Tellervo Koivisto: ”Pitkässä liitossa muistikin on yhteinen”

Paljon muistoja mahtui yli 60 vuotta naimissa olleen presidenttiparin Tellervo ja Mauno Koiviston yhteiseen taipaleeseen. Tellervo Koivisto avaa harvinaisessa haastattelussa muistojen ja muistin merkitystä itselleen.

Presidentinrouva ja mielipidevaikuttaja Tellervo Koivistolla, 86, on sanottavaa. Mutta ensin hän laittaa nauruksi.

”Se, että lupauduin haastatteluun, johtuu siitä, että turkulaisten tervehdyshän on ’vieläksääkin elät’. Ajattelin ilmoittaa, että elän vielä!”

Tellervo Koivisto on kutakuinkin toipunut taannoisesta kaatumisestaan. Kuntoutumisen aikana tosin katosi kymmenen kiloa, jotka eivät valitettavasti ole ilmaantuneet takaisin.

”Pystyn liikkumaan ilman keppiä, mutta loukkaantunut jalka väsyy nopeasti. En enää teekään pitkiä kävelylenkkejä, mutta maalla Tähtelässä klenkkaan enemmän.”

Tellervo Koivisto ja marraskuussa 92 vuotta täyttävä Mauno Koivisto pärjäävät enimmäkseen kahdestaan. He saavat apua siivoukseen, ruoanlaittoon ja terveydenhoitoon parina päivänä viikossa. Haastattelupäivänä presidentti Mauno Koivisto on viikoittaisessa kokoontumisessaan.

Syysaurinko paistaa lämmittäen vaalean, avaran kodin entistäkin viihtyisämmäksi. Tämän kodin mieluisin oleskeluhuone ei ole olohuone seurusteluryhmineen vaan iso kirjasto-työhuone, jonka pitkää seinää peittävät täpötäynnä olevat kirjahyllyt.

”En ole viitsinyt ryhtyä järjestämään kirjahyllyä, sen saa perikunta hoitaa”, Tellervo Koivisto huokaa, kun lainaamme kuvaukseen korokkeeksi paria osaa tietosanakirjasarjasta, jonka Mauno Koivisto on perinyt opettajatädiltään.

Tellervo_Koivisto_2

Tellervo Koivisto istuu lempipaikassaan, monen monta lukuhetkeä nähneessä kauhtuneessa nojatuolissaan, jonka oikealla puolella on miehen keinutuoli. ”Vanha pari tietää, että pitää istua sen paremman korvan puolella, jos haluaa toisen kuulevan kunnolla.”

Tellervo Koiviston lempiharrastus on lukeminen ja hän seuraa kirjallisuuden viimeisimpiä tuulahduksia. Luettuina ovat niin norjalais-amerikkalaisen Siri Hustvedtin kirjat kuin tämän puolison Paul Austerin teokset.

”Juuri menehtyneen Henning Mankellin kirjat ovat Tähtelässä, Håkan Nesserin dekkarit täällä kaupungissa, samoin Liza Marklundit.”

Kirjojen järjestely on myös arvojärjestys: Yli puoli vuosisataa perheen vapaa-ajankotina toiminut Tähtelä Inkoossa on Koivistoille se oikea, oma koti. Kaupunkikoti tuntuu vain asunnolta, jonne presidenttipari muutti vuonna 1994.

”Tähtelässä vietämme kesät ja viikonloput ympäri vuoden. Myös tyttäremme Assin perheellä on siellä oma talo.”

Milloin muisti muuttuu?

Tellervo Koivisto haluaa puhua muistin ja muistojen merkityksestä. Muistoja riittää, sillä Punkalaitumen tyttö on tehnyt pitkän luokkaretken.

12 vuotta presidentinlinnassa teki työstä yhteistä ja jätti paljon muistoja.

”Olen miettinyt, miten kauan siitä jo on, kun muistin hyvin tarkkaan, mitä päivän ja viikon aikana oli tapahtunut. On vaikea palauttaa mieleen, milloin muisti alkaa muuttua. Nykyään kun muistelen, saan miettiä, millä vuosikymmenellä jotakin tapahtui – vai tapahtuiko se tällä vuosisadalla vai edellisellä!”

”Enää en pidä päiväkirjaa muusta kuin siitä, mitä olen maalla istuttanut ja millainen ilma on ollut. Olen kyllä harmitellut, että ei ole tullut pistetyksi ylös muita asioita. Puutarhapäiväkirja toistuu vuodesta toiseen varsin samanlaisena, mutta viime viikonvaihteessakin katsoin siitä, mitä eräälle kukkapenkille kuului kolme vuotta sitten – istutinko siihen kukkasipuleita vai en.”

Päiväkirjan kirjoittaminen voi olla myös terapeuttista, ei vain muistoja säilyttävää ja ylöskirjaavaa. Näin tapahtui 1990-luvun lopulla, kun Tellervo Koivisto kirjoitti kirjassaan Päiväkirjan uudet lehdet ankarasta masennuksestaan, johon hän huomasi ajautuneensa kouluaikaisen trauman vuoksi. Uskonnonopettaja oli piinannut ja piiskannut häntä, ja häpeä ja syyllisyys jäivät kiltin tytön taakaksi.

”Masennuksesta kirjoittaminen toi esille eräällä tavalla luovaa ajattelua. Melko rajusta masennuksesta huolimatta minä nautin ja iloitsin niistä asioista, joita paperille pistin.”

Tellervo Koivisto valittaa, että hänen oma muistinsa on kouliintumaton, ”sellainen omia polkujaan kulkenut arkimuisti” verrattuna aviomiehen aikoinaan superterävään mieleen.

”Meitä on nyt kaksi, joista toisella muisti toimii niin ja toisella näin.”

”Jos joskus luulee olevansa vielä hyvämuistinen, sitten huomaa, että koko elinikää ajatellen muisti on todella puutteellinen. Jotkut mitättömät asiat ovat saattaneet jäädä mieleen ja sitten on suuria ja tärkeitä asioita, jotka ovat savuverhon takana.”

Tellervo Koivisto on sukupolvea, jonka lapsuus kului sodan varjossa.

”Lapsena tuntui siltä, että sota ja koulu alkoivat yhtä aikaa.”

Mauno Koivisto joutui sotaan 19-vuotiaana nuorukaisena ja hän oli 21-vuotias, kun sota päättyi.

”Jossakin vaiheessa mieheni pelkäsi, että sotamuistot tulevat vanhana painamaan. Mutta semmoista ei onneksi ole tapahtunut.”

Rakkautta ei unohda

Tellervo Kankaanranta ja Mauno Koivisto tapasivat itsenäisyyspäivän aattona vuonna 1950 Turussa ylioppilaskunnan kerhopaikan ulkopuolella. Tellervo oli aloittanut ekonomiopinnot ja Mauno opiskeli yliopistossa.

Ylioppilaskunnan tila oli kuitenkin tuona iltana suljettu yksityistilaisuuden vuoksi.

Paikalle tullut 190-senttinen nuori mies lähti jo poispäin, mutta palasi ja ehdotti, että ovea turhaan kolkuttaneet lähtisivät tanssimaan upouudelle työväentalolle Pansiolaan. Niin tehtiin.

”Illan päätteeksi hän saattoi minut kotini ovelle. Seuraavana päivänä kerroin parhaalle kurssitoverilleni, että olin tavannut pitkän, puusta veistetyn näköisen miehen, mutta hän oli ihmeellinen. Kaikki se, millä tavalla ja mistä hän puhui teki minuun vaikutuksen.”

”Mieheni nykyisen muistin mukaan olen kertonut hänelle, että en olisi ensimmäisen illan jälkeen muistanut, minkä näköinen hän oli enkä olisi häntä kadulla tunnistanut.”

Tellervo_ja_Mauno_Koivisto

Kuva linnanjuhlista tuo mieleen parin ensimmäisen tapaamisen, kun he lähtivät yhdessä tanssimaan itsenäisyyspäivän aattona. Koko kansakunnan juhlassa Koivistoilla oli aina mukana myös ikioma juhlan aihe. Kuva: Martti Kainulainen.

Jotkut ovat kuitenkin epäilleet, että juuri Mauno Koiviston komea ulkonäkö hurmasi Tellervon.

”En ihastunut ulkonäköön, vaan siihen, millainen kaveri hän oli. Hänellä oli poikkeuksellisia ajatuksia ja hän esitti ne niin poikkeuksellisella tavalla. Hän puhui totuuden objektiivisuudesta, suhteellisesta ja absoluuttisesta totuudesta.”

Vielä joulun aikaan Tellervo kävi kotona ja kertoi vanhemmilleen, että ei aio mennä koskaan naimisiin.

”Hankkisin kunnon työn ja eläisin itsenäisenä. Mitä mies siinä kannattaisi, ajattelin.”

Suhde kehittyi tästä huolimatta nopeasti. Tammi-helmikuun vaihteessa isä tuli Punkalaitumelta Tellervon veljen luokse Turkuun piipahtamaan, ja Tellervo ja pitkä fundeeraaja menivät yhdessä esittäytymään. Isää odotti melkoinen yllätys.

”Minulla oli sulhanen matkassa, joka pyysi isältä tyttären kättä!”

Kun pariskunta isännöi monet kerrat itsenäisyyspäiväjuhlia presidentinlinnassa, heillä oli aina myös oma juhla. Olihan ensitapaaminen ollut itsenäisyyspäivän aattona.

”Aina olemme muistaneet sen missä ja koska tapasimme.”

Aina naisten asialla

Kun Mauno Koivistosta tuli pääministeri 1968, vaimo alkoi pitää Suomen Kuvalehdessä viikoittain rouva Koiviston päiväkirja -pakinoita. Niitä kirjoitti nelikymppinen moderni, naisten tasa-arvoa korostava puoliso, joka kipuili rouvan tittelinsä kanssa.

Ekonomiksi kouluttautuneelle, tasa-arvoa ajaneen Yhdistys 9:n jäsenelle pääministerin rouvuus kun ei ollut mikään itsenäinen työ tai oma rooli.

Tellervo Koivisto oli työskennellyt avioliiton alkuvuosina Turussa konttorikoulun opettajana. Mutta sitten hän alkoi odottaa lasta, aviomies väitteli tohtoriksi ja tuli muutto Helsinkiin, kun mies sai työn Suomen Työväen Säästöpankin johtajana.

”Pitkälti vielä minunkin aikuiselämässäni eli ajatus siitä, että mies on perheen elättäjä, ja jos nainen menee työhön, hän saa huomattavasti pienempää palkkaa kuin mies. Sanottiin, että vaimo tuo vähän neularahaa. Ei vaimo ollut tuolloin tasa-arvoinen edes ajatuksissa.”

Jo lapsena Tellervo Koivisto oli kiinnittänyt huomiota naisten asemaan. Kun tehtiin yhdessä maataloustöitä, miehet lepäsivät ruokailun ajan, mutta naiset laittoivat silloinkin ruokaa pöytään ja hoitivat lapsia. Nuorena piiaksi joutunut tyttö saattoi tuoda lapsuuskotiinsa isännän aikaansaaman lapsen hoidettavaksi – tai teki laittoman abortin.

”Yksi lapsuustoverini kuoli tällaiseen itse yrittämäänsä aborttiin.”

Tällaisten lapsuuden muistojen jälkeen Tellervo Koivisto oli innolla kannattamassa päivähoitolakia ja isyyslakia, hän oli vaatimassa enemmän naisia eduskuntaan ja toivottamassa naispapit tervetulleiksi.

Tellervo Koivisto vaikutti itse kansanedustajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna, mutta jätti nämä tehtävät miehen uran edistyttyä.

Ilman jatkuvaa vaikuttamista tuskin mikään olisi muuttunut.

”Naisia koskevat ongelmat jatkuivat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Vasta 60–70-luvuilla asiat nostettiin esiin ja niistä puhuttiin. On hämmästyttävää, miten paljon oli vastustusta, ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä.”

Presidentin puolisona Tellervo Koivisto vaikutti monella tavalla, yllättäen myös uuden pääministerin Paavo Lipposen neuvonantajana. Tellervo tuki Paavo Lipposta sydämen asioissa tämän kohdattua nuoren Päivi Hertzbergin, mutta kehotti Lipposta myös ottamaan hallitukseensa naisia ”koville paikoille”.

Näin tapahtui, ja esimerkiksi ulkoministeriksi tuli Tarja Halonen eikä Pertti Paasio, jolle Lipponen oli jo luvannut postin.

Tellervo Koivisto oli jälleen presidentintekijä.

Kuohuttava sukkaepisodi

Lenita Airisto on kuuluisa tennissukka-arvostelustaan, mutta Koivistojen sukka-gate alkaa unohtua. On kuitenkin syytä muistaa tuo tapahtuma, sillä reikäisten sukkien avulla luotiin 60–70-lukujen taitteessa tilaa uudenlaiselle parisuhteelle, jossa nainen ei ole miehensä äiti tai piika.

Tellervo_Koivisto_3

Tellervo Koivisto sanoo olleensa ajoittain ylikriittinen antimuusa puolisolleen. Sellainen, joka väittelee, tuo esiin tärkeänä pitämiään asioita ja toisaalta toppuuttelee riskien ottajaa.

Mauno Koivisto oli ensimmäistä kertaa pääministerinä ja Koivistot osallistuivat Vantaan lentokentän uusimman osan vihkiäisiin.

”Istuimme eturivissä ja mieheni työnsi pitkät koipensa suoriksi. Hän oli tullut maalta ja minä kaupungista, niinpä tummansinisen puvun alta näkyivät vihreät lyhyet sukat ja kappale karvaista säärtä.”

”Hän oli kuulemma maalla etsinyt tummia sukkia, mutta niissä oli ollut kaikissa reikä.”

Sukat nousivat esiin tuon ajan suosituimmassa tv-ohjelmassa Jatkoajassa, jossa oli teemana ministerien vaimot vapaalla. Kolme neljä kutsuttua vaimoa sopi järjestäjien kanssa, että ei tälläydytä ja puhutaan tavallisista asioista.

Sitten paikalle saapui muita myöhemmin Kaarina Virolainen.

”Hän ei ollut jättänyt roolia kotiin, vaan se tuli hänen mukanaan.”

Kun kysyttiin, valitsetteko miehellenne vaatteet, Kaarina Virolainen vastasi ostavansa aina miehelleen solmiot, kun käy Pariisissa.

”Minä, joka en ollut Pariisia nähnytkään, katselin hänen laitettua olemustaan ja vastasin, että en valitse, mutta pitäisi ainakin sukat hankkia ja kerroin lentokentän sukkaepisodin, karvaiset sääret, vihreät sukat ja ne parsimattomat tummat sukat.”

”Valitsin roolini ja vedin sen vielä korostetun arkiseen tyyliin, pörrötin ennestäänkin laittamatonta tukkaani ja tein ilkeitä huomautuksia Kaarina Virolaisen suuntaan.”

Jaksosta seurasi tavaton kohu, joka jakoi katsojien mielipiteet jyrkästi kahtia. Jopa Tellervo Koiviston miehen sisar, hänen hyvä ystävänsä, soitti ja sanoi: ”Onkos nyt mielesi hyvä, kun olet nolannut miehesi koko kansan edessä?”

”Jotkut hyviä tapoja arvostavat asettuivat Kaarina Virolaisen asiallisen pukeutumisen ja käytöksen taakse, toiset taas pitivät minun arkisesta lähestymistavastani. Enää en kyllä kehtaisi moista katsoa, onneksi nauhat ovat kadonneet,” Tellervo Koivisto sanoo ja nauraa muistoilleen.

Elämään jäi legenda pääministerin itsenäisestä vaimosta, joka ei parsi sukkia. Ja vallan miehestä, joka ei sellaista vaimolta edellytä.

Pelottomasti barrikadeille

90-luvun laman aikana telakkapomo Martin Saarikangas lausui, että Suomeen saataisiin onnellisempia koteja, jos jompikumpi vanhemmista jäisi kotiin. Oli Mauno Koiviston viimeinen vuosi presidenttinä, ja Tellervo Koiviston äitienpäiväpuhe meni kerralla uusiksi. Hän piti julmana ajatusta, että perheen toisen osapuolen pitäisi omistaa koko elämänsä hoitotyölle.

”Minun oli vaikea olla puuttumatta Saarikankaan sanomisiin, ne edustivat mielestäni mennyttä maailmaa.”

Tellervo Koivisto ei koe olleensa ensimmäisenä naisten oikeuksia puolustettaessa, vaikka onkin usein löytänyt itsensä barrikadeilta tai haluamassa niille.

”Naisten oikeuksien puolustaminen ei ole ollut minulta mitään suurta rohkeutta, sillä suuri yleisö oli jo asiat hyväksynyt. Lasten päivähoito ja naisten työssäkäynti eivät ole olleet vain valveutuneen eliitin hellimiä ajatuksia.”

Myös nyt eletään taantumassa ja monet päätökset koskevat erityisesti naisia.

”Vaikka olen antanut suorasanaisia lausuntoja, aina osa minusta on ymmärtänyt päättäjiä ja heidän vaikeuksiaan. Tällä hetkellä eri tasojen päättäjät ymmärtävät, että on tehtävä vaikeita ratkaisuja. Mutta ilmeisesti myös naisten kannalta nyt olisi paras ratkaisu, jos puuroa ei keitettäisi kahdessa astiassa, vaan yhdessä kattilassa ja niin, että työmarkkinaosapuolet ja hallitus yhdessä sopisivat asioista.”

Yhteinen muisti

Jälleen kerran Tähtelässä on valmistauduttu syksyyn.

”Tässä iässä unelmoin vain siitä, että ne kasvit, jotka olen istuttanut, säilyisivät talven yli,” Tellervo Koivisto sanoo.

Itsestään tai puolisostaan hän ei tiedä.

”Olen tosissani sanonut, että tämä oli viimeinen kesä Tähtelässä. Kuitenkin, kun olen syksyyn valmistautunut, olen valmistautunut ihan kuin jatkaisin keväällä siitä, mihin nyt jäin.”

”Vaikka eläisinkin, niin tuntuu, että minulla ei ole enää yhtään voimavaroja, joilla jaksaisin Tähtelässä puuhailla ensi vuonna. Mutta yhtä varma kuin olen tästä voimien hiipumisesta – jos ei mitään suurta muutosta tapahdu – niin maaliskuussa alan katsella puutarhalehtiä.”

kuva

Puutarhatyöt Tähtelässä ovat Tellervo Koiviston rakkain harrastus lukemisen ohella.

Kun Koivistot ovat kaupungissa, puoliso kaipaa maalle, ja kun he ovat maalla, tuntuu, että kaupungissa olisi piristävämpää tekemistä.

”Mieheni on ottanut käyttöönsä venäläisen sananlaskun: Siellä hyvä, missä minä en ole.”

Kun Tellervo Koivisto oli masentunut, hänen puolisonsa tuki häntä kaikin voimin. Nyt on vaimon vuoro.

”Pitkässä liitossa muistikin muuttuu yhteiseksi. Kun juttelemme jonkun kolmannen kanssa, miehelläni on tapana aloittaa juttu, mutta sitten hän sanoo, että jatka sinä, kun muistat minun asiani paremmin kuin minä itse. Uudet asiat eivät enää tartu hänen mieleensä.”

Haastattelu on päättymässä, kun ovi kolahtaa. Isäntä on tullut kotiin.

Huutelemme, että täällä on vieraita ja siirrymme eteiseen.

Vastaan tulee hyväntuulinen ja yhä poikamainen Mauno Koivisto. Hän yrittää asetella peilin edessä kuuluisaa hiustupsuaan, joka on yhtä talttumaton kuin ennenkin. Hän ottaa kyynärsauvansa ja laulaa meille vanhan tutun Piupali paupalin: ”Keitä te ootte te nuoret poijat, kun en mä tunne teitä.”

”Et varmaan tunne minuakaan,” Tellervo vastaa ja viittaa valokuvauksen kunniaksi laitettuun kampaukseen ja ehostukseensa.

Mauno Koivisto näkee vain vaimonsa, katsoo tätä lempeästi ja on yllättyvinään: ”Sinäkö se olet!”

Ja saa vastauksen: ”Ihan sinun kunniaksesi laittauduin.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 25/2015

 

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tellervo Koivisto: ”Pitkässä liitossa muistikin on yhteinen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X