15 tapaa olla ekologinen

Kumpi on vihreämpi valinta, espanjalainen vai kotimainen tomaatti? Entä possu vai nauta?

Mitä merkitystä ympäristölle on sillä, mitä yksittäisenä ihmisenä teen?

Merkitystä on monessakin mielessä. Pienet teot vievät pieniin tuloksiin, suuret suuriin. Mutta isotkin muutokset lähtevät yksittäisistä ihmisistä ja pienistä joukoista. Jokainen voi olla inspiroiva esimerkki muille ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa päättäjiin. Ekologiset valinnat ja ympäristöä säästävä elämäntapa tuovat paremman omantunnon. Kun nuoremmat sukupolvet myöhemmin kysyvät, teitkö mitään silloin, kun vielä oli mahdollista vaikuttaa ympäristön tilaan, voit sanoa ainakin yrittäneesi.

Miten voisin motivoida itseäni ja läheisiäni?

Motivointi on helpointa, kun näet konkreettisia tuloksia. Mieti esimerkiksi, miten voit vähentää jätteen määrää ja samalla pienentää jätelaskua. Mihin haluaisit vaikuttaa? Pikkuporukalla voi saada hyvinkin näkyviä tuloksia. Aktiivisten mökkiläisten aloitteesta on esimerkiksi saatu kokonaisen järven rehevöityminen kuriin.

Onko luontoa mahdollista suojella ilman mittavia elintapojen muutoksia?

Kyllä, ja kaiken muuttaminen kertaheitolla olisi kohtuutonta. Aloita pienistä askelista. Vaihda sähkösopimus Ekoenergiaan. Ympäristöteko on myös se, ettet lähdekään kaukolomalle vaan suosit lähimatkailua. Lihansyönnin vähentäminen ja kasvisten suosiminen säästää paitsi luontoa, on myös terveellistä. Terveyttä ja luonnonsuojelua edistät myös vaihtamalla automatkat fillariin tai kävelyn ja julkisen liikenteen yhdistelmään. Kun haluat palkita itseäsi tai läheisiä, valitse elämys turhan tavaran sijaan. Hanki harvoin tarvittavat laitteet kimpassa naapuruston kanssa tai tarpeen tullen vuokraa.

Millaiset ovat luonnon kannalta vaikuttavimmat asiat, joihin minun kannattaa kiinnittää huomiota?

Kaikkein merkittävimmät ympäristövaikutukset tulevat asumisesta, liikkumisesta ja ruokavalinnoista. Mitä vähemmän lämmitettävää kodissasi on, sitä vähemmän kuormitat ympäristöä. Mieti, voisitko alentaa lämpötilaa vaikka vain asteella tai parilla. Pystytkö karsimaan autoilua ja esimerkiksi pitämään etäpäiviä? Suosi ruokakaupassa kasvisruokaa ja osta vain sen verran, ettet joudu heittämän ruokaa pois.

 

Miten vaikutan näppärimmin siihen, että oma hiilijalanjälkeni olisi kohtuullinen?

Hyvin pitkälle samoilla asioilla kuin yleisemminkin luonnon huomioon ottamalla. Hiilijalanjälkeä laskettaessa asumisen ja liikkumisen osuus korostuvat. Suosi julkista liikennettä sekä lautasellasi kasviksia ja kalaa. Suomalaisten keskimääräinen hiilijalanjälki painaa noin 11 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, kun kestäväksi tasoksi on määritelty tonnin verran. Aika kaukana tuosta tavoitteesta siis olemme.

Joudun hankalien yhteyksien takia turvautumaan usein autoon. Onko ajotavallani merkitystä?

On kyllä. Säästät ympäristöä rauhallisella ajotavalla ja liikennenopeuksia noudattamalla. Vielä enemmän merkitystä on sillä, jos pystyt vähentämään ajamisen tarvetta ja esimerkiksi yhdistämään samaan reissuun useiden asioiden hoitamisen. Kun vaihdat autoa, pohdi, voisitko valita pienemmän ja vähemmän polttoainetta kuluttavan tai ehkä sähköllä tai biokaasulla kulkevan.

Perheeni on tottunut perjantai-illan pihveihin. Pitäisikö lihan syöntiä silti rajoittaa?

Perheesi ruokapuoli on suomalaisittain hyvällä mallilla, jos pihvit kuuluvat vain viikonloppuun. Jos taas lihaa kuluu joka päivä, ruokaremontin voi aloittaa pitämällä yhden kasvispäivän viikossa.

Onko väliä sillä, mitä lihaa syö?

Ympäristön kannalta naudanliha on huonoin vaihtoehto. Sika on parempi, ja senkin edelle menevät kana ja broileri. Näitä parempi vaihtoehto taas on riista, kuten poro tai hirvi. Suosi kalaa tai ylivoimaisesti parasta proteiinilähdettä soijaa – siitäkin huolimatta, että sitä tuodaan kaukaa. Elinkaariajattelussa kuljetusten osuus kuormittavuudesta on vain parin prosentin luokkaa.

Onko fiksumpaa suosia talviaikaan kasvihuoneessa vai Espanjan auringossa tuotettuja kasviksia. Siis lento- vai kasvihuonetomaatteja?

Talvella kotimaiset tomaatit kasvavat kasvihuoneessa, jolloin ympäristön kannalta parempi vaihtoehto ovat Espanjasta tuodut tomaatit. Tosin ne eivät tule lentämällä vaan laivoilla ja rekoilla. Esimerkiksi Ikaalisissa tuotetaan luomutomaatteja, jotka tuotetaan päästöttömällä ekoenergialla. Sellaiset ovat ympäristön kannalta parhaita.

Millaisiin asioihin minun kannattaa ruokakaupassa kiinnittää huomiota?

Tärkeintä on kasvisruoan suosiminen ja hyvin suunniteltu kauppalappu, jolloin ostat vain sen mitä tarvitset ja pystyt minimoimaan ruokahävikin. Kauhistelemme, miten paljon ruokaa ravintoloissa tai vaikka koulun ruokaloissa päätyy hävikkiin, mutta suurin osa syömäkelpoisesta hävikistä syntyy kotitalouksissa. Kauppalappu on hyvä myös siksi, että muistat ostaa kaiken kerralla etkä aja ylimääräisiä kauppamatkoja. Pieni ekoteko on myös oma kauppakassi muovipussien sijaan. Pohdi, voitko lyhentää kauppamatkoja ja suosia lähikauppaa. Kun valmistat ruokaa, mikroaaltouuni on ekologisin valinta, seuraavana tulee liesi. Suurin energiasyöppö on uuni.

Mikä jätteitä lajiteltaessa on keskeisintä?

Jätteen synnyn ehkäisy. Ruokahävikin lisäksi kiinnitä huomiota elektroniikkaan. Älä heitä sitä roskiin. Tarvitsisiko joku esimerkiksi tarpeetonta vedenkeitintäsi? Tuottajavastuun mukaisesti voit viedä rikkinäisen tai tarpeettoman sähkölaitteen elektroniikkaa myyvään liikkeeseen.

Kumpaa kannattaa suosia, bussia vai junaa?

Juna on parempi muttei mitenkään dramaattisesti. Bussikin on siis hyvä vaihtoehto.

Onko Ruotsinreissulla laiva vai lentokone ekologisempi?

Laiva on lentokonetta parempi. Tosin isojen lauttojen päästöt ovat isoja suhteessa niillä kulkeviin ihmismääriin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulta on ekologisinta mennä junalla Turkuun ja ylittää lahti laivalla vasta sieltä. Lento Tukholmaan ei ole kovin paljon huonompi vaihtoehto, sillä lyhyellä välillä kone ei nouse niin korkealla kuin pitkillä lennoilla. Tukholmaan pääset ilman välilaskua, ja suosi välilaskuttomia lentoja muutoinkin aina kun joudut lentämään.

Uudet kodinkoneet kuluttavat vanhoja vähemmän energiaa. Vanhani toimivat yhä hyvin, tulisiko minun silti pohtia niiden vaihtamista?

Nyrkkisääntö on, että mitä enemmän koneet ovat päällä, sitä nopeammin niiden vaihtamista uusiin tehokkaisiin kannattaa harkita. Jos esimerkiksi peset pyykkiä vain kerran viikossa, sinun ei tarvitse hötkyillä vanhan koneen vaihtamista, mutta jos koneellinen pyörii päivittäin, tilanne on toinen. Myös jatkuvasti päällä olevan vanhan jääkaapin tai pakastimen vaihtoa on syytä pohtia.

Jos haluan olla ekologinen vaatekaupassa, millaisia vaatteita suosin?

Kestäviä, ajattomia klassikoita. Muista, että harvoin tarvittavia vaatteita, esimerkiksi juhlapukuja, voit myös lainata ja vuokrata. Moni löytää suosikkeja kierrätettyinä. Myös luomupuuvillasta tehtyjä vaatteita on tarjolla, mutta niiden valikoimat ovat suppeita. Sisustukseen pätee sama nyrkkisääntö kuin vaatteisiin: valitse kestävää ja ajatonta. Sisustajat ovat jo pitkään suosineet kalusteita, joilla on tarina. Näitä voivat olla esimerkiksi suvussa kiertäneet huonekalut tai kierrätyslavalta löydetyt ja itse kunnostetut klassikot.

Asiantuntija Leo Stranius,
Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö. Lähteet ja lisää tietoa:
Suomen luonnonsuojeluliitto (sll.fi),
WWF Suomi (wwf.fi)

Lue lisää
Mitä tehdä, kun kadehdin ystävääni?
Kotiäiti Liisa Helve-Sibaja: “Pitäisikö imuroinnista innostua?”
Vuokralaisen oikeudet & velvollisuudet

Keskustelu

Kommentoi juttua: 15 tapaa olla ekologinen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X