Tarinat

Amos Rex, Kinky Boots ja kirjamessut – hurmaannuitko sinäkin näistä kulttuurielämyksistä?

Tänä syksynä suomalaiset ovat janonneet taidetta niin kovasti, että he ovat jonottaneet päästäkseen sen äärelle. Listasimme kolme tapahtumaa, jotka ovat hurmanneet suomalaisia.

Pimeimpään kaamosaikaan, jolloin koko maailma tuntuu synkkenevän ja täyttyvän ahdistavista uuti­sista, kansa hakeutuu taiteen äärelle. Jos ennen jonotettiin ilmaisia ämpäreitä, nyt seistään jonossa, jotta päästään osalliseksi taide-elämyksistä.

Taide on henkistä valohoitoa, jonne halutaan mennä yhdessä. Tässä kolme todistetta:

Amos Rex, kaikki haluavat sinne

Parijono luikertaa pitkänä Helsingin Mannerheimintiellä. Nuoria aikuisia, keski-ikäisiä pariskuntia, lapsiperheitä. Päivästä toiseen.

On päästävä katsomaan ­nykytaidetta uuteen Amos Rexiin. Museoon, joka on kaupungin ytimessä, maan alla. Ja jonka päällä saa kiipeillä. Sana leviää kuin metsäpalo. Tämä museo ja japanilaisen teamLab -taiteilijaryhmän digitaalisista teoksista koostuva näyttely on Wau!

Valtameret kuohuvat, liskot liikkuvat ja kukat kukkivat museon seinillä. Kuvien sekaan voi sukeltaa ja niiden tekemiseen voi osallistua. Facebook täyttyy postauksista, joissa kaverit myhäilevät lisko otsallaan: Täällä olen! Toin tänne lapsenikin, kuvataiteen äärelle!

Museo ei enää ole tylsä. Se on happening.

Itse käyn pitkäkseni lattialla olevalla säkkituolille. Niin täällä näköjään tehdään.

Viereeni tupsahtaa pikkutyttö ja laittaa päänsä liki omaani. Niin me tytöt katselemme rauhoittavaa syntetisaattorimusiikkia kuunnellen, kuinka japanilaisten tekemät kuvat kulkevat. Wau. Minua itkettää.

Lue lisää: Amos Rex villitsee – mistä oikein on kyse?

Kinky Boots, hurmaava musikaali

Musikaali Kinky Bootsista ovat tänä syksynä puhuneet nekin, jotka eivät ole ensisijaisesti musikaalin ystäviä. Kevään lipuistakin yli puolet on jo myyty – kalliista hinnasta huolimatta.

Joka näytöksessä vajaat tuhat silmäparia seuraa Helsingin kaupunginteatterin lavalla tanssivia ja laulavia drag queeneja, moni itsekin juhlan kun­niaksi glitteriin ja korkoihin sonnustautuneena.

Vetääkö rohkea tarina? Vai haluavatko ihmiset kokea yhteisen huuman? Kummin tahansa, on puhdistavaa nousta esityksen päätyttyä hurraamaan.

Kirjamessut – uusi kävijäennätys

Helsingin kirjamessuilla rikottiin tänä syksynä kävijäennätys. 85 600 kävijää neljässä päivässä. Kirjojen ja kirjailijoiden äärelle saapui huomattavan paljon ensikertalaisia.

Lasten ja nuorten ­alueilla ja lavojen edustoilla oli tungosta. Kustantajat kertoivat kirjamyynnin parantuneen selvästi edellisvuodesta.

Että kirjako kuollut? Kansa kantoi kädet venyen ostoskassejaan kohti ratikkaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Amos Rex, Kinky Boots ja kirjamessut – hurmaannuitko sinäkin näistä kulttuurielämyksistä?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.