Tarinat Tilaajille

Ujo mutta rohkea – valokuvaaja Tiina Itkonen kertoo, miksi hän palaa yhä uudelleen Grönlannin syrjäisiin kyliin   

Valokuvaaja Tiina Itkonen on vaaroja kaihtava vilukissa, joka palaa kerta toisensa jälkeen Grönlantiin kuvaamaan maailman kylmintä aluetta, vaikka on joutunut siellä hengenvaarallisiin tilanteisiin.

Maailman pohjoisimmassa kaupungissa Grönlannin Qaanaaqissa on niin kylmä, että kun uuteen kirkkoon tuotiin alttaritaulu, paikalliset kauhistuivat. Jeesus oli paljain jaloin! Niinpä he maalasivat Jeesukselle siniset sukat. Enää Jumalan pojan ei tarvitse palella.

Valokuvaaja Tiina Itkosella on kova ikävä jään maahan. Jo kaksi kevättä Grönlanti on pitänyt rajansa kiinni koronapandemian takia, eikä Tiinan ole auttanut kuin odottaa.

Tiina on kuvannut Grönlannissa vuodesta 1995 ­lähtien, ja tauon aikana aiemmilla matkoilla koetut kauhun hetket ovat muuntuneet hänen mielessään seikkailuiksi. Esimerkiksi se kerta, kun hän ajoi inuittimetsästä­jien kanssa jään reunalle avomeren äärelle, koska siellä oli ­sarvivalaita. Yhtäkkiä metsästäjät huomasivat, että jää alkoi irrota.

Tässä Tiina Itkosen ottamassa kuvassa metsästäjänuorukainen Piitak katsastaa hylkeenpyyntipaikkoja hyisessä ympäristössä, jossa jäätikkö puskee mereen kerrostalon kokoisia jäävuoria. Meressä ne juuttuvat matalikkoon, kunnes jonon paine työntää reunimmaisen irti. Sitten jäävuoret lipuvat hitaasti ­kohti pohjoista, ohittavat tämän jäävuoren lailla Qaanaaqin ja kääntyvät lopulta takaisin etelään, aina niin alas, että yksi niistä saattoi aikoinaan upottaa Titanicin. 

”Tiedän ihmisiä, jotka ovat jääneet loukkuun ­jäälautalle. Niin voi käydä keväisin, kun tuuli kääntyessään irrottaa palan meren jäästä”, Tiina kertoo.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.