Ihmiset

Viivi Pumpanen köyhästä lapsuudestaan Annassa: ”Isän burnout opetti minua paljon”

Entinen Miss Suomi Viivi Pumpanen, 29, kertoo tuoreessa Annassa köyhästä lapsuudestaan. 90-luvun lama iski perheeseen lujaa, mutta jälkeenpäin Viivi kertoo olevansa kiitollinen kovista kokemuksistaan.

Viivi Pumpanen kertoo uudessa Annassa, että 1990-luvun lama vaikutti rakennusalalla työskennelleen isän töihin.

”Isä koki pahan burnoutin ja oli poissa pelistä jonkin aikaa. Ehkä siksi opin niin varhain itsenäiseksi. Isän henkinen romahtaminen opetti minua paljon. Kokemus oli hirveä, mutta jälkikäteen ajattelen, että se lähensi meitä perheenä todella paljon.”

Viivi löytää rankasta ajasta hyviäkin puolia.

”Nyt näen, miten paljon hyvääkin lapsuudessa koetut vaikeudet toivat. Kunnioitus ja arvostus toisiamme kohtaan kasvoivat, ja tartuin vain kovemmin minulle läheisiin ihmisiin. Olen kiitollinen siitä, että olemme tässä edelleen toisiamme varten”, Viivi kertoo Annassa.

Onni ei synny materiasta

Viivi sanoo jutussa, että on vain hyvä, ettei aina lapsuudessaan saanut sitä, mitä milloinkin toivoi. Esimerkiksi hartaasti toiveissa ollut Baby Born -nukke jäi saamatta.

”Ehkä mielikuvitukseni ja kykyni eläytyä asioihin juontaa näistä kokemuksista. En koe, että minulta olisi kuitenkaan puuttunut mitään. Kävimme joka viikko isän ja äidin kanssa pyöräilemässä ja uimassa. Opin luomaan onnen siitä, mitä oli. En nykyäänkään hae onnea materiasta.”

Kun Viivi muutti pois kotoa alle 18-vuotiaana, isä istutti hänet talouspalaveriin.

”Yhdessä mietimme, mitä eläminen maksaa. Isä laski minulle vessapaperitkin budjettiin. Opin jo pienenä, että raha ei kasva puussa. Sitä oppia olen kantanut mukanani”, Viivi sanoo jutussa.

Lue Annan juttu: Lapsuudenperheen vaikeudet kasvattivat Viivi Pumpasta: ”Isän henkinen romahtaminen opetti minua paljon”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viivi Pumpanen köyhästä lapsuudestaan Annassa: ”Isän burnout opetti minua paljon”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.