Ihmiset

Ihmissuhde: Kerro, kuinka sinä autat aikuista lasta arjessa

Moni osallistuu aikuisen lapsen arkeen auttamalla lastenhoidossa tai kokkaamalla ja auttamalla siivoamisessa. Kotiliedessä 3/2014 on juttu, jossa pohditaan, kuinka paljon aikuisen lapsen arkeen tarvitsee osallistua. Pitääkö isovanhempien olla esimerkiksi aina valmiina lastenhoitajiksi, ja onko tarpeen käydä pesemässä ikkunat lapsen kotona, jos hän ei itse sitä tee? Entä pitääkö aikuista lasta tukea taloudellisesti, vaikka tällä olisi jo oma perhe?

Kerro kommentointikentässä, kuinka paljon itse autat omaa lastasi. Missä mielestäsi menee raja auttamisen ja sekaantumisen välillä? Mitä mieltä olet jutussa annetuista neuvoista?

Kuinka autat aikuista lasta arjessa?


Kuva: Kati Vuorento

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ihmissuhde: Kerro, kuinka sinä autat aikuista lasta arjessa

Mamahak

Ystäväni on 40-vuotiaan tyttärensä uusperheessä apulaisena, kuljettaa lapset, hoitaa pyykit, laittaa ruokaa, käytännöllisesti katsoen joka päivä. Usein ehdotukseni jostakin menosta kaatuvat siihen, että hän ei pääse, kun joku lapsenlapsista tarvitsee kyyditystä tai hoitoa. Olen joskus sanonut hänelle, että hänen aina saatavilla olonsa muistuttaa hyväksikäyttöä ja ei ainakaan auta tytärtä oppimaan selviämään itse. Ystäväni vastaus on: äitini auttoi minua paljon, kyllä minun nyt täytyy auttaa tytärtäni.
Mielenkiintoista on tietenkin, että samalla kun minua jollakin lailla harmittaa, tunnen myös hienoista kateutta! Omat lapseni lapsineen asuvat kaikki kahden tunnin automatkan päässä, puhelimessa puhutaan niin, että joskus menee 2-3 viikkoa välissä. Haluaisin olla enemmän tekemisissä, mutta he eivät tarvitse minua mihinkään. Ystäväni ei varmaankaan auttaisi niin paljon tytärtään, jos hän ei itse saisi siitä niin paljon mieltä ja tarkoitusta elämäänsä. Aprikoin, minkä arvoisia ovat omat harrastukseni, onko niistä iloa tai hyötyä kenellekään.

Pappa

Niin paljon kuin voimavaroja on ja apuani tarvitaan.

Mammu

Autan miten vaan voin ja mitä lapsoset tarvitsevat. Aikaa lapsenhoitoon, joskus siivouksiin, usein vien ruokakasseja ja annan myös rahaa …hauskaa on myös toisinaan auttaa opinnoissa ja asuntoremonteissa. He yrittävät pärjätä omillaan ja harvoin pyytävät mitään mutta haluan helpottaa heidän elämäänsä sen kummemmin tuppaantumatta liikaa. Onneksi on mahdollisuuksia olla avuksi ja iso asia on myös se että tietävät kenen puoleen voi kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä on yksi, suuri arjen onnenaihe 🙂

murmuttaja

Poika käy välillä kotona korjaamassa autoaan, kun tässä on lämmin talli ja yhtä-sun-toista työkalua valmiina. Tyttären kanssa ollaan laittamassa hänelle matonlointa kangaspuihin nyt kun hän jäi työttömäksi. Joskus annetaan heille mukaan jotain ruokapuolta; yleensä se on jotain lihaa, kun mies käy metsästämässä. Lapsenlapsia ei ole -vielä- ,joten lastenhoitoapua ei ole toistaiseksi tarvis antaa.

Sirpamamma

Kun apua tarvitaan lastenlasten asioiden hoitamisessa, autamme mielellämme. Viemme harrastuksiin ja haemme, kesällä käyvät meillä syömässä päivisin kun vanhemmat ovat töissä.
Olen itse aina halunnut hoitaa omat asiat itse, enkä halua saada ohjeita jos en niitä pyydä. Samaa olen soveltanut omiin lapsiimmekin. Jokainen hoitaa asiansa ja kotinsa oman mielensä mukaan. Siihen ei tarvitse vanhempien puuttua.
Antakaa lasten itsenäistyä, on minun mottoni kaikille vanhemmille!

Pyykkäri

Minulla on kaksi hiukan yli kaksikymppistä lasta kotona vielä asuvan peruskoululisen lisäksi – ja kyllä heitä monella tavalla autan. Lapsia heillä ei vielä kummallakaan ole, asuvat kimppakämpässä tunnin ajomatkan päässä kotoa jossa he itse vielä hetki sitten asuivat.

He käyvät syömässä kotona ja kyselevät neuvoa monenmoiseen asiaan. Kun on mieli maassa, pyydän siipirikon tänne ”vierihoitoon” ja teen hyvää ruokaa, jutellaan ja hoidellaan eläimiä yhdessä.

Toivon, että vaikka lapset kasvavat, heilä on apua toinen toisistaan ja minusa niin kauan kuin pystyn auttamaan. Heille en kotia siivoamaan mene; se nyt olisi jo sentään aika nöyryyttävää; osaavathan terveet ihmiset, nuoret vielä, itse siivota! Samaten on mielestäni törkeää pitää omia vanhempia jatkuvana huoltoreservinä heti kunhalutaan vapaailtoja jne, tai lapsenlapsen jatkuvaan hoitamiseen -kun se aika koittaa.

Toki jokaisella on tyylinsä ja tapansa. Jos alkaa liikaa paapoa, ei sitten kannata sitä alkaa huokailemaan; olen tavannut vanhempia rouvia jotka ovat täysin omien lastensa kotiapu-roolissa, ilman palkkaa vain. Aina kiinni ja lapset stressiänsä valittelevat, eivät jaksa sitä tai tätä itse… Sitten sitä valittavat heti kun joku jaksaa kuunnella. Eihän se niin mene, mitenkään! Ovatko nämä samoja lapsia jotka sitten ”unohtavat” vanhempansa vanhainkotiin ja pitkäaikaisosastoille kun mummu tai paappa ei enää jaksa auttaa?

Itse en työttömänä juurikaan apua pysty rahan osalta antamaan – mutta henkistä tukea ja kuuntelua, rukaa ja saunaa saa minulta niin kauan kuin sitä antaa voin!

kaikiira

Autetaan aina kun on mahdollista ja tarvetta.Hoidan lapsia iltaisin, öisin ja viikonloppuisin kun vanhemmilla on vuorotyö äidillä ja matkatyö isällä.Lupasin pojalleni että autan ja jäin osa-aikaeläkkeelle jotta jaksan paremmin. Koen saavani auttamisesta enemmän kuin työstäni jota olen lähes 40 vuotta tehnyt.Lasten ja lastenlasten auttaminen on etuoikeus ja on onni että heitä on.

tuupero

Autan mieheni kanssa, jos apumme kelpaa ja apua pyydetään. Päätös on aikuisten lasteni ja heidän puolisoidensa. He auttavat meitä vastavuoroisesti esim. kotihengettärinä, kun olemme töissä tai matkoilla.
Silloin, kun opiskelut olivat vielä kesken, viikonloppukävijät saivat jämäruokaa mukaansa evääksi ja täsmäsponssausta rahallisesti kuitteja vastaan. Opintotuella ei leveästi elellä.
Lapsenlapsenvahdiksi pääsemme ajoittain.Silloinkin lapsen vanhemmat päättävät pelisäännöt ja toimimme niiden mukaan. Sama pätee lemmikkivahtiaikana.
-Ainakin toistaiseksi elo sujuu näin hyvin.

hes

Mielelläni autan(autamme) lapsia mieheni kanssa. Tärkeintä on olla tuki ja turva – ihan kuuntelijana ja joskus kenties hiukan neuvojen antajana. Lastenlapsia hoidan mielläni niin kauan kuin minua siihen tarvitaan – kasvavat ne lapsenlapsetkin isoiksi. En apuani tyrkytä, mutta pyrin auttamaan, kun minua pyydetään. Se on itselleni itsestään selvyys. Tietysti meillä on joskus omat menot sovittuna, mutta kyllä nuoret sitten keksivät uuden tavan selviytyä. Vastavuoroisuuttahan tämä elämä on. Äitini tapasi aina sanoa, että ei köyhän velka kauan kestä.
Sopii erinomaisesti tällaisiin tavallisten ihmisten perheen sisäisiin auttamisiin.
Iloa ja onnea nämä lapset ja etenkin lapsenlapset meille yllin kyllin tuovat!
Nauttikaamme isovanhemmat isovanhemmuudesta niin kauan kuin terveys sallii.

Joskus mummo

Minulla oli onni saada koulutusta, hyvä virka ja työura. Lapsillani taival on ollut rosoista; mitään virkoja ei löydy tuosta vain. Maksoin mielelläni toisen koulutuksen ja ostimme toiselle lapselle kodin, hänet katsoisi joku ulkopuolinen ehkä syrjäytyneeksi, mutta me perhe ja suku emme. On ilo käydä sopusointuisten nuorten parien luona, maksaa remppaa, viedä ruokakasseja ja tarjota hinnakkaita lahjoja. Omaisuuden siirto osoittautuu hankalaksi, olen suvusta huomannut. Sillä ei pitäisi ketään kiusata. Antakaa ihmiset siis, kun voitte: aikaa kenenkään reviirille tunkematta, rahaa ja lahjoja omien rahkeiden mukaan, iloa siitä tulee kaikille. Nuoren polven köyhyyttä en halua sivusta katsoa, kun oma lapsuus antoi sitä kokemusta ihan tarpeeksi. Hyvä puheenaihe!

surullista

Kaihoten luin edellisiä kommentit lastenlasten kanssa vietetystä ajasta,,Niin haluaisin minäkin,Olen eläkkeellä,aikaa lastenlapsille olisi paljon,Ammattini lasten parissa oli ”unelma-ammattini” ja sksipä nykyinen tilanne on tosi kipeä minulle.Asumme liki toisiamme.naapuri pitäjissä,Olen tavannut lastenlapsiani vai pari kertaa vuodessa

Todella surullista

Miksi tilanne on kuvaamasi? Onko riitoja vai eikö lapsesi halua muuten olla tekemisissä kanssasi?
Etkö voi tehdä asialle mitään?

Vastaa käyttäjälle Todella surullistaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.