Yksi loistava bisnesidea sai venäläisen Nura Leinon kotoutumaan Suomeen – vihanneskimppu villitsee

Kuppi kahvia pietarilaisessa kahvilassa ja unelmien mies toi Nura Leinon, 48, Suomeen. Kotoutuminen ei ollut helppoa, mutta oma yritys, Vihanneskimppu, teki Nuran tutuksi suomalaisten tavoille.

Pöydällä on kolme avokadoa, kaksi omenaa ja terttu viinirypäleitä. Niistä ei ole tulossa hedelmäsalaattia tai smoothieta, vaan tekeillä on vihanneskimppu. Se on kuin kukkakimppu, jossa ruusujen ja neilikoiden sijasta – tai niiden lisäksi – on hedelmiä ja vihanneksia.

Nura Leino on tehnyt kimppuja työkseen vuoden ajan.

Vihanneskimppu syntyy Nuran kotona ja se tehdään usein asiakkaan toiveiden mukaan.

Nura Leino työskentelee kotonaan ja ottaa tilauksia vastaan verkkosivujensa kautta. Vihanneskimppu suunnitellaan asiakkaan toiveiden mukaan. Puoliso Mikko Leino toimii tarvittaessa tulkkina ja kuljettajana.

Nyt vantaalaisen kerrostaloasunnon pöydällä on nippu grillitikkuja ja maljakossa vihreitä oksia. Pöydän reunalla on lista kimppujen tilaajista eri puolilta Etelä-Suomea.

Nura sujauttaa omenan tikun päähän ja lisää vihreän lehden. Sitten hän tarttuu avokadoon ja toistaa samat vaiheet. Lopuksi hän sitoo tikut tiukasti yhteen teipillä ja kääräisee paperia kimpun ympärille. Kimppua koristaa viisi ruusua, vaikka usein Nura ei ruusuja käytä.

”Ruusut eivät tuoksu Suomessa samalta kuin kotimaassani. Ne eivät tuoksu täällä oikeastaan yhtään miltään”, hän sanoo.

Ruusut eivät tuoksu Suomessa samalta kuin kotimaassani. Ne eivät tuoksu täällä oikeastaan yhtään miltään.

Mandariinin tuoksuinen lapsuus

Nuran lapsuudenkodissa Etelä-Venäjällä oli toisin. Ruusut ja mandariinit tuoksuivat huumaavan vahvasti. Äidin puutarha on jäänyt Nuran mieleen.

”Muistan vieläkin, miten hyvältä kädet tuoksuivat, kun istutimme siemeniä puutarhassa.”

Kotikaupungissa Derbentissä jokaisella perheellä oli omakotitalo ja puutarha. Nuran yhdeksänhenkinen perhe viljeli aprikooseja, luumuja, omenoita, granaattiomenoita, päärynöitä, viikunoita, kirsikoita, tomaatteja, pähkinöitä ja yrttejä.

Isoäiti kokkasi perheen ateriat ja pyysi Nuraa tuomaan tarvittavat raaka-aineet puutarhasta. Borch-keittoon haettiin tomaatit ja yrtit takapihalta.

Myös Nuran kolme veljeä ja kolme siskoa auttoivat puutarhatöissä, mutta Nuralle sormien upottaminen multaan oli kaikkein mieluisinta. Muun perheen lähtiessä kaupungille Nura jäi mielellään kotiin järjestämään paikkoja ja nyppimään rikkaruohoja. Työn lomassa sai pistellä suuhun kypsiä hedelmiä.

Vihanneskimppu koostuu ihan tavallisista kaupan vihanneksista ja hedelmistä.

Vihanneskimppu syntyy ihan tavallisesta ruokakaupasta ostetuista aineksista. Nura suosii luomutuotteita.

Koti-ikävä piinasi opiskelijaa

Kun Nura ei ollut kasvimaalla, hän luki kirjoja ja opiskeli. Nuralle oli itsestään selvää, että koulunkäynti hoidetaan moitteettomasti. Hän oli hyvä oppilas ja sai aina kiitettäviä arvosanoja.

Vanhemmat kannustivat yliopistoon, ja Nura pääsikin opiskelemaan mitä halusi: venäjän kieltä ja kirjallisuutta.

Nura halusi äitinsä tavoin opettajaksi. Äiti ei tosin koskaan päässyt toteuttamaan unelmaansa, koska hän oli mennyt naimisiin niin nuorena. Nyt hänen tyttärestään tulisi opettaja.

Kotoa pois muuttaminen oli kuitenkin 16-vuotiaalle Nuralle kova pala. Matka 120 kilometrin päähän Dagestanin pääkaupunkiin Makhachkalaan oli hankala vanhalla neuvostoajan linja-autolla. Silti Nura matkusti viikonlopuiksi kotiin, koska poti hirmuista koti-ikävää.

Äiti kehotti jättämään kotona käymiset väliin, ja pikkuhiljaa ne jäivätkin. Valmistuttuaan Nura aloitti venäjän kielen opettajan työt Makhachkalassa ja viihtyi siellä 20 vuotta.

Pitkän päälle kaupunkielämästä tuli kuitenkin yksinäistä. Siskot ja kaksi kolmesta veljestä olivat muuttaneet 2 500 kilometrin päähän Pietariin. Nurakin päätti lähteä suurkaupunkiin.

Yhden päivän sykähdyttävä romanssi

Pietarissa Nura työskenteli yksityisopettajana ja tutki vapaa-ajallaan kaupungin historiaa. Hänestä oli kiehtovaa tietää, kuka missäkin rakennuksessa oli asunut.

Lempipaikkoihin kuului Singerin talo, joka rakennettiin vuonna 1902 amerikkalaista ompelukoneyhtiötä varten. Vuonna 1919 taloon perustettiin Pietarin suurin kirjakauppa, Dom Knigi, ja yläkertaan Singerin kahvila.

Nura kävi kahvilassa usein lukemassa kirjoja ja ihailemassa henkeäsalpaavaa näkymää Nevski Prospektille ja Kazanin tuomiokirkolle. Niin hän teki myös tammikuun 16. päivänä vuonna 2015. Hän nousi Singerin talon kolmannen kerroksen kahvilaan kirja kainalossaan ja etsi istumapaikkaa ikkunan vierestä.

Ymmärsin heti, että sovimme yhteen. Mikon kanssa oli helppo olla.

Ikkunapöydät olivat varattuja, mutta nurkkapöydässä istui vain yksi mies. Nura lähestyi häntä ja kysyi, oliko paikka vapaana. Kysymys muutti Nuran elämän.

Pöydässä istuva mies oli suomalainen Mikko Leino, joka oli Pietarissa lyhyellä lomamatkalla. Keskustelu sujui venäjän kielellä, jota Mikko opiskeli.

”Luulen, että Mikko ei olisi lähestynyt minua”, Nura sanoo ja nauraa.

”Minä olen häntä rohkeampi.”

Nura ja Mikko juttelivat tovin ja päättivät sitten lähteä yhdessä kaupungille. Nura halusi esitellä Mikolle kotikulmiaan.

Palatsinaukiolla Aleksanterin pylvään kupeessa Mikko kertoi Nuralle, että pylvään vaaleanpunainen graniitti oli peräisin Suomesta, Viipurin läheltä.

Nuralle valkeni, että Mikko tunsi Pietarin jo oikein hyvin. Yhdessäolo oli kuitenkin niin mukavaa, että he kävelivät kaupungilla iltaan saakka.

”Ymmärsin heti, että me sovimme yhteen. Mikon kanssa oli helppo olla.”

Vihanneskimppu syntyy tuontivihanneksilla ja -hedelmillä. Luonto on Suomessa hyvin erilaista kuin Nuran lapsuudenkodissa Etelä-Venäjällä.

Suomessa Nuralla ei ole puutarhaa, toisin kuin lapsuudenkodissaan Etelä-Venäjällä. Mutta Nuraa korkeat lumikinokset eivät haittaa. ”Kun tulin Suomeen, ihastuin heti luontoon. Talvi on täällä todella kaunis.”

Huvittava rakkaudentunnustus: ”Luulen, että rakastan”

Jo samana iltana Mikon täytyi lähteä yöjunalla kohti Helsinkiä. Nuraa harmitti. Samalla hänet valtasi myös valtava onnen tunne: kohtalo oli saattanut heidät yhteen. Nura ja Mikko hyvästelivät vastentahtoisesti ja lupasivat toisilleen, että tapaisivat vielä.

”Välillemme oli syntynyt side.”

Nura ja Mikko lähettelivät toisilleen viestejä, ja lämpimät tunteet vahvistuivat päivä päivältä. Pian he jo suunnittelivat yhteistä kesämatkaa.

Etelä-Ranskan rannalla Mikko sanoi sen – tai ainakin melkein – mitä Nura oli odottanut:  ”Luulen, että rakastan sinua.”

Nuraa nauratti. ”Vai että luulet?”

Naimisiin mentiin elokuussa pienin menoin. Vihkiäisissä Helsingin maistraatissa paikalla olivat hääparin lisäksi ainoastaan Mikon kaksi aikuista lasta.

Maistraatista juhlaseurue kulki Kaivopuiston rantaan ja nautti lämpimästä kesäpäivästä. Nura oli onnellinen. Hän sai unelmiensa miehen.

Suomen kielioppi oli kova pala

Suomeen muuttaminen tuntui Nurasta oikealta ratkaisulta. Mikolla oli hyvä työ tavaratalon ravintolan kokkina, kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi. Myös elintaso houkutteli. Venäjällä elämä kokkina ja opettajana olisi ollut paljon vaatimattomampaa.

Muutto ei kuitenkaan käynyt käden käänteessä. Paperisota viranomaisten kanssa pakotti Nuran sahaamaan Pietarin ja Helsingin väliä. Kaikki asiakirjat piti käännättää virallisilla kääntäjillä suomeksi tai englanniksi. Mikko kulki mukana tulkin ominaisuudessa, sillä Nuran englanninkielentaito ei ollut riittävä.

Suomea oli opittava, mutta se oli Nuralle kova pala. Suomi ei muistuttanut Nuralle tuttuja kieliä, ja sanasto ja kielioppi tuntuivat siansaksalta.

Nura kävi kursseilla ja opiskeli sinnikkäästi. Hän aloitti jokaisen päivän kielioppikirja kourassa. 15 sijamuotoa tuli päntätyksi perusteellisesti. Vaikeinta oli löytää ihmisiä, joiden kanssa harjoitella suomea. Nura tunsi ainoastaan Mikon perheen.

”Jotta saisi kavereita, täytyisi pystyä puhumaan syvällisemmistä asioista, kuten omista kiinnostuksen kohteistaan. Kieli rajoittaa minua paljon. Se on tosi iso ongelma,” Nura sanoo.

Vihanneskimppu sai kimmokkeen lapsuuden lämpimistä muistoista

Vaikka Nuralla oli korkeakoulututkinto, vaihtoehdot olivat vähissä. Ilman suomen kielen taitoa hän ei voinut saada töitä venäjän kielen opettajana.

Nura sai lohtua metsästä, jossa hän teki viikonloppuisin kävelyretkiä. Luonnossa hän rauhoittui ja mietti tulevaisuuttaan. Mieleen nousi kuva lapsuuden puutarhasta. Nura muisti, kuinka kauniita äidin kasvattamat hedelmät ja vihannekset olivat.

Ensimmäiset värikkäät kimput saivat innostuneen vastaanoton sosiaalisessa mediassa.

”Miten mahtava ajatus! En olekaan yhtään kukkakimppuihmisiä”, joku kommentoi.

Nura sai puhtia jatkaa kimpunsidontaa. Suomalaisten markettien laaja valikoima ja lähimetsät tarjoavat raaka-aineita uusille kimpuille.

Nyt vuoden vanhalla Vihanneskimppu-yrityksellä on jo vakiasiakkaita, jotka tilaavat kimppuja kerran tai pari kuussa.

Vihanneskimppuja tilataan lahjaksi, itselle tai juhliin. Muutama morsiankin on kulkenut alttarille Nuran tekemän kimpun kanssa.

Vihanneskimppu poikkeaa perinteisestä kukkapuskasta. Ensimmäistä kertaa sellaisen saava on yleensä yllättynyt, mutta iloisesti.

Vihanneskimppu on Mikon mielestä loistava idea. Hän auttaa tarvittaessa kimppujen toimittamisessa asiakkaille.

”Vihanneskimppu on ideana aika loistava!” Nuran puoliso Mikko Leino sanoo.

Suomalainen elämänmeno miellyttää

Nura ja Mikko vievät kimput yhdessä asiakkaiden kotiovelle. Tämä on antanut Nuralle mahdollisuuden tavata suomalaisia ja jutella heidän kanssaan suomeksi.

”Saan energiaa asiakkaitteni hymyilevistä kasvoista. Minusta on ihanaa, kun kimppu on heille mieluisa.”

Suomeen tuloa Nura ei ole katunut. Hän kuvailee itseään hiljaiseksi ja rauhalliseksi. Siksi suomalainen elämänmeno sopii hänelle.

Suomalaiset vaikuttavat Nurasta mukavilta ja tuttavallisilta. Naapurit tulevat usein juttelemaan. Se on Nurasta hauskaa, vaikka hän ei aina ymmärrä, mitä hänelle sanotaan.

Rannalla Etelä-Ranskassa Mikko sanoi sen – tai ainakin melkein – mitä Nura oli odottanut.

Joitakin eroavaisuuksia Nura on huomannut synnyinmaahansa verrattuna. Suomessa on esimerkiksi kattavat valikoimat ruokakaupoissa koko maassa, kun taas Venäjän syrjäkylillä monia raaka-aineita voi olla vaikea saada. Täällä myös jätteiden kierrätys toimii, toisin kuin Venäjällä.

Vihanneskimppu vie takaisin opetuksen pariin

Vaikka ammatinvaihdos ei ollut ihan helppoa, se oli loppujen lopuksi Nurasta ihan hyvä asia.

”Tykkään kokeilla uusia asioita ja oppia uutta. Koskaan ei voi tietää, mistä ideasta syntyy jotakin.”

Vihanneskimppujen kautta Nura löysi jälleen yhteyden luontoon. Lapsuuden maisemat, tuoksut ja värit muistuvat kirkkaina mieleen, ja koti-ikäväkin kaikkoaa töitä tehdessä.

Vihanneskimppu säilyy kauniina pitkään.

Vihanneskimpun omenat voi halutessaan myös syödä. Jos ei heti, niin sitten, kun ruusut alkavat lakastua.

Nyt Nuraa kutkuttaa ajatus päästä taas opettajan hommiin. Haaveissa on opettaa vihanneskimppujen sidontaa muille. Muutama asiakas on jo kysynyt neuvoja kimppujen solmimiseen.

Mutta sitä ennen on tekemistä. Täytyy luoda yritykselle mainontaa, kehittyä kimpunsidonnassa ja tietysti harjoitella suomea. Kotoutuminen on vaatinut Nuralta sinnikkyyttä, eikä matka ole vielä lopussa.

Yhden asian Nura haluaa kertoa maahanmuuttajille: neljän seinän sisälle ei pidä jäädä kököttämään.

”Ei saa ajatella, että täällä ei ole hyvä, ei ole kavereita eikä töitä, muuten tulee koti-ikävä. Jokainen on taitava jossakin asiassa. Täytyy vain löytää oma vahvuutensa ja uskoa itseensä.”

Keskustelu

Hyvä että onnistuivat, parisuhde vierasmaalaisen kanssa ei ole helppo. Paitsi kieli myös kulttuuri eroavat. Useille tuttavilleni on käynyt huonosti, mutta jotkut ovat onnistuneet. Itse pelkäsin liikaa vaikka suhteita oli, eihän se aina onnistu suomalaisenkaan kanssa.

Kommentoi juttua: Yksi loistava bisnesidea sai venäläisen Nura Leinon kotoutumaan Suomeen – vihanneskimppu villitsee

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X