Uutisankkuri Eva Polttilan koskettava sukutarina – isoäiti menetti omaisuutensa ja perheensä ja pakeni henkensä edestä Suomeen

Kun entinen uutisankkuri Eva Polttila ja hänen tyttärensä Veera Ikonen alkoivat selvittää sukunsa historiaa, keskiöön nousi Pietarista paennut Olga.

Vauva ­oli nukkunut päiväunia jo pitkään, kun äiti ­meni katsomaan, eikö lapsi vähitellen herää. Mutta vauva makasi hiljaa, liian hiljaa. Äiti tajusi, ettei lapsi hengittänyt. Onneksi apuun riensi isoäiti. Hän aloitti elvytyksen.

Vauvalle annettiin hätäkaste, isoäiti halusi sen. Hän tiesi, ettei kuolema ole vain vanhojen ja sairaiden kohtalo. Se voi osua kenen tahansa kohdalle yllättäen.

Lapsi sai nimekseen Eeva Autero. Hän toipui, oppi hymyilemään ja ­pian jo juoksenteli pihalla. Viisi vuotta myöhemmin Eevan vanhemmat erosivat, ja lapsen nimi muuttui Eva ­Marjaana Polttilaksi.

Nyt eläkeläisenä sukunsa histo­riaa pohtinut Eva Polttila, 72, muistaa mummonsa voimakastahtoisena.

”Mummo oli kokenut sodan ja pakolaisuuden. Hän oli jämerä toiminnan ihminen ja pelasti henkeni.”

Lapsena Eva ei vielä tiennyt isoäitinsä jännittävää elämäntarinaa.

Lue myös: Pohjalainen opettaja sai tietää olevansa orjan jälkeläinen

Emigrantti vai pakolainen?

Mummo, Olga Polttila, oli Pietarista Suomeen pakolaisena tullut venäläinen emigrantti. Evalle hän oli Käpylän-mummo, joka myöhemmin muutti Amerikkaan.

Evan tyttärelle Veera Ikoselle, 43, Olga puolestaan oli Amerikasta palannut, Turkuun asettunut isomummi, jonka tapaamista hän jännitti.

Olga vietti lapsuutensa Pietarissa, josta hän myöhemmin Ensimmäisen maailman sodan melskeissä pääsi pakenemaan Suomeen. Olga oli osa vuosien 1918–22 pakolaisaaltoa, jolloin maahan saapui noin 30 000 pakolaista. Heitä kutsuttiin hienostuneesti emigranteiksi. Suurin osa oli tsaaria kannattaneita venäläisiä, inkeriläisiä ja itäkarjalalaisia.

Kun Suomeen tuli kolmisen ­vuotta sitten yllättäen paljon pakolaisia – ­lyhyessä ajassa 32 000 ihmistä – ­Veera ja Eva kiinnittivät huomiota siihen, kuinka halventavasti jotkut puhuivat heistä.

”Keskustelu muuttui sellaiseksi, että mietimme, onko suomalaisuus todella joidenkin mielestä jonkinlainen umpio”, Veera toteaa.

Suomeen on vuosisatojen ajan muutettu muista maista.

”Monet, kuten mekin, ovat pakolaisten jälkeläisiä. Siitä ei vain ole puhuttu kauheasti ”, Eva sanoo.

Lue myös: Lukutaidottoman äidin tytär päätyi avustajaksi eduskuntaan: ”Jos todella haluan jotain, voin sen saada kovalla työllä”

Olga Polttilan jäämistöä.

Ihmisyys koetuksella

Viime syksynä Veera käsikirjoitti ja ohjasi isomumminsa haastatteluista radiodokumentin Olga – pakolainen 1918. Se on tarina naisesta, joka varttui Pietarissa varakkaassa kodissa, mutta menetti kaiken. Vaurauden lisäksi isänsä, äitinsä, osan sisaruksistaan, miehensä ja poikansa.

Vanhoilla haastattelunauhoilla Olga muistelee, kuinka rakennusten alakerrokset tulvivat ja miten talvella vesi jäätyi kuolleiden ihmisten ja hevosten päälle. Ihmiset näkivät nälkää, söivät hevosia ja murhasivat toisiaan.

Olga onnistui harhauttamalla saamaan passiinsa turistiviisumileiman ja pääsi Suomen-junaan. Perhe hajosi.

Eva ja Veera ovat pohtineet, olisiko Olga saanut nyky-Suomessa pakolaisstatuksen. Se ei ole itsestään selvää.

Ihmisiä ajavat pois kodeistaan yhä samat syyt: nälkä, kärsimys, kuolemanpelko. Euroopassa ääriliikkeet ovat vahvistuneet, ja Suomessakin on nähty mielenosoituksissa natsilippuja. Eva ja Veera miettivät, ymmärtävätkö ihmiset, mitä he kannattavat.

Olgan äiti pääsi Tšekkoslovakiaan, mutta menehtyi Prahassa 1945, kun natsit heittivät vanhuksia ja mielisairaita sillalta elävinä jokeen.

Lue myös: Tiesikö natsivallan sihteeri Brunhilde Pomsel keskitysleirien kauheuksista?

Sukupolvien ketju

Olgan sänky oli leveä ja pehmeä. Sitä verhosi vaaleanpunainen täkki, jonka päällä oli mukava köllötellä. Lapsena Eva kuunteli, kuinka mummo lauloi virsiä aamuhartautta kuunnellessaan.

”Mummon luona oli mukava olla. Olga oli avarakatseinen ja hyväksyvä.”

Veeralle on jäänyt lapsuudesta mielikuva, että Olga oli kunnioitettava ja ylväs. Isomummilla oli huoliteltu ­kampaus, ja hän oli aina tyylikäs. Vaikutuksen tekivät myös Olgan kulta­nappiset käsilaukut.

”Kun näin hänet, teki mieli niiata.”

Veera kokee, että isomummin kokemukset vaikuttavat häneen vahvasti.

”Minulle on kirkastunut, mikä ihmisyydessä on tärkeää ja arvokasta.”

Viimeiset pari vuotta Veera on omistautunut palkitun Gutsy Go -menetelmän kehittämiseen. Se kannustaa nuoria uuden ajan rauhantekijöiksi.

Veera on selviytyjä siinä missä Olgakin. Hänen esikoisensa Milo menehtyi yhdeksän päivän ikäisenä vuonna 2010.

”Liityin menettäjien jatkumoon.”

Luit lyhennelmän Kotilieden jutusta, jossa entinen uutisankkuri Eva Polttila kertoo isoäitinsä tarinan. Voit lukea koko jutun Kotilieden numerosta 4/2019. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Uutisankkuri Eva Polttilan koskettava sukutarina – isoäiti menetti omaisuutensa ja perheensä ja pakeni henkensä edestä Suomeen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X