”Suuresta miehestä jää suuri varjo” – Tellervo Koiviston julkinen päiväkirja syntyi närkästyksestä

”Minusta tuntui usein, että omasta minästäni oli enää vain etunimi jäljellä", Tellervo Koivisto kuvasi vuonna 1988 Kotilieden haastattelussa henkistä kamppailuaan pääministerin rouvana.

”Tilaisuus kirjoittamiseen tuli taivaan lahjana”, kiittelee rouva Tellervo Koivisto Kotilieden haastattelussa lokakuussa 1988.

Hänen Suomen Kuvalehteen vuosina 1968–72 kirjoittamansa pakinamaiset päiväkirjat olivat aikanaan rakentamassa Mauno Koivistosta sitä suosittua ”Manua”, jona edesmenneen pääministerin ja presidentin nyt muistamme.

Tellervo ja Mauno Koivisto ja heidän tyttärensä Assi

Tellervo Koiviston päiväkirjat varmasti auttoivat myös Mauno Koiviston kansansuosion synnyttämisessä. Pariskunnan keskellä Assi-tytär.

Kotilieden haastattelussa Tellervo Koivisto muistelee, että päiväkirjat auttoivat häntä itseään merkittävästi oman roolinsa rakentamisessa.

”Olin pystynyt tekemään jotain ihan itse, ja kirjoittamalla monet asiat selvisivät minulle”, hän kertoo.

Tellervo Koivisto halusi kirjoittaa naisen asemasta.

Pääministerin puoliso alkoi pitää julkista päiväkirjaa Suomen Kuvalehdessä puolittain vahingossa. Kaikki alkoi yhdestä kiukkuisesta kirjeestä lehden toimitukseen.

Koivisto oli nimittäin pääministerin rouvana lukenut lehdestä kirjoituksia, joita tekivät lehden toimittajat. He kirjoittivat ”Rouva Koiviston päiväkirjaa” esikuvanaan brittiläisessä satiirilehdessä julkaistut pääministeri Harold Wilsonin vaimon kuvitteelliset Mrs Wilsonin päiväkirjat.

Kirjoitukset eivät miellyttäneet Tellervo Koivistoa lainkaan.

”Minä luin aikani kuvauksia ministerin rouvien tyhjänpäiväisestä elämästä, kunnes närkästyin lopullisesti. Lähetin toimitukseen kortin, jossa lausuin selvästi mielipiteeni ja sain vastaukseksi pyynnön kirjoittaa päiväkirjoja itse lisää. Suostuin heti”, hän muistelee.

”Koko jutusta tulee skandaali”

Tellervo Koivisto ei ennen suostumistaan ehtinyt kysyä mielipidettä edes pääministerinä työskennelleeltä mieheltään, koska tämä ei sattunut olemaan kotona. Kerrottuaan ideasta läheiselle ystävälleen, hän sai kuitenkin välittömästi palautetta: ”Koko jutusta tulee varmasti skandaali!”

No ei tullut. Sen sijaan Tellervo Koivisto sanoo kirjoittamisen tosiaan tulleen hänelle kuin taivaan lahjana.

”Minusta tuntui usein, että omasta minästäni oli enää vain etunimi jäljellä. Suuresta miehestä jää suuri varjo, ja minä elin noina aikoina siivelläelijän tunnetilassa. Kirjoittamalla selvitin omaa identiteettikriisiäni. Aikaa kirjoittamiseen oli runsaasti; ongelmanihan oli juuri turhautuminen ja sisällön puuttuminen elämästä”, hän kertoi.

Toisaalta hän myöntää joutuneensa välillä ”nipistelemään itseään käsivarresta”, jottei olisi alkanut pitää julkisuuden luomaa kuvaa omana persoonanaan.

”Eihän oma identiteetti voi ikuisesti rakentua päiväkirjapalstan varaan.

Tietyt roolit eivät muuttuneet

Vielä 1960-luvulla eli hyvin vahvana ajatus, että naisen paikka on kotona. Tellervo Koivisto kertoo joutuneensa kotirouvana puolustamaan tätä roolia, vaikka halusi ottaa myös melko kärkkäästi kantaa naisten tukalaan asemaan.

Edelleen 1980-luvun lopulla julkaistussa haastattelussa rouva Koivisto oli sitä mieltä, että tietyt asiat, joihin hän jo 1960-luvulla kirjoituksissaan puuttui, olivat edelleen ongelmia.

”Vieläkin miehen vähäisempi osallistuminen kotitöihin hyväksytään sen perusteella, että hän tekee kodin ulkopuolella tärkeämpää työtä kuin nainen.”

Mauno Koivisto tuki vaimonsa halua kirjoittaa julkista päiväkirjaa.

Aiheiden keksiminen tuntui työläältä

Kirjoittamisprosessiaan Tellervo Koivisto kuvasi työlääksi, sillä aiheiden keksiminen oli hänelle vaikeaa, ja hän tunsi kärsineensä myös sanojen puutteesta. Haudanvakavuutta hän yritti silti välttää, vaikka kirjoittikin usein vakavista asioista. Hän halusi myös huvittaa lukijoita.

Päiväkirjan pitäminen loppui, kun Tellervo Koivisto tuli valituksi eduskuntaan. Hän koki, että olisi istunut tavallaan kahdella pallilla, jos olisi jatkanut kansanedustajana tietoisen yksipuolisia kirjoituksia yhteiskunnallisista asioista.

Hän sai kirjoituksistaan aikanaan ja pitkään lopettamisensa jälkeenkin runsaasti palautetta. Jotkut vanhoilliset piirit olivat sitkeästi sitä mieltä, ettei pääministerin rouvan sovi esiintyä julkisuudessa omalla palstallaan.

Näitä piirejä pääministerin rouva näpäytti sanomalla: ”Päiväkirja olikin minun kannanottoni roolikeskusteluun ja tuollaisiin väitteisiin.”

Miten puoliso lopulta suhtautui?

No mutta miten puoliso, pääministeri Mauno Koivisto lopulta suhtautui vaimonsa kirjoittamiseen?

”Kirjoitukseni eivät koskaan aiheuttaneet kärkkäitä keskusteluja minun ja mieheni välille, pikemminkin hän tuki minua. Myös muu lähipiiri suhtautui ymmärtämyksellä; tietenkin oli sellaisiakin tapauksia, joissa asianomaisen huumorintaju ei riittänyt ymmärtämään kirjoituksiani”, hän vastasi.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: ”Suuresta miehestä jää suuri varjo” – Tellervo Koiviston julkinen päiväkirja syntyi närkästyksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X