Tällainen oli presidentti Koiviston kesäpäivä Kultarannassa – lue Kotilieden haastattelu vuodelta 1983!

Presidentti Mauno Koivisto sai Kotiliedeltä haastattelupyynnön vuonna 1983. Tarkoitus oli jututtaa presidenttiä naisen ja kodin merkityksestä, mutta Koivisto innostuikin puhumaan kirjallisuudesta.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto latautuu Kultarannassa kiireistä talvikautta varten. Virkatehtävät ovat kuitenkin vieneet osan kesästä. Kotilieden toimittaja ja kuvaaja kävivät eräänä elokuisena päivänä Kultarannassa tapaamassa presidenttiä.

Se kesäinen päivä Kultarannassa oli kaunis. Tasavallan presidentti ja rouva Tellervo Koivisto aloittivat päivän aamukahvilla kello puoli kahdeksalta. Sen jälkeen seurasi lehden lukua. Kello 9 tarkistettiin adjutantin kanssa päivän ohjelma.

Yleensä presidenttipari käy aamuisin parinkymmenen kilometrin pyöräilylenkillä, mutta täksi päiväksi rouva Koivistolle oli varattu aika kampaajalla käyntiin Naantalissa. Presidentti päätti myös pistäytyä samaan aikaan parturissa.

Mutta presidentti kaipaa liikuntaa ja niinpä heti päiväohjelman tarkistuksen jälkeen hän ehdotti, että lähdettäisiin jalan Naantaliin. Reippaasti kävellen matka kestää Luonnonmaan kautta puoli tuntia. Koirat, kaikille tuttu Santtu ja uusi tulokas ”täysituholainen” Napsu, tiibettiläiskoira, otettiin mukaan.

Presidentti joutui kuitenkin kiirehtimään takaisin jo ennen rouva Tellervo Koivistoa, sillä aivan viime hetkessä oli sovittu ulkovallan suurlähettilään käynti. Se kesti 15 minuuttia.

Tällä välin rouva Koivisto oli jo ehtinyt takaisin. Päivä alkoi olla helteinen. Uinti maistuisi. Mutta juuri kun presidentin piti mennä uimaan, soikin puhelin. Se oli pitkä puhelu Helsingistä. Uiminen jäi.

Presidentti Mauno Koivisto antoi Kotiliedelle haastattelun vuonna 1983.

Kultarannassa presidenttipari on toisen puolen kesäajasta, toinen puoli menee matkustus- ja edustustehtäviin.

Haastattelu ja kesätuuli

Kello 11 oli haastattelun vuoro. Alun perin oli presidentille lähetetty toivomus, että haastattelu voisi koskea naisen ja kodin merkitystä.

Istumme rakennuksen edessä olevalla terassilla, suurten puiden varjossa.

”Ai, että vaimon merkitys”, hämmästelee Koivisto tuike silmissään.

”Eivät naiset ainakaan tottelevaisia ole. Kyllä se taas huomattiin eilen illalla. Usein sitä arvelee, että kun vaimo on mukana, turvaa aikaisen kotiinlähdön. Mutta mitä vielä. Eilenkin kun täällä oli Naantalin ja Kultarannan jokakesäinen urheilukilpa, katsoin moneen kertaan vaimoon, jotta lähdettäisiin jo kotiin. Mutta vaimo, hän viihtyi vain, ja meillä meni yli puolen yön, mikä on harvinaista.”

”Entä muita kysymyksiä?” Koivisto kysyy kaskun kerrottuaan.

Olen todella, tällä kertaa, valmistautunut ennalta kirjoitetuin kysymyksin. Luettelen niitä. Lapsuudenkodista saadut ihanteet? Mitä ominaisuuksia hän arvostaa naisessa? Vaimon tuki? Kodin merkitys tässä vastuunalaisessa virassa? Entä tytär? Mitä oppii tyttärestä?

Koivisto pudistelee päätään hajamielisen näköisenä:

”Muita kysymyksiä?”

Entä naisasia? Onko tasa-arvoa? Onko maailma miesten?

Keltasiipinen perhonen liihoittelee ohitse.

”Voi”, sanoo Koivisto ja seuraa silmillään sen lentoa.

”Näin kaunis kesäpäivä ja noin vakavia kysymyksiä.”

Totta, suorastaan näen, miten kesätuuli tarttuu leikkisästi kysymyksiini ja lennättää niitä kohti taivaan sineä. Tulee kuuma.

Miten keräätte voimia? Mikä kiinnostaa erityisesti näin kesäaikaan? Olen jo listani ulkopuolella.

”Tietysti luen varsin paljon ja mielelläni”, Koivisto ikään kuin havahtuu ja ääni kuulostaa innostuneelta. Tuuheitten kulmakarvojen alta näkyy ystävällinen katse.

”Tarvitsisi kai tehdä juttu? Minäpä haen esiin kirjoja, joita paraikaa luen. Ehkä niistä tulee jutun juurta.”

Analyysejä historian valossa

Koivisto tulee kantaen kainalossaan korkeaa kirjapinoa. Hän on aina ollut ahkera lukija.

Presidentti Mauno Koivisto antoi Kotiliedelle haastattelun vuonna 1983.

Upea graniittijärkäleistä rakennettu Kultaranta on kokonaishahmoltaan linnan ja kirkon välimuoto; siinä toistuvat salmen toisella puolen sijaitsevan Naantalin luostarikirkon viivat. Kultaranta on rakennettu 1913–16, rakennuttaja oli Alfred Kordelin ja arkkitehti Lars Sonck.

Suurin osa teoksista on kansainvälisen politiikan tutkielmia. Ne koskettelevat etupäässä lähimenneisyyttä, johon nykyinen maailmantilanne pohjautuu. Joukossa on pari elämäkertaa sekä muistelmia. Koivisto lukee sekä englantilaisia että venäläisiä teoksia mieluiten alkukielellä.

”Luen useita kirjoja yhtä aikaa”, hän sanoo.

”Yhden kirjan lukeminen voi kestää hyvinkin pitkän ajan, vaikkapa vuoden. Kun olen yhdestä kirjasta saanut hyvän ajatuksen, pohdiskelen sitä ja siirryn sitten toiseen.”

Roy Douglasin From War to Cold War 1942–48 (Sodasta kylmään sotaan) käsittelee Neuvostoliiton ja liittolaisten välien kehittymistä toisen maailmansodan aikana ja siitä edelleen aina Berliinin selkkaukseen saakka. Teheranin, Jaltan ja Potsdamin neuvotteluista ei näet pidetty yhteistä pöytäkirjaa, vaan kullakin maalla oli omansa. Siksi syntyikin paljon tulkintavaikeuksia. Englanti ja Yhdysvallat ovat sittemmin avanneet arkistonsa, mutta Neuvostoliitto ei toistaiseksi. Teoksen näkökulma on englantilainen.

Werner G. Hahnin Postwar Soviet Politics (Neuvostoliiton sodanjälkeinen politiikka) kertoo Zhdanovin tapauksesta ja dogmaatikkojen vapaamielisistä saavuttamasta voitosta 1946–53.

”Kirja on kiinnostava, koska asiaa on vielä varsin vähän selvitetty. Aivan uutta on se, että Zhdanov olisi ollut liberaali. Olen lukenut kirjaa vasta pari kappaletta lopusta. Yleensä Neuvostoliittoa koskevien läntisten arvioiden heikkoutena on se, että liian vähästä materiaalista tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä.”

The Soviet Art of War (Neuvostoliiton sotataito) on kokoelma Neuvostoliitossa julkaistuja sanomalehtiartikkeleita. Se on koottu ja julkaistu Yhdysvalloissa. Materiaalia on runsaasti. Teoksen lopussa on lyhyt yhteenveto.

”Jos haluaa saada tietoja jostakin valtiosta, on aina syytä lukea myös vastapuolen julkaisemia teoksia”, Koivisto sanoo.

”Jos haluaa tietoa läntisistä systeemeistä, kannattaa lukea neuvostoliittolaisia kirjoja ja päinvastoin. Toisen asioista kerrotaan paljon perusteellisemmin kuin omista. Pulma on siinä, että tiedot saattavat olla liioiteltuja ja yksipuolisia. Mutta ainakin näkee sen, mikä on vastapuolen kuva, ja sekin on tärkeätä.”

Mauno Koivisto antoi Kotiliedelle haastattelun kesällä 1983.

Muita kirjoja ovat Neuvostoliiton ja Afganistanin suhteiden pitkäaikaisesta kehityksestä viime vuonna Neuvostoliitossa julkaistu teos, Kurt Frydenlandin, Norjan edellisen hallituksen ulkoministerin kirja Lille land – hva nå?, joka ilmestyi viime vuonna, sekä Mohandas Gandhin Kirjoituksia.

”Muistelmateoksen etuna on, että kirjoittaja on yleensä henkilö, joka on ollut varsin keskeisessä asemassa ja pystyy näin ollen antamaan hyvän sisäkuvan asioista. Haittapuolena taas on se, että asiat ovat usein jo menettäneet ajankohtaisuutensa. Ne ovat persoonallisia, mikä on mielenkiintoista, mutta usein myös itsekeskeisiä, ja sävy on kaunisteltu.” Näin pohtii Koivisto.

Sotatieteellisestä keskuskirjastosta lainatusta kirjasta on otettu linnassa valokopio. Se kertoo venäjäksi sukellusveneistä ja katastrofeista, jotka ovat niitä kohdanneet vuosisadan alusta nykypäivään, sodanaikaisia upotuksia lukuun ottamatta. Lopussa on mahtava tilasto-osa.

”Näin lukien voi vähän oppia ymmärtämään, mihin ne pystyvät ja mihin eivät.”

Koivisto esittelee kirjojaan innostuneena. Kaikkein hellimmin hän ehkä kääntelee vanhan tummanpunakantisen kirjan sivuja. Se on Krapotkinin, vuonna 1842 syntyneen venäläisen aatelismiehen ja anarkistin, teos Vallankumouksen ruhtinas. Se kertoo hänen oman elämäkertansa. Meillä kirjan sai julkaista vasta vuonna 1917, mutta Skandinaviassa jo aiemmin, koska siinä on tanskalaisen kirjailijan Georges Brandesin johdanto vuodelta 1905.

Koivisto on kokonaan syventynyt kirjaan. Hän lukee otteita sieltä täältä.

”Tässä on kiintoisia kuvauksia sosialistien ja anarkistien välisestä kamppailusta kansainvälisessä liitossa Sveitsissä. Samoin ajankuvauksena tämä on verraton. Saksa oli juuri tuolloin voittanut Ranskan sodassa ja halusi olla kaikessa ykkönen, jopa ihmisten ajatusten muokkaajana.”

Presidentin lukemat kirjat kertovat levottomuuksista, kriiseistä, sodasta. Mutta itse hän on rauhan ystävä; elämän pienistä asioista sen huomaa. Varovasti hän ojentaa korren altaaseen hukkumaisillaan olevalle hyönteiselle. Eikä hän pidä hyttysten eikä edes ampiaisten tappamisesta.

”Hän hätistelee ne pois, kun minä käytän voimakeinoja”, kertoo Tellervo Koivisto.

Päivä jatkuu

On lounaan aika. Tänä kesäisenä päivänä presidenttipari nauttii alkuruuaksi täytettyjä kääryleitä, sitten seuraa lohisoppa ja jälkiruokana on vaniljajäätelöä tämän kesän vadelmahillon kera. Ateria on katettu pääoven vieressä olevalle pylväitten varjostamalle loggialle.

Kahvi juodaan yläkerrassa eikä terassilla, koska siellä on kello 13 seuraava tilaisuus.

Tellervo Koivisto harmittelee tikkua, jonka on saanut vadelmapensaasta käteensä. Sen poistamiseksi ei tarvita kovinkaan juhlallisia toimenpiteitä. Presidentti ottaa pienet terävät sakset ja poistaa sen kätevästi.

Sitten hän häviää. Päiväohjelmassa on aukko ja tätä presidentti käyttää hyväkseen ottaakseen pienet ”nokoset”.

Vähän ajan kuluttua hän ilmestyy hyväntuulisena ja reippaana pukeutuneena jo seuraavaa tilaisuutta ja valokuvausta varten. Puku on vaaleanharmaa ja paita sininen. Sen väri on niin pukeva, että rouva Koivisto päättää siinä samassa tilata paitoja lisää.

Presidentti Mauno Koivisto antoi Kotiliedelle haastattelun vuonna 1983.

Varsinais-Suomen kuntoliikuntavaliokunnan puheenjohtaja on ojentanut presidentille kunniakuntokapulan. Takana seisoo presidentin adjutantti komentajakapteeni Juhani Kaskeala.

Kello 13 Varsinais-Suomen kuntoliikuntavaliokunnan puheenjohtaja seurueensa kera luovuttaa presidentille henkilökohtaisen kunniakuntokapulan hänen ansioistaan urheilun ja liikunnan aktiivisena harjoittajana ja edistäjänä.

Kunniakapula ei olekaan mikään rutiiniluontoinen juttu. Se on aikaisemmin luovutettu vain Urho Kekkoselle ja Lauri Pihkalalle.

Presidentti kiittää ja pitää lyhyen puheen, jonka ytimenä on liikunnan tuottama ilo.

”Mikä ei ole miellyttävää, ei ole terveellistäkään”, hän arvelee.

Presidentti itse, niin kuin kaikki tiedämme, on innokas lentopallon pelaaja. Niinpä Kultarannassa on raivattu kaksikin kenttää, joista tänä kesänä tehty on presidentin itsensä pitkälle kunnostama.

Jälleen Koivisto poistuu. Hetken kuluttua hän saapuu helleasussa korrehtuureja kainalossa.

”Menen tässä jo etukäteen saunalle lukemaan”, hän sanoo. Sillä seuraavina saapuvat hänen 60-vuotispäiväänsä varten toimitettavan Linjan viitat -kirjan avustajat.

”Sitten illalla on lentopallo-ottelu”, hän muistuttaa. Hän on erinomaisella tuulella, suorastaan hilpeä.

”Kyll’ maar’ siitä hyvä juttu tulee”, hän naurahtaa hyvästellessään.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 17/1983.

Lue myös:

Tellervo Koivisto: ”Pitkässä liitossa muistikin on yhteinen”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tällainen oli presidentti Koiviston kesäpäivä Kultarannassa – lue Kotilieden haastattelu vuodelta 1983!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X