Ihmiset

Vuokraa koru

Kun pariskunnan korukokoelma paisui paisumistaan, Anne Glad ja Mikko Sinervä laittoivat vuonna 2013 pystyyn kansainväliseen malliin koruvuokraamon, jota he hoitavat palkkatöidensä ohessa. Koruvuokraamo.fi vuokraa 1950–1970 -lukujen selkeitä skandinaavisia koruja eikä amerikkalaisten vuokraamojen tapaan timanteilla kuorrutettuja hääunelmia.

”Designkorujen vuokraamoa en ole muualla nähnyt, en edes muissa Pohjoismaissa”, Mikko Sinervä sanoo.

Koruja on vuokrattavana 500 kappaletta. Suosituin koru on Björn Weckströmin kaulakoru Planetaariset laaksot. Sen, saman tekijän korvakorut ja rannekorun saa esimerkiksi häihin 150 eurolla. Juhliin Sinervä suosittelee, että kaulakoru kiinnitetään ketjun sijaan pantaan. Näin koru on näyttävämpi ja pysyy paikoillaan.

Modernien huutokauppojen seuraaja tietää, että suomalaiset ja tanskalaiset korusuunnittelijat ovat maailmalla erittäin arvostettuja ja hinnat pilvissä. Suomesta saa Wirkkalat edullisimmin. Esimerkiksi hopeinen läpimitaltaan 14-senttinen kaulakoru Hopeakuu on maksanut jenkeissä vuonna 2008 15 000 dollaria, kun sen Suomessa voi saada 2 000 eurolla.

vanhat korut keräily Pentti Sarpaneva
Pentti Sarpaneva ja Björn Weckström uudistivat suomalaisen korumuotoilun 1960-luvulla. Kuvassa Sarpanevan pronssiriipus, jossa kivenä on tuolloin suosittu tiikerinsilmä.

”Suomalaisia koruja arvostetaan maailmalla. Meillä korujen keräileminen ja arvostaminen on vielä uusi juttu.”

Mikko Sinervän vinkki keräilyä aloittavalle on: ”Jos sinua viehättää Liisa Vitelin Leppäkerttu-sarja, pitäydy siinä. Löydät lisää tietoa aiheesta ja se syventää kiinnostustasi. Jos kyllästyt, kokoelmasta pääsee eroon helpommin kuin hajakoruista.”

Kaulakorut ovat suosittuja, mutta korvakorut ja rintakorut tulevat nousemaan, samoin miesten korut, koruvuokraaja ennustaa. Upeita pronssikoruja voi saada nyt edullisesti, kun hopea on muotia.

”Jos olisi varaa, minun unelmakoruni olisi Tapio Wirkkalan kultainen Pirun pää -riipus vuodelta 1974, joka maksaa ulkomailla 17 000 euroa”, Sinervä sanoo.

Lue lisää koruista Kotilieden 27/15 jutusta.

Lisää kiinnostavia tarinoita: Suomalainen koru on keräilyjen uusi suosikki Mikä on tärkein korusi? Eveliina Melentjeff – nainen, joka aikoo pelastaa Seppälä-ketjun Ainola oli Jean Sibeliuksen ja Ainon rakas koti Reidar Särestöniemi – Pohjolan Picasso

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vuokraa koru

Sinun täytyy kommentoidaksesi.