Ihmiset

Viva: Riitta Uosukaisen puoliso Toivo sairastaa muistisairautta

Riitta ja Toivo Uosukainen ovat olleet yhdessä yli puoli vuosisataa. Lyhyessä ajassa heidän elämässään on tapahtunut monta mullistusta, kertoo Viva-lehti.

Riitta ja Toivo Uosukainen viettivät vuosi sitten kesällä 50-vuotishääpäiväänsä. Riitta, 77, ja Topi, 78, ovat olleet yhdessä siitä lähtien, kun lukioikäisinä rakastuivat.

”Tämä meidän suhteemme on symbioosi. Ja nyt vielä enemmän: missä minä olen, siellä on Topikin”, Riitta kertoo Vivan jutussa.

Lyhyessä ajassa on tapahtunut monta mullistusta. Vuonna 2016 Topilla diagnosoitiin muistisairaus. Kaksi vuotta myöhemmin Riitta kaatui eduskunnassa niin pahasti, että liikkuminen on yhä hankalaa.

Toivo Uosukainen sairastui yllättäen

Topin muistisairaus ilmeni yllättäen, kuin tietyllä kellonlyömällä. Riitta oli eduskunnassa vierailulla ja oli sovittu, että Topi hakee hänet. Riitta näki ikkunasta, että Topi on autoineen jo paikalla. Mutta kun hän meni ulos, miestä ja autoa ei ollut enää missään. Topi ja auto löytyivät pariskunnan Munkkiniemen kodista.

”Hän olikin päättänyt lähteä kotiin, kun minä viivyin liian kauan”, Riitta sanoo jutussa.

Lue myös: Huolettaako muistin pätkiminen? Muistitestiin kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä

Sellainen käytös ei ollut lainkaan Topin tapaista. Uosukaiset menivät heti muistitestiin.

”Otimme diagnoosin asiallisesti ja huumorintajuisesti, vaikka silloin ei kyllä naurattanut. Mutta tyypilliseen karjalaisen optimistiseen tapaan ajattelimme, että kun menee oikein huonosti, ei voi kuin nauraa”, Riitta kertoo Vivassa.

Lääkitys aloitettiin heti, eikä sairaus ole edennyt vielä edes keskivaikeaan vaiheeseen.

”Topi on hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että hän on sairastanut jo kolme vuotta”, Riitta sanoo jutussa.

Lue myös: Milloin muistin heikkenemisestä on syytä huolestua? Näistä merkeistä tunnistat Alzheimerin taudin varhaiset oireet

Riitta Uosukainen kärsii yhä kaatumisen aiheuttamista kivuista

Kun Riitta kaatui maaliskuussa 2018 hengenvaarallisesti eduskunnan uusissa kaiteettomissa portaissa, hän sai ruhjeita ja haavoja kasvoihin, hiusmurtumia luihin ja kovan tärskyn selkään. Hiusmurtumat luutuivat hiljalleen, mutta Riitta kärsii yhä kivuista nivusissa, ja liikkuminen on vaikeaa.

”Kaikki olisi mennyt loistavasti, jos en olisi satuttanut itseäni. Se sekoitti koko meidän elämämme”, Riitta kertoo Vivan jutussa.

Olohuoneen lattialla on kahvakuula, jumppapallo ja piikkimatto. Niiden avulla Riitta jumppaa. Hän käy myös kuntoutuksessa. Riitan on pidettävä keppi apuna, otettava tukea ja liikuttava varoen.

Lue myös: Muistisairas anoppi katosi pakkasyönä – Sarahin arvot menivät uusiksi: ”Muistisairaan omaisena halusin alkaa tehdä työtä, jolla on tarkoitus”

Ystävät ovat auttaneet käytännön asioissa, kuten kuljettamalla Uosukaisia paikasta toiseen. Topi menetti sairauden vuoksi ajokorttinsa, eikä Riitta kyennyt loukkaannuttuaan auton rattiin. Nykyään hän voi jo ajaa.

Ystäviä on myös eduskunta-ajoilta. Erityisen läheisiä ovat Eva-Riitta Siitonen ja Aino Suhola.

”Eva-Riitan kanssa olemme jutelleet paljon nyt, kun hän elää raskaita aikoja. Ja Aino Suhola on arkiläheinen, jonka kanssa voi puhua mistä vain. Vaikka siitä, miten joutuu olemaan väijyssä, kun puoliso sairastaa muistisairautta. Pitää olla valppaana, että mitä tapahtuu, vaikkei tapahtuisikaan mitään.”

Riitta tietää, että he ovat onnekkaita. Kommunikaatio Topin kanssa toimii, eikä puoliso tarvitse apua päivittäisissä toimissaan. He laittavat edelleen ruokaa yhdessä, katsovat televisiota ja haukkuvat nuoria naistoimittajia, jotka ”kiekuvat”.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viva: Riitta Uosukaisen puoliso Toivo sairastaa muistisairautta

Isoäidin tytär

Äitini on lapsilleni ”isoäiti”, tämä puuttui vaihtoehdoista!

Kaislakerttu

Olen isoäiti. Hassua ettei sitä vaihtoehtoa ollut kyselyssänne.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.