Ihmiset

Värikäs ite-taiteilija Enni Id

Jotkut juoksevat Padasjoella eläneen Enni Idin kirjavan taiteilijakodin läpi kauhistuneina, toiset toljottavat Miranolilla maalattuja köynnöskiehkuroita pöllämystyneinä. Enni pilailee meidän tosikkojen kanssa vielä haudan takaa.

Ennin mökki sijaitsee ”yhleksännenkymmenennen yhleksännen ja salannen puhelinpylvään kohlalla” viitisen kilometriä Padasjoen kirkonkylästä pohjoiseen. ITE-taiteilija Enni Id (1904–1992) puhui vanhaa Itä-Hämeen murretta, jossa d:t muuttuivat älliksi, eivät ärriksi.

Nyt ei lasketa puhelinpylväitä vaan näpytellään karttaohjelmaan Kellosalmentie 579. Perillä on 35-neliöinen tönö, joka on kyhätty rinteeseen varjon puolelle kehnosta tavarasta: kivijalka on olematon ja mökki melkein maassa kiinni. Liiterikin on pystytetty tukinkuorilaudoista.

Vaikka kosteudesta kärsivä talopahanen on kaikkein vähäväkisimmille tehty, mökin sisällä jyllää väkevä luovan hengen voima.

Kirkkaan punaisilla lattioilla kiemurtelevat vihreät köynnökset, jotka keltaisille seinille noustessaan muuttuvat verenpunaisiksi.

Myös kaikki huonekalut ja esineet Enni on koristanut maalauksin: kukkapurkit, verholaudat, tuolit, orret, pöydät, vadit, senkit ja kirjoituspöydän. Saapaspihdinkin hän on värjännyt ja maalannut täyteen kukkia ja lehviä.

Ennillä on ollut värikautensa kuin Picassolla ikään. Lattian pohjaväri oli 1970-luvulla vihreä ja huonekalut pastellinsinisiä tai -vihreitä. 80-luvulla hän maalasi kaiken uusiksi oranssinpunaisella. Lattia on maalattu osa osalta, sillä Miranolin piti kuivahtaa ennen kuin huonekaluja saattoi siirtää.

— Tää pöytä on jo kolmannessa maalissa ja jos muutteeks haluan, niin saan sen taas laittaa mieleisekseni, Enni sanoo Suomen Kuvalehdessä 1976, kukko sylissään.

Ei kuitenkaan kiehkuran kiehkuraa vaaleaan kattoon! Enni halusi pitää reitin taivaaseen avoinna.

Piirustelusta sai tukkapöllyä

Rivosuisena sahdinkeittäjänä ja muutenkin erikoisena persoonana pidetty Enni syntyi aviottomana lapsena 1904. Hänen äitinsä meni myöhemmin naimisiin ja sai vielä seitsemän lasta. Ennin lapsuus oli työntäyteinen kuten kaikilla 1900-luvun alun vuokraviljelijöiden lapsilla. Jo viisivuotiaana hän kävi paimenessa.

Vanhemmat eivät hyväksyneet Ennin halua piirrellä paperille ja tuohenpalasille. Hän kaiverteli puukolla seinähirsiin kuvia ja veisteli kaarnasta erilaisia hahmoja. Varsinkin isäpuoli piti moista turhanaikaisena, sillä tyttölapsen sielun ja silmien tuli kiinnittyä työhön.

— Tukkapöllyä annettiin, jos piirusteli, Enni on kertonut.

Ennin paloa ei niin vain nujerrettu.

Hän karkasi parikymppisenä kotoa, meni karjatalouskouluun ja lähti Helsinkiin, tätinsä ompeluliikkeeseen. Hän asui viisi vuotta Kallion työläiskaupunginosassa ja meni naimisiin mekaanikko Kaarlo Hiekkarinteen kanssa vuonna 1929. Aviomies kuoli muutaman vuoden kuluttua, ja Enni muutti takaisin kotiseudulleen Padasjoelle 1936.

Pian kohtalo heitti Ennin eteen aatteen miehen, muurari Edvard Idin. Mies oli 1918 sisällissodan jälkeen istunut vankileirillä, menettänyt kansalaisluottamuksensa — ja saanut sitten testamentilla lapsettomalta pariskunnalta mökin. Siellä Enni tuon ajan mittapuun mukaan synnillisesti majaili jo ennen naimisiinmenoa.

Enninkin kerrotaan nuorena polttaneen viinaa ja joutuneen vankilaan, josta isäpuoli kävi hänet pelastamassa. Kiivaan ja komentavaisen muurarin kanssa alkoi uusi vaihe.

— Ensimmäisen äijän jälkeen olin toista vuotta yksin ja sitten taas… se hulluus… vaikka minä ajattelin, että nyt minä nautin elämästä, Enni pohti naimistaan.

Enni oli 35-vuotias, kun kaksi radikaalia astui avioon 1939. Aikuisten liitosta ei syntynyt lapsia.

— Jumala on antanut hukkalaakeja, Enni kommentoi avioelämänsä kulkua.

Myöhemmin hän hauskutti kuulijoita väittämällä sisarpuolistaan: — Niillä kaikilla on avioton lapsi, mutta minulla ei, vaikka olen sentään naimisissa.

Sellaista se on avioliitto

Avioparin keskinäisestä suhteesta on ristiriitaisia tietoja: Ennin mukaan hän auttoi SKDL:n kunnanvaltuutettuna toiminutta miestään politiikassa, mutta kiittämätön hyväkäs naulasi vaimon taulut liiterin seinään — kuvapuoli seinään päin.

On Eetu kuitenkin ottanut Ennin huomioon, se näkyy osamaksusopimuksesta, jonka Eetu teki jo 1937, kun hän haki Tampereelta poljettavan Husqvarna-ompelukoneen. Tuskin hän kallista konetta itselleen osti, vaan ompelijan ammatissa toimineelle Ennille.

Ennin taiteilijuus sai vuonna 1938 sysäyksen, kun pirttiin piipahti taulukauppias. Asiaa sivusta seurannut Enni hämmensi vellipataa ja kielsi Eetua ostamasta kuvia, joita hän piti tökeröinä, ja lupasi itse maalata parempia.

Taulukauppias suuttui, haukkui Ennin ämmäksi, joka ei mistään mitään ymmärrä ja läksi vihoissaan pois. Eetukin vähätteli Enniä vedoten siihen, että tämä ei tuonut rahaa huusholliin: ”Ei o meilän ämmä näkyny maalaavan, eikä se ainakaan rahan puutteen takia maalaamata ole ollu”, Eetu kivahti.

Siitäkös Enni kimmastui:— Vartu sä perkele, kyl sä viäl saat.

Kului aikaa, Enni meni kirkolle, kävi kirjakaupassa ja osti vesivärit. Kun Eetu läksi Helsinkiin kansainväliseen kokoukseen, Enni ryhtyi maalaamaan.

— Maalasin niin perkeleesti. Kaikki paikat ol täynnä. Vieläks tarttee irvikuvia, Enni sanoi, kun äijänsä tuli kotiin.

Enniä kismitti, kun Eetu sanoi joskus muiden ihmisten kuullen, että vaimo tuhlaa aikaa.

— Vaikka minä hoilin kaikki sen asiat. Kokosin aineistoa, kirjoitin sanomalehtiin. Joskus tein aika hyvän pakinankin. Tul asiasta runko, äijän sutkauksilla höystin mukavasti.

— Mutta se kunnian nautti, enhän minä… Nainen vaietkoon seurakunnassa. Sellaist se on avioliitto, sanotaan.

Luovuus pääsee valloilleen

Ennin ja Eetun valokuva-albumin ensilehdelle on kuitenkin liimattu korukirjaimin painettu huoneentaulu: ”Eivät ajat eikä vaivat taia meitä erottaa, eikä maailman esivallat väliämme vierottaa.”

Kun Eetu kuoli 1966, Ennin luovuus pääsi valloilleen, 62-vuotiaana. Hän hoiteli päivän mittaan huushollinsa, lehmänsä, kissansa ja kukkovaltaisen kanatarhansa. Illalla hän kuunteli seitsemän uutiset radiosta ja istui keinutuoliinsa maalaamaan osuuskaupasta tilaamilleen kovalevypohjille.

Luovuuden puhkeamisen syyksi ei haastatteluissa mainita vihdoin koittanutta vapautta, vaan Ennin arvellaan tehneen sittenkin surutyötä miehen kuoltua. Aviopari oli usein viettänyt iltaa niin, että Eetu tarinoi vanhoista työtavoista ja Enni maalasi.

Kuvissa torpparit palaavat taksvärkistä, miehet hevosineen savotasta ja perheet kirkkoreissulta. Enni oli kiinnostunut vanhanpojan huushollista ja näki seppien pulleat, hyvinvoivat vaimot.

Enni maalasi myös karvattomia kaksineuvoisia piruja, joilla oli naisen rinnat, mutta miehen kalut. Joskus ITE-taiteilija palasi lapsuuteensa, jolloin hän makasi sängyn alla kuuntelemassa vanhojen ihmisten tarinoita aina satojen vuosien päähän, Nuijasotaan asti.

Kokonaistaideteos veti väkeä

Ennin uranousu oli nopea. Hän alkoi maalata ahkerasti vuonna 1966 ja jo 1973 Enni pääsi Helsingin Taidehallin naivistiseen ITE-taiteen näyttelyyn. Seurasi haastatteluja ja lisää näyttelyitä Tanskaa myöten. Työt kävivät kaupaksi.

Vieraanvaraisen Ennin pakeilla alkoi lapata professoria ja kaikenkarvaista kulttuuriväkeä. Enni oli kokonaistaideteos, jonka värikäs koti, räväkät näkemykset ja härskit sutkautukset vetivät silmäätekeviä puoleensa siinä missä hänen väkevä sahtinsa houkutteli kylän miehiä.

Huhuttiin, että Enni maalasi miehiä alasti, kun oli ensin juottanut heidät känniin. No, maalasihan Enni myös isovehkeisiä miehiä. Ennin tunteneet uskovatkuvien syntyneen mielikuvituksesta, vaikka kerrotaankin isännästä, joka haki kuvansa pois, jotta häntä ei siitä tunnistettaisi. Mikä lie tosikko ollut.

Enni testasi ihmisiä, ja katsoi kuinka nämä suhtautuivat. Raskaana olevalle kerkeäkielinen Enni saattoi todeta: — On naitu, näköjään. Turhantärkeät pingottajat joutuivat Ennin kanssa epämukavuusalueelle, kuten nykyään sanotaan.

Niin kävi sillekin miekkoselle, johon Enni törmäsi kauppareissullaan. Kaupan jyrkkä mäki oli jäinen, ja kananmunia ostanut mies virkkoi, että täytyy liukkaassa mäessä olla varovainen, että munat eivät mene rikki.

Enni tähän: — Mutta vitun kanssa munat menevät niin että lotisevat.

Enni kuoli 88-vuotiaana 1992. Mökin hän testamenttasi kunnalle ja töidensä tekijänoikeudet Lions-yhdistykselle. Ennin mökki on nykyään Kellosalmen, Seitniemen ja Virmailan kyläyhdistyksen hallussa. Yhdistys pitää paikkaa avoinna kesä- sunnuntaisin.

Enni-projektin vastaavana puuhaa Pirjo Rinne, joka muuttui kesämökkiläisestä vakituiseksi asukkaaksi eläkkeelle päästyään. Enni herättää vieläkin kylällä tunteita: kyläyhdistyksen ja Enniprojektin rahat on pidettävä tiukasti erillään. Pirjo Rinne tuntee silti voimaantuneensa:

—  Jos Enni uskalsi, niin minäkin uskallan.