Ihmiset

Seura: Entinen ralliautoilija Tommi Mäkinen ryhtyi maanviljelijäksi – Ukrainan sota on korostanut oman työn arvoa

Tommi Mäkinen viljelee nykyään maata sukutilallaan. Miten ralliautoilija päätyi maanviljelijäksi? 

Entinen ralliautoilija Tommi Mäkinen, 57, tiesi jo pitkään ennen ralliuransa lopettamista, että ryhtyy viljelemään maata sukutilallaan. Maanviljelijäksi hän on kasvanut isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä, jotka ovat isännöinet sukutilaa ennen häntä, Seura-lehti kertoo.

”Minulla on kolme veljeä, mutta heidän kaikkien kiinnostus suuntautui muualle. Oli alusta lähtien selvää, että jatkan tilalla. Olin koko ajan mukana tilan töissä ja sain oppia pikkupojasta lähtien. Se oli aika luonnollinen asia. Tämä on elämäntapa, jokapäiväinen työ”, Tommi sanoo Seurassa.

Tommin sukutilaan, Puuppolaan, kuuluu 900 neliön kokonen keltainen kivikartano. Sen ympärillä avautuvat laajat pellot ja metsät. Peltoa on melkein sata hehtaaria, metsää hieman vähemmän. Tila on ollut Tommin suvun omistuksessa yli sata vuotta. Joskus menneisyydessä tilalla on pidetty muun muassa lypsylehmiä, mutta nykyään tulot tulevat siemenviljasta ja metsästä.

Maanviljelijän arkeen Tommi kasvoi jo lapsena. Traktoria hän muistelee ajanensa ensimmäisen kerran niin pienenä, ettei jaksanut itse painaa kytkintä saadakseen vaihteen päälle. Nuorena hän myös niitti menestystä kyntökilpailuissa. Hän voitti aikoinaan kynnön nuorten Suomen mestaruuden.

Tommi lopetti aktiivisen ralliuransa vuonna 2003. Vuosi sen jälkeen hän ryhtyi päätoimiseksi maatalousyrittäjäksi. Vuosien varrella Tommi on ehtinyt toimia myös Toyotan tallipomona. Silloin arki kului pitkälti reissatessa, eikä pellolle ehtinyt niin usein.

Jokunen vuosi sitten Tommi jätti tallipomon tehtävät. Nyt aikaa tilan töille on enemmän, ja esimerkiksi viime vuonna Tommi oli mukana sekä kylvössä että syystöissä.

Lue myös: Maitotilallinen Katri, 30, harmistuu jatkuvasta kritiikistä: ”Välillä ajattelen, että hoitakaa itse ruoka pöytäänne”

Ukrainan sota havahdutti kotimaisen ruoantuotannon tärkeyteen

Ukrainan sota on nostanut ruoan hintaa paljon viime viikkojen aikana. Viljankin hinta on noussut.

Maanviljelijälle rahaa ei jää kuitenkaan käteen aiempaa enempää. Samaan aikaan elintarvikkeiden hintojen noustessa myös menot ovat kasvaneet. Muun muassa lannoitteet ja bensa ovat kallistuneet.

Suomalaista ruokaa arvostetaan kuitenkin Ukrainan sodan myötä aiempaa enemmän. Yhä useampi on antaa nyt arvoa omavaraisuudelle.

”Olen joskus pohtinut, onko tässä mitään järkeä ja teemmekö turhaa työtä. Ukrainan sota on ehkä muuttanut ihmisten ajatuksia omavaraisuudesta. Jos olisimme ruoantuotannossa täysin riippuvaisia tuonnista monien muiden maiden tapaan ja Euroopan vilja-aittojen ovet menisivät kiinni, ei olisi kovin mukava tilanne”, Tommi pohtii Seurassa.

Tommi Mäkinen pohtii, kenelle sukutila siirtyy hänen jälkeensä

Siirtyykö Puuppolan tila Tommin jälkeen taas isältä pojalle? Näillä näkymin ei. Tommi kertoo Seurassa, etteivät hänen poikansa ole ryhtymässä isännöimään tilaa hänen jälkeensä.

Serkun nuorempi poika on kuitenkin kiinnostunut maanviljelystä. Tommi toivookin, että tila pysyisi suvussa.

Juuri nyt maanviljely tuntuu isolta osalta Tommin elämää, ja työ tuntuu motivoivalta.

”Olen mieluusti maatilalla. Siellä näkee, miten kesä kehittyy, ja näkee työn jäljen heti. Kun kylvää pellot ja ne alkavat pikkuhiljaa kasvaa, näkee, kuinka huolellista työtä on tehnyt. Onnistumisesta tulee hyvä olo”, Tommi sanoo Seurassa.

Lue myös Seura.fi: Ralliautoilija Tommi Mäkinen jatkoi maanviljelijänä sukutilaansa: ”Tämä on elämäntapa, jokapäiväinen työ”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Entinen ralliautoilija Tommi Mäkinen ryhtyi maanviljelijäksi – Ukrainan sota on korostanut oman työn arvoa

Minna

Niin pitääkin. Meidän kaikkien on tehtävä niin kuin on oikein, ja muistan, miten tärkeää on pitää kiinni rutiinisteista ja iloita, kun aihetta on. Entinen naapurisi Sievisenmäentieltä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.