perhe kuin perhe!
Siihenkin tarvitaan se rakas, ainakin yksi toisen lisäksi ❤️ kaikki ei ole niin itsestään selvyyksiä..

Vastaa käyttäjälle JennaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.